tiistai 30. kesäkuuta 2015

Hyötypuutarhan uudistamista







Iltaa kaikille! 
Tänään ollaan taas puuhailtu koko päivä ja kirpparilöydön lisäksi tänään olen puuhastellut ulkona. Hain nimittäin kivan paketin postista. Omena- ja kirsikkapuiden lisäksi hyötypuutarhamme on nyt saanut pientä ilmeen kohennusta. Paketista paljastui siis istutuspöytä ja kasvihuone, jotka löysin Netanttilasta.

Jo viime kesänä haaveilin istutuspöydästä, mutta se jäi monestkin syystä ostamatta. Ja hyvä niin sillä nyt löysin aivan täydellisen parivaljakon! Toisena haaveena ollut kasvihuone. No kokonaista kasvihuonetta ei tällä hetkellä pystytä rakentamaan mutta tällainen pieni "kaappikin" käy minulle aivan hyvin, amatörialoittelija puutarhuri kun olen. Kasvihuonetta ja istutuspöytää ei saanut kuin mustana, joten siitä innostuneena käsittelin laatikotkin mustalla terassiöljyllä. Uudet kalusteet sekä mustat kasvilaatikot näyttävät yhdessä superhyviltä! Kasvihuoneeseen en vielä kerennyt laittaa mitään kasveja kun piti sateen edeltä juosta sisälle. Mutta enköhän minä vielä sinne jotain keksi. Ainakin ensi vuodeksi valmiina jos ei muuten :) 

Nyt hyötypuutarha puoli alkaa näyttämään siltä, miltä sen olen halunnutkin. Selkeä mutta samalla sopivasti rönsyilevä ja boheemi. Kasvihuoneen ja pöydän taakse tekisi mieli rakentaa sinnekkin aita/seinämä, hieman rajaamaan tilaa. Mutta se ei ole ihan ensimmäisenä listalla tällä hetkellä kun näinkin ne toimii oikein hyvin :) 

Sellaista tänne. Uuni on käynyt kuumana koko illan kun olen leiponut huomisia lähiperheelleni tarjoamiani synttärikahvejani varten. Huh, pitää taas mennä ettei polta mitään! :D

Hauskaa iltaa kaikille! :)




// Goder afton! 
Idag har jag förutom morgonens loppisfynd pysslat ute med trädgården. Hämtade nämligen ett paket från Netanttila, där jag beställede mig planteringsbord och ett växthus! I bilderna ser ni också trädgårdslådorna jag behandlade med samma färg som nya möblerna. Jag tycker supermycket om resultatet och fingrarna fummlar att tillbringa tid i vår förnyade trädgård :) 

Ungen har vari på hela kvällen för att jag har bakat för imorgon när jag har födelsedagskaffe för närmase familjen. Så nu måste jag igen skynda mig att jag inte bränner någonting1 

Ha de bra alla! :) 

Neiti Sivupöytä

Saanko esitellä, uuden perheenjäsenemme!

Neiti Sivupöytä :) 







Toissapäivänä selailin Facebookia ja silmääni osui että paikallinen kirppis oli lisännyt muutaman uuden kuva. Koska tällä hetkellä ei ole ollut vähään aikaan minkäänlaisia vanhoja huonekaluja tarkoitus ostaa niin en ole niitä kuvia kovin usein katsellut. Mutta tällä kertaa kohtalo tarttui mukaan ja selailin huvin vuoksi kuvia. Ja siinä se sitten oli. Tuo pieni valkoinen sivupöytä kahdella laatikolla ja tassujalkoineen vei koko sydämmen <3 se sopisi niin hyvin meille Herra Kaappivanhuksen, Rouva puusohvan ja Kahvipöydän sekä vekkulin Liinavaatekaapin ja Pianovanhuksen seuraksi. Kaikilla kun niillä on tassujalat <3 Voi auta armias kun huomasin kommenteissa että pöytä oli varattu jo aamulla. Että ketutti. Mutta sitten siihen ilmestykin vähän ajan päästä ettei varaaja voinutkaat ottaa sitä, joten suitsait sukkeelaan varasin sen ja sovittiin että haetaan se tänään. Voi miten onnellinen olenkaan! <3 hieman matkalla raihnaantunut neiti kieltämäätä on mutta putsauksen jälkeen se oli ihan eri näköinen. Mies osti sen ihan muutamalla kympillä sen minulle synttärilahjaksi näin vähän etukäteen :) 

Alusta asti oli selvää että sen paikka tulee olemaan aulassa, koska halusin pois vanhan Ikean laatikoston, ja sen tilalle juuri jonkinlaisen vanhan pöydä/laatikoston. Mutta en ollut ihan varma että missä kulmassa se olisi paras. Pienen huonekalukarusellin jälkeen päädyin nyt ainakin aluksi siihen että se seisoo tuossa vessan oven edessä ilmoitustaulun alla. Vähän yritin fiksailla jotain pientä sisustusesinettä siihen päälle mutta ne muotoutuvat varmasti paremmin ajan ja käytön kanssa. 

Mitäs pidätte, eikö olekkin aika upea tämä meidän uusi perheenjäsen?! Minä tykkään aivan valtavasti! Ja myyjä sanoi että olisi huolinut sen itsekkin mutta kun tilaa vaan ei valitettavasti ole. Oli ollut  paljon muitakin kyselijöitä, mutta eivät olleet valmiita maksamaan pyydettä summaa. Kauhistelivat varmaan tuotaa rapistunutta maalia. Minusta tuo kulunut maali on juuri se juttu koko huonekalussa! Se on nähnyt elämää ja monta eri maalikerrosta.  Pohjassa näkyi jokin vanha tarra josta ei saanut oikein muuta selvää kuin että se on ruotsista.  Se on minusta niin ainutlaatuisen kaunis ja niin hauskat nuo laatikot tuolla alla ettei mitään järkeä! :D tuollaisista uniikeita kuten tämä (en ole vastaavanlaisia nähnyt ennen Suomessa) olen valmis maksamaan vähän enemmänkin jotta vain saisin sen! Ok, no mies osti sen tällä kertaa mutta ei tämä edes kallis ollut, en ymmärrä ihmisiä? Mutta onni oli minun puolellani, onneksi ei kelvannut ja tämä kaunokainen tassujalkoineen ja pikku laatikoineen on nyt meidän! :) <3



// Jag har gjort ett fasligt bra loppisfynd! Bläddrade på facebook här några dagar sedan och träffade på lokala lopptorgets bilder på nya möbler de hade till salu. Sen kom bilden som smällde mig i huvudet och jag blev direkt förälskad. Nämligen denna fina Fröken Sidobord. En liten vit, väldigt unik (sådana har jag inte träffat på här i Finland förut), gammal, livserfaren litet bord från Sverige med tassfötter stal mitt hjärta helt och hållet. Det var som gjort till oss som kompis till Herr Skåp, Fru Kaffebord och Träsoffan samt filuren Linneskåpet i gästrummet och Piano Gamlingen. De alla har ju tassfötter så Fröken skulle passa in perfekt i skaran. Till min stora olycka hade någon hunnit redan reserverade åt sig bordet men som tur avbokade hon sin reservering efter några timmar! Och nu är den min <3  Mannen köpte den till mig som födelsedagsprecent lite i förtid :) 

Bordet fick komma i aulan under anslagstavlan. Där får den vara nu till början åtminstone. Provade lite inreda med små prylar, men de sätter sig bättre med tiden och användningen :) 

Vad tycker ni om Fröken? Jag älskar den så mycket <3 




maanantai 29. kesäkuuta 2015

Painting in program




Heipähei! Suurinpiirtein kaksitoista tuntia sitten aloitettiin ja nyt vasta ollut aikaa istahtaa vähän alas. Tänään otettiin siis ohjelmaksemme ekana kesälomapäivänä maalata meidän pihavarasto. Ja me teimme sen! Jossain vaiheessa alkoi usko loppua kesken että ei saada yhdessä päivässä valmiiksi, mutta niin me vain teimme sen. Se kustansi monta litraa vettä, punaiset posket ja palaneet olkapäät, mutta kyllä kaikki oli sen arvoista. Kiva saada tuokin urakka pois alta :) pientä fiilausta se vielä tarvitsee muun muassa rännit ja vähän pientä maalausta kun maali loppui kesken, mutta suurimmaksi osaksi se alkaa olla valmis. Tietty rappuset ja valot vielä puuttuvat mutta kaikki aikanaan ;) 

Väri valinta  oli tuollainen sinertävä harmaa. Valittiin sama väri mikä meidän roskakatoksessa. Väri on eri kuin talossa, mutta talossamme on kahta eri väriä, niin niiden värien väliltä olisi ollut vaikea valita. Ja ulkorakennukset voivat mielestäni ollakkin eri väriset kuin päärakennus. 

Mutta nyt kolottaa ja särkee joka niveltä ja jäsentä että taitaa olla paras mennä suihkun kautta nukkumaan ja aloittaa toinen lomapäivä! Ihanaa iltaa kaikille! :) 



// Vi har idag haft på agendan att måla vårt förråd. Vi började nästan precis tolv timmar sedan och nu har man äntligen tid att sitta ner. Jag tänkte att vi inte skulle få det färdigt på en dag, men vi gjorde det! Jag är så glad över hur duktiga vi har varit. Några små saker behövs nog ännu göras men i storsats så är det färdigt! Färgen vi valde är en blåaktig grå. Samma färg som vi har i skräpkorgbyggnaden. 

Men nu har jag så sjukt i hela kroppen att jag måst fara via dushen och sen och sova. Imorgon har vi redan andra dag av våran semester! Ha en bra kväll alla! :) 


sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Raittiin ilman yliannostus









Huh, tänään ollaan kyllä saatu sydämmemme kyllyydestä nauttia auringosta ja ollaankin otettu kaikki irti olemalla koko päivä ulkona. Aamu aloitettiin istuttamalla eilen Prismasta hamstraamani omenapuut ja kirsikkapuu, sen jälkeen pestiin varastorakennus homeenpoistoaineella (huomista maalausurakkaa varten, tervetuloa talkoisiin! :D ) ja lopuksi käsittelin kasvilaatikot mustalla terassiöljyllä. Ne jäivät kyllä todella hyvät ja nyt tekisi mieli käsitellä kaikki terassit mustalla!! Mitä olette mieltä, sopisiko meille? Onko kokemuksia mustasta terassista? Onko liian kuuma kesällä? Mielipiteitä ja kokemuksia kehiin! :D

 Öljy loppui juuri sopivasti kun olin saanut kaikki laatikot käsiteltyä ja maha alkoi jo kurnimaan siihen malliin että sen pitäisi kyllä saada jo jotain ruokaa. Innostuksissani (raittiin ilman yliannostus maybe? :D)  en koko päivänä oikein muistanut syödä. Eikun grilli päälle ja grilliburgereita tekemään. Ai että olivat hyviä, jo tietenkin vaan jo siksi että ne syötiin ulkona. Sitten soikin ovikello ja appivanhemmat pistäytivät kahvilla mukanaan tuomansa jäätelön kera. Voiko ihan tavallista sunnuntaita paremmin lopettaa? No ei voi sanon minä. Nyt suihkun kautta petiin. Nukutaan varmasti paremmin kuin pitkään aikaan, sen verran saatu raikasta ilmaa :) 

Hyvää sunnuntaita kaikille ja alkavaa uutta viikkoa! :) 



// Dagen har vi tillbringat ute och njutit av sköna sommardagen. Vi planterade äppelträden och körsbärsträdet jag köpte igår från rea, sedan tvättade vi med mögeltvätt uteförvaringshuset (imorgon skall vi måla det, välkomna bara på talko! :D) och sedan ytbehandlade jag alla trädgårdslådorna med svart terassolja. De blev otroligt fina! Nu skulle jag nästan vilja behandla också terassen med samma svarta! Vad tycker ni, skulle det passa hos oss? Har någon erfarenhet av svart terass? Är den för varm i solen? Åsikter och erfarenheter, please! :D 

Oljan slutade just passligt när alla lådor var behandlade och min mage kurrade för mat. Hade glömt att äta på hela dagen för att det var så roligt att vara ute. Så värmde vi grillen och lagade några BBQ-burgers. Åh, vad de smakade gått! Kanske redan bara för det att vi åt dem ute. Det var inte länge så plingade det på dörren och svärföräldrarna kom just passligt på kvällskaffe med sig lite glass. Kan man avsluta den helt vanliga söndagen bättre? Jag tror nog inte det. Nu blir det dusch och sedan och sova. Man sover säkert bättre än vanligt när man fått så mycket friskt luft!

Hoppas ni haft en bra söndag och ha en riktigt bra början på nya veckan! :) 


Helppo focaccia resepti





Innostuin taas muutama päivä sitten leipomaan vadelmapikkuleipien lisäksi pellillisen focacciaa, jonka tällä kertaa tuunasin vähän pekonilla. Receptin olen löytänyt siis Liemessä - ruokablogista, joka puolestaan on löytänyt sen Suklapandan keittiössä - blogista. 

Resepri kuuluu näin: 

Focaccia pellillinen

3 1/2 dl vettä
7 dl vehnäjauhoja
25 g tuoretta hiivaa 
1,5 tl suolaa
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
päälle
1/2 dl oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
sormisuolaa reippaasti
rosmariinia

Ripottele hiiva kädenlämpöiseen veteen, sekoita ja anna liueta. Sekoita joukkoon myös öljy, hunaja ja suola. Lisää jauhoja pikkuhiljaa. Vaivaa taikina käsin tai yleiskoneella ainakin 5 minuuttia. Kohota liinan alla 30 min.
Vuoraa pelti leivinpaperilla ja voitele leivinpaperi reippaalla öljyllä. Kumoa taikina ja levitä taikina painelemalla käsin pellille. Kohota liinan alla vielä 30 min.
Murskaa valkosipulinkynnet öljyn joukkoon. Painele kuoppia leipään sormin ja valele öljyllä. Ripottele päälle suolaa ja rosmariinia. Paista 250 asteessa n. 10-12 minuuttia. Voitele leipä vielä heti oliiviöljyllä.


Halipusimoi! :) 


// Gjorde focaccia här en dag. Den gången tillade jag lite bacon. Mums! :)

 Receptet hittas här!

Pussochkram! :)

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kuulumisia Erikasmäestä

Lamppu ilman kupua odottelee pirttipöytää ja verhoja ikkunaan

Kammarin kulmassa


Kammarin kattokruunu


Kulmakomero <3

Vihreää yläkerran kammarissa

Borås-tapettia 

Rakastan tätä näykyä <3



Mökkitie

Paikka jossa voi istahtaa nauttimaan

Hieman kuulumisia Erikasmäestä. Pikku hiljaa alkaa alakerran tupakeittiö ja kammari valmistua. Putkimiestä ja tuvan lattian maalausta vaille valmista. En malttaisi odottaa että pääsisi jo mallailemaan huonekaluja ja vähän sisustelemaan - tai siis auttaman äitiä siinä! ;) Rakastan niin tuota paikkaa. Pikku hiljaa se talon vanha "henki" on saatu kaivettua esiin ja parasta on kun kaikki on silleen hyvällä tavalla vähän vinksin vonksin, vähän niin kuin Huvikummussa. Varsinkin puutarha on ihanan rehevä ja runsas. Sellainen boheemi mistä tykkään ihan mielettömäti. Kaiken kun ei tarvi aina olla niin justiinsa :) Onneksi äidillä on niin hyvä maku ja tekee paikasta oikean paratiisin itselleen (ja ehkä vähän meille muillekkin)! <3 Erikasmäen elämää voitte myös seurailla täältä

Tänään olen siis nauttinut ensimmäisestä lomapäivästä (ok, virallisesti se on vasta maanantaina mutta kuitenkin...) täysin rinnoin ja muun muassa kahvitellut ihanan ystävän kanssa pitkästä aikaa. Tämän jälkeen lähdin sitten katsomaan äidin mummonmökkiä. Mies kun on tänään ollut poikien reissulla katsomassa kiihdytyskisoja ja tämän jälkeen lähtenyt viettämään saunailtaa niin minulla on ollut aikaa tehdä näitä omia juttuja koko päivä. Muun muassa pystyin käydä ihan rauhassa Prismassa. Siis oikeesti se on ihan parasta! En vaan pysty mennä sinne miehen kanssa silleen rauhassa kun miehellä on aina niin jumalaton kiire. Hän melkein juoksee koko kaupan ympäri ja minä yritän pysyä perässä ja muistella mitä kaikkea tarvii. No yleensä siinä sitten jää puolet jutuista ostamatta. Hän puolustelee asiaa sillä ettei silloin tule ostettua mitään turhaa :D nojoo, voisin itsekkin kipaista sen tietysti vähän nopeammin ja täten pitää kukkaronnyörit vähän tiukemmalla. Varisinkin tänään kun taisin hieman innostua puutarhapuolen alesta. Mukaan nimittäin lähti kolme omenapuuta, kirsikkapuu, raparperi ja muutama kesäkukka. Pakkohan se oli ostaa kun kaikki puut oli -50% ja muut -30% :D no, mutta omenapuut ovat olleet ostoslistalla jo pitkään ja tarkoitus olisi että niistä olisi iloa tulevaisuudessa!

Nyt sauna päälle ja ruuan laittoon. Me vietetään tänään mama-boy-koti-iltaa (haha mikä sanahirviö :D) Hemmon kanssa saunan ja hyvän ruuan merkeissä (kyllä, Hemmokin saa tietty jotain herkkua). Ennen kuin sitten haetaan mies yömyöhään kotiin rilluttelemasta! :)

 Adios kaikille ja ihanaa lauantai-iltaa! :) 


// Hälsningar från Erikasbacken. Det börjar småningom bli färdigt i nedra våningen. Jag orkar inte vänta på att kunna börja hämta in möbler och inreda - alltså hjälpa mamma med det! ;) Älskar så detta ställe. Det är som Lilla Villekulla i Pippi Långstrump. Huset andas gammaldags liv och trädgården är härligt frodig och riklig, ganska bohem kan man säga :) Som tur så har mamma så bra smak gör platsen till en paradis åt sig själv (och kanske lite för oss andra också)! <3 Livet på Erikasbacken kan ni följa också här.

Idag har jag haft riktigt quality time för mig själv hela dagen för mannen han har varit hela dagen ut med pojkarna och se på någon bilshow och efter det farit med dem och ha bastukväll. Jag har tagit all glädje med dagen genom att träffa min kära vän ,varit alltså där vid mammas stuga och framför allt har jag kunnat fara till butiken helt i lugn och ro! Det är ju alltså helt omöjligt att fara med mannen till butiken. Han typ springer hela butiken och jag provar ållas med och på samma gång komma ihåg vad allt vi borde köpa. Han försvarar det med att man sparar pengar när man inte köper någonting extra. Nåjo, jag medger nog detta. Men inte är det väl någon vits att springa i butiker ändå varje dag när man alltid glömmer någonting? :D Idag borde jag nog ha haft mannen med för att jag blev kanske lite crazy på trädgårdsrean. Jag släpade hem 3 äppelträd, ett körsbärsträd och rabarber samt några sommarväxter. Haha, men åtminstone äppelträden har varit på köplistan länge och de är ju inte alls onödiga. Vi har ju nytta av dom i framtiden :) 

Men nu skall jag laga bastun på och börja laga mat. Vi har en mama-boy-hemmakväll med Hemmo och vi tänker njuta av bastu och god mat ( Ja, Hemmo han ska nog också få någonting gått han också :) ) förrän vi skall på natten hämta mannen hem.

Adios everyone och ha en skön lördagkväll! :) 


Alfonskakor







Muistattehan Alfons Åberg (tai suomeksi vissiin wikipedian mukaan Mikko Mallikas?) - kirjat? Ne olivat ainakin omassa lapsuudessa suosittuja ja muistan itsekkin niitä lukeneeni monen monta kertaa. Törmäsin joskus kauan sitten Att vara någons fru - blogissa vadelmapikkuleipä ohjeeseen, jota bloggaaja itse kutsui poikansa kanssa "Alfonin kakuiksi". Ja aivan totta, niistä tulee ihan mieleen nuo Alfons-kirjat!!! :D nehän jäävät näyttämään ihan oikeasti juuri silleen sopivalla tavalla lapsellisen ja kotitekoisen näköiseksi - ihan niinkuin niissä kirjoissa! Siitä inspiroituneena leivoin vähän siis "Alfonskakor" työkavereille lomapulliksi (=kaikki tuovat jotain hyvää töihin työkavereille ennen kuin jää lomalle). 

Jäi niitä muutama tarjottavaksi kaakaon kanssa myös rakkaalle miehelle, jolle arvasin niiden maistuvan paremmin kuin hyvin - vadelman ystävä kun on. Viiden tähden tyttöystävä pointsit siis tänne! ;) <3



Tässä super helppo ohje: 


ALFONS KAKOR // Vadelmapikkuleivät ( n. 20kpl)

4,5 dl vehnäjauhoa
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
200g voita
kiinteää vadelmahilloa

Sekoita kuivatuotteet kulhossa. Jaa voi pienempiin paloihin ja sekoita kuiva-aineisiin. Vaivaa voi jauhoihin joko käsin tai koneella. Kun taikina on suhteellisen kiinteää muotoile niistä kämmenellä suht pyöreitä ja laita leivinpaperille vuoratulle pellille. Paina tämän jälkeen paina peukalolla syvennykset pikkuleipiin ja laita lopuksi pieni silmä vadelmahilloa. 

Paista uunissa 200 asteessa noin 10 min. 

Nauti! :) 



Picture: http://www.alfons.se/persongalleri/

// Ni kommer väl ihåg ännu Alfons Åberg -böckerna?? De var åtminstone i min barndom väldigt populära och kommer ihåg att jag själv har läst dem duktigt. Jag träffade på ett recept på hallongrottor i Att vara någons fru - bloggen där hon och hennes lilla pojke kallade dem till "Alfons kakor". Och just det, det är ju just Alfons-böcker man kommer att tänka på när man ser dessa! De blir ju just sådär lite barnsliga och hemgjorda att se ut, precis som i böckerna. Inspirerad av detta så bestämde jag att baka lite Alfons kakor för mina arbetskompisar som "semesterbulla" (= alla hämtar någonting gått före man blir på semester :D )

I bilderna ser ni de där några som blev över och som jag bjöd åt mannen med lite kakao - jag visste ju att han älskar allt som ha hallon i sig! Jag fick säkert nu pris för att vara fem stjärnors flickvän! ;) <3 



Här har ni receptet (hittas också här hos Att vara någons fru) :

"ALFONSKAKOR" // Hallongrottor (ca 20st.)

4,5 dl vetemjöl
1 dl socker
1 tsk bakpulver
2 tsk vaniljsocker
200 gram smör
Hallonsylt (gärna en fast sort)

Sätt ugnen på 200 grader, och blanda ihop alla torra ingredienser i en skål. Dela smöret i mindre bitar och rör ihop allting till en smet (underlättar om du har en hushållsapparat, men funkar att även handknåda ihop allt). Forma valnötsstora kulor av degen, lägg på en plåt med bakplåtspapper och tryck till med tummen i mitten för att platta ut och skapa ett hål för sylten. Klutta i sylt i hålet, in i ugnens mittersta del i ca 10 minuter.
Färdigt!

NJUT!