torstai 20. huhtikuuta 2017

SOUVENIRS: Pääsiäisen mini-loma Pohjolan Venetsiaan - eli Pietariin


Instagram-seuraajani ovatkin jo ehkä huomanneet ettei me vietetty ihan koko pääsiäistä kotona, vaan hyödynnettiin pitkä viikonloppu lähtemällä ihastelemaan itänaapurin ihmettä, eli Pietaria tietenkin! Lähdettiin siis hieman sellaisella extempore meiningillä St. Peterlinen viisumivapaalle Päivä Pietarissa - risteilylle.

Ms Princess Anastasia lähti Länsisatamasta kohti Pietaria

Aamu valkeni kauniissa auringonpaisteessa Pietarin satamassa.

Eremitaasi oli vaikuttava, kaunis ja valtava.
Nevsky Prospektin kulmilta

Iisakin kirkon torniin pääsi 150RUB/hlö sisäänpääsymaksulla ja kapuamalla yhteensä 200 rappusta niin kirkon sisällä kuin ulkona. Ilma oli hyytävän kylmä mutta kauniit maisemat avautuivat näköalatasantelta yli Neva joen. 

Olispa tässä ollut meidän kyyti! <3

Streets of St.Petersburg

Piparkakkutalo? Ei kun kaunis ja koristeellinen Verikirkko

Iisakin kirkko ja Nikolai I muistopatsas.

Pyhän Nikolaoksen merikatedraali

Monumentaalinen palatsi aukio!

Iisakin kirkkoa rakennettiin 40 vuotta. Ei ehkä ihme sillä graniitti pilarit tuotu paikalle Suomesta ja yksi pilari painaa 100 tonnia. Ottaen kuitenkin huomioon että silloin elettiin 1800-lukua...

Pietarin sää oli kaikkea maan ja taivaan väliltä auringon ja lumisateen väliltä!

Streets of St. Petersburg

Streets of St. Petersburg

Streets of St. Petersburg


We were here 16.04.2017!

Kontrastien kaupunki; yhtenä hetkenä paistaa toisena sataa lunta!

Streets of St. Petersburg

Venttipentit kintut päivän päätteeksi

Maatuska tietenkin matkamuistona! :D 

YLEISFIILIS 
Pietari oli meille molemmille aivan uusi tuttavuus ja sinne lähdettiinkin aika avoimin mielin mutta kaikki netistä luetut kauhutarinat takaraivossa. Jos olisimme hilluneet syrjäkaduilla umpikännissä lompakot ja passit takataskussa niin joo ehkä joku olisi saattanut kiinnittää huomiota ja olisi käynyt köpelösti - mutta niin olisi käynyt missä tahansa muissakin isoissa kaupungissa. Olen pelännyt enemmän esimerkiksi Prahan illassa joten Pietariin ei todellakaan pidä jättää tutustumatta sen takia että pelkäisi!

Lähdimme Pietariin siis lauantai-illalla Länsisatamasta lähtevällä Ms Princess Anastasialla. Laiva oli aika pieni mutta mielestäni yllättävän siisti ikäisekseen. Meidän B-luokan hytitkin sijaitsivat mukavasti kannella 6 eikä autokannen alapuolella kuten ehkä muissa laivoissa olisi ollut tämän hintaluokan hytit. Laivalla oli leppoisa meno ja öykkäröivät känniääliöt loistivat poissaolollaan. Allekirjoitan myös täysin erään lukemani kirjoituksen aiheesta että laivalla pystyi todellakin käydä aikamatkalla seurata keskiluokkaisten venäläisperheiden iloa kuin 80-luvun suomalaisperheitä ruotsinlaivalla konsanaan. Ja se ilo ja innostus tarttui :)

 Pietariin saavuttiin mukavasti sunnuntai-aamuna sopivasti aamupalan jälkeen. Kaikki passintarkastukset ja viranomaismuodollisuudet menivät todella sutjakasti ja pian laivasta ulos astumisen jälkeen päästiin nauttimaan kauniina valkenevaa aamua Pietarissa.

Pietari kaupunkina oli aika vaikuttava vaikka vain pienen osan siitä ehdittiikin vain nähdä. Toinen toistaan kauniimmat palatsit ja sipulikupoliset katedraalit lukuisten kanavien vieressä saivat minut huokailemaan ihastuksesta. En ihmettele ollenkaan että Pietaria kutsutaan Pohjolan Venetsiaksi.

Paluu takaisin satamaan oli naurettavan helppo. Viisumivapaan laivamatkan ehtoihin kuuluu kätevä shuttlebussikuljetus satamasta keskustaan ja takaisin. Me lähdimme satamasta aamulla suoraan retkelle, joten silloin emme shuttlebussia tarvinneet mutta takaisin satamaan mentäessä se tuli tarpeeseen. Shuttlebussien pysäkki sijaitsi kätevästi aivan Iisakin kirkon pääoven edessä ja vain näyttämällä turistilta ja lähestyessa busseja, kuskit ohjasivat oikeaan bussiin ja bussin täyttyessä lähdettiin ajamaan kohti satamaa. Satamassa muodollisuudet menivät taas jouhevasti ja nopeasti oltiin taas takaisin laivassa.


TEKEMISTÄ
Pietarin ehkä tunnetuimmat ja tärkeimmät nähtäävyydet sijaitsevat lähellä toisiaan ja kaupungin ottaa haltuun ihan hyvin myös kävellen mutta me mietimme taas etukäteen vaihtoehtoja miten saisimme kaikista eniten irti kaupungista näin lyhyessä ajassa ja päädyimme loppujen lopuksi ostamaan suoraan laivalta St.Peter linen - järjestämän kaupunkikierroksen. Kierroksella tutustuimme tärkeimpiin nähtävyyksiin, muun muassa Iisakin kirkkoon, Eremitaasiin, Pietari Paavalin linnoitukseen, Verikirkkoon ja ajelimme Pietarin pääkatua Nevsky Prospektia pitkin ja tietysti niin paljon muuta. Retki kesti noin kolme tuntia ja opas kertoi koko matkan Pietarin historiasta ja kaikista nähtävyyksistä. Osaan nähtävyyksistä bussi pysähtyi valokuvaustauolle.

Tuntuu että ihmisillä on nykyään paljon ennakkoluuloja ja pitävät ehkä turhan mummoturistimaisena järjestettyjä retkiä mutta itse olen tullut siihe tulokseen että kyllä ne mummot osaavat myös tehdä hyviä valintoja matkustellessa - koska onhan tuollainen kaupunkikierros oppaalla ihanan helppo tapa aloittaa kaupunkiin tutustuminen varsinkin silloin kun aikaa on vähän käytettävissä! Siinä pääsee ihan eri tavalla vautiin ja retken jälkeen on niin helppo jatkaa kaupunkiin tutustumista omatoimisesti.

Me jatkoimme retken jälkeen omatoimisesti tutustumista Nevsky Prospektiin ja sieltä kävelimme vielä tarkastamaan tarkemmin Palatsiaukioon ja Eremitaasiin. Lopuksi kävelime Iisakin kirkolle ja kapusimme ylös kirkontorniin katsomaan maisemia ennen satamaan paluuta.

Järjestetty kaupunkikierros mahdollisti sen että pystyimme ottamaan aika rennosti koko päivän ja kun kierros oli ohi pystyimme rennosti kuljeskella kaduilla, ihailla kaupunkia ja tutustua niihin paikkoihin missä ei kierroksen aikana käyty.


RUOKAILU
Tällä matkalla suoritimme lähes kaiken ruokailun laivalla. Otimme matkalle aamiaisbuffetit sekä yhden buffetillallisen. Aamiasbuffet ei meitä sykähdyttänyt ja eikä ollut kovin häävi. Aamiaiselta löytyi kyllä perusvalikoima, mutta aika suppea. Illallisbuffet taas oli yllättävän hyvä vaikkei valikoima tässäkään ollut kovin suuri. Tarjottavat ruuat olivat erilaisia mihin yleensä laivoilla törmännyt.

Laivoilla ruokailun lisäksi kävimme yhdessä Tripadvisorissa hyvät arvostelut saanneessa Bushe-kahvilassa, jossa meille tarjoiltiin oikein maittavat latet ja kalkkunaleivät. Palvelukin oli oikein erinomaista.


VINKKEJÄ
- vaihtoehto niille jotka ovat jo nähdeet Tallinnan ja Tukholman:
Pietarin viisumivapaa risteyily on hyvää vaihtelua ainiaiselle Tallinnalle tai Tukholmalle, kannattaa ehdottomasti harkita. Pietari tuntui todella eksoottiselle.

- älä pelkää, kohteessa pärjää hyvin englannilla
Saamamme asiakaspalvelu oli koko matkan ajan oikein hyvää ja englannilla pärjäsi oikein hyvin missä tahansa. Olen tosin joskus lukenut venäjän alkeita ja osaan auttavasti lukea kyrillisiä kirjaimia mikä tietysti auttoi hieman kahvilassa ja lukemaan kylttejä. Hyvästä palvelusta yleensä kiitin venäjäksi, mikä miellytti monta asiakaspalvelijaa!

- hyvä pukeutuminen:
Sää Pietarissa oli arvaamatonta, joten kerrospukeutuminen ja hyvät jalkineet pelastavat päivän! Vaikka kevät jo onkin niin talvitakki oli vielä tässä vaiheessa ehdoton valinta. Jalkaan tietysti kengät joilla jaksaa kipitellä koko päivän.

- ota rahaa automaatista:
Oltiin luettu että raha-automaatteja löytyy pitkin kaupunkia ja turvallisimmat löytyvät pankkien sisätiloista tai kauppakeskuksista. Me googlailtiin lähin pankki ja sisältä löytyi huone jossa monta automaattia. Automaatista otto oli suotuisaa ja veloitus oli ihan olematon. Huom! Meidän automaatit olivat venäjäksi mutta kun laitoit kortin sisään sait valita kielen ja sieltä löytyi jopa vaihtoehtona suomi.

- osallistu retkelle:
Siinä säästää varsinkin aikaa. Näkee paljon yhdellä kerralla ja opas osaa yleensä kertoa myös mielenkiintoisia tarinoita ja historiasta, joka olisi vaatinut muuten syvempää tutkimista itseltä.


perjantai 14. huhtikuuta 2017

PÄÄSIÄISTÄ!


Heipä hei tältä auringonpaisteen ja lumituiskun keskeltä. Kevätsää ei oikein osaa päättää mitä se nyt olisi. Tänään ollaan kuitenkin saatu herätä ihanaan aurinkoon ja lumettomaan pihaan. Toivotaan että saadaan nauttia näistä kevätsäistä koko pääsiäisen. Edessä on mukava pitkäviikonloppu vapaata ja mukavaa kun tietää että edessä on muutama vajaa työviikko. Tänään ohjelmassa ei ole mitään suurempia suunnitelmia mutta eiköhän me tuonne ulos suunnata ja illalla olisi tarkoitus nähdä ihana ystäväni pitkästä aikaa!


HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE! 

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

SÄ OOT SELLANEN OMAN ELÄMÄN PÄÄSIÄISNOITA

Niin, mieheni sanoi minulle kun olin ottanut muutaman palmusunnuntain virpojille ( joita ei sitten tullutkaan yhtäkään!!!) varatuista suklaista! Mutta pitäähän ne syödä pois kun ei virpojille kelvannut?? :D






 Pajunkissat on nyt haettu pihan perältä maljakkoon, nuo muutamat pääsiäiskoriteet on nyt kaivettu esiin ja pääsiäisherkut ostettu. Ei puuttuisi enään kuin vaan luuta. Huivit ja kevät auringon värjäämät pisamat löytyykin jo omasta takaa.


Kaipa me sitten ollaan sellaisia oman elämän pääsiäisnoitia pääsiäishömpötyksinemme! :) 


torstai 6. huhtikuuta 2017

INSTAGRAM TRAVEL THURSDAY: Lähiseudun helmet

Se olisi taas IG Travel Thursdayn aika. Tässä kuussa ei ole mitään teemaa joten ajattelin kirjoitella lähiseutumatkailusta. Totta, tämä olisi kyllä heinäkuun teemana tänä vuonna mutta en vaan malta olla julkaisematta tätä sillä tämä postaus on roikkunut jo syksystä asti luonnoksissa mutta jostain syystä aina jäänyt julkaisematta. Näin Suomi100-juhlavuotena voidaan aiheesta kirjoitella tietysti moneenkin kertaan! 

Aiemmin julkaisemani postaukset kotimaan matkailusta ja lähiseuturetkeilystä löydät blogista kotimaanmatkailu ja oman elämän indiana jones - tunnisteiden alta. *klik klik

Aina ei ole mahdollisuutta lähteä seikkailemaan ympäri maailmaa tutkimaan pyramiidejä, haukkomaan henkeä Norjan vuonoille, laskea alas puuterilumella Alpeilla tai polttaa varpaansa Saharan hiekassa. Mitään näistä juuri luettelemistä asioista en ole siis tehnyt mutta sen aikaa kun näistä haaveilee voi tutustua kotiseutunsa lähiympäristöön. Siinä missä muun maailman nähtävyydet ovat huikaisevia, niin kyllä meiltä Suomesta löytyy vähintäänkin yhtä hienoja nähtävyyksiä kun oikein tarkasti katsoo! Tästä kielii myös Suomen saama tunnustus mm. Lonely Planetilta ja Financial Timesilta


Monesti sitä vaan tuntuu että sitä jää sokeaksi ympäristölleen.


Suomi on täynnä kauniita nähtävyyksiä, luonnonihmeitä, muinaismuistoja kauniista Lapin tuntureista ja saaristosta puhumattakaan. Mutta kuten jo aikaisemmin sanoin aina ei vaan ole aikaa eikä varaa lähteä edes kiertämään kotimaata, mutta silloin kannattaakin suunnata katse hieman lähemmäs - ihan lähiseuduille. Minun tapauksessa se tarkoittaa Etelä-Suomea ja kyllähän täältäkin löytyy monen moista nähtävää ja tekemistä kun hieman paneutuu asiaan. Eikä välttämättä maksa mitään, varsinkin jos ei edes liiku autolla vaan esim. pyörällä tai kävellen.

Koska itse olen todella innostunut lähiseutumatkailusta niin listasin muutaman oman suosikkikohteeni täältä eteläisestä Suomesta:


Repoveden riippusillalla ja venereissulla Suomenlahdella.

- Repoveden kansallispuisto:
Repovesi onkin monelle tuttu mutta en halunnut missään nimessä sitä jättä pois tältä listalta! Sieltä kun löytyy rengastettuja reittejä kaiken tasoisille kulkijoille ja mitä kauneimmat maisemat. Huomasin että uusimpana reittinä Repovedelle on tullu Korpin kierros, joka kulkee Ohlavanlammen ympäri. Itse kiinnostaisi kovasti lähteä päiväretkelle kiertämään tämä uusin reitti!

- Veneily Suomenlahdella:
Jos suinkin itse tai sukulaiset tai kaverit omistavat veneen kannattaa sillä lähteä koluamaan rannikkoa. Mereltä löytyy yllättävän paljon retkikohteita, rantoja, saaria ja muinaisjäännöksiä. Tiesittekö muuten että Loviisan edustalla sijaitsee Suomenlinnan pikkusiskoksikin kutsuttu Svartholman merilinnoitus? Svartholmassa toimii kesäisin ravintola-kuppila sekä museo ja sinne pääsee omalla veneellä tai reittilaivalla muutaman kerran päivässä Loviisasta. Päiväretki Svartholmaan sopii koko perheelle, sillä sinne on ainakin ennen järjestetty ns. Merirosvo-risteilyjä, jossa lapsille järjestetään aarteen etsimistä saarella.

Syksyinen sunnuntaipatikka Valkmusan kansallispuistossa.

- Valkmusan kansallispuisto:
Huomasin juuri että olen aivan unohtanut tehdä syksyisestä sunnuntaipatikastamme postausta tänne, mutta tässä kuitenkin muutama maistiainen, jotka kuitenkin Instagramiin olen päivittänyt. Valkumusan kansallispuisto sijaitsee siis Kymenlaaksossa ja se edustaa eteläisen Suomen poikkeuksellista suoluontoa. Puistossa on 2,5km pitkospuureitti, jonka varrella on lintutorni ja levähdyspaikka nuotiopaikkoineen ja sinne sopii erinomaisesti lähteä perheen pienimpienkin kanssa. Nuotiopaikalta voi pidentää reittiä ylittämällä vielä suon Moronvuorelle, jonne matkaa n.2km.


Loppukesän sunnuntaiajelu Kiikunlähteelle.

- Kiikunlähde Hollolassa
Tämä turkoosina loistava pieni lampi Hollolassa on varsin uusi tuttavuus minulle ja vasta syksyllä tähän törmäsin vahingossa selaillessani Instagramia. Muutama sata metri lähteeltä on tehty pieni parkkipaikka kävijöille ja hiekkatietä pitkin kävellen saavutaan yleisölle avoimeen kohtaan, jossa tätä luonnonihmettä voi ihmetellä. Koko päivän reissua tästä ei todellakaan saa mutta kivaa sunnuntai tekemistä me ainakin tästä saatiin.


Extempore-veneretki Mustaviiren saareen ja Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon.

- Mustaviiren saari (Itäisen Suomenlahden kansallispuisto)
Mustaviiri on saari Pyhtään kunnan merialueella ja se kuuluu Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Saarelle voi käydä kuka vaan ja sieltä löytyy aallonmurtaja, johon voi kiinnittää veneen, nuotiopaikat, telttailualue, kuivakäymälät sekä luontopolku, jonka varrelta löytyy saaren merkittävimmät nähtävyydet. Saarelta löytyy muun muassa pirunpeltoja, sodan aikaisia rakennelmia, jatulintarhoja, korkeita rantakallioita, Struven ketjun mittauspiste sekä korkea näköalatorni. Saari sijaitsee avomerellä ja sinne mentäessä joutuu ylittämään valtamerilaivojen väylän, joten ihan pikkuruisimmalla veneellä saarelle ei pääse kuin oikein tyynellä säällä (kuten me) mutta jos ei omista venettä saareen pääsee myös ymmärtääkseni joillain vuorovesialuksilla ja venetakseilla Kotkasta. Tämä paikka on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka ja me saimme kulutettua aikaa siellä monta tuntia kävellen saarta ympäri sekä syömällä eväitä.


Upea pyöreäkivinen ja kirkasvetinen ranta Pitkäviiren saarella ja kuva peilityyneltä Suomenlahdelta.

- Pitkäviiren saari (Itäisen Suomenlahden kansallispuisto)
Pitkäviiren saari sijaitsee Mustaviiren saaren vieressä ja se kuulunee myös Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Pitkäviiren saari on autio eikä sieltä löydy laitureita tai nuotiopaikkoja, mutta sen ei kannata antaa häiritä vaan rohkeasti yrittää kivikkoisesta rannikosta huolimatta rantautua. Me rantauduttiin saaren pohjoisrannalle ja käveltiin pienen harjun yli toiselle puolelle. Näkymä oli henkeä salpaava! Saaren eteläinen ranta oli todella kaunis ja täynnä aivan pyöreitä kiviä. Vesikin oli hämmästyttävän kirkasta! En todellakaan tiennyt että Itämeren vesi voi olla noin kirkasta.





- Muinaismuistot ja -jäännökset
Hurahdettiin reilu vuosi sitten etsimään muinaismuistoja. Se innostus vähän laantui siinä syksyn tiimoilla koska sinä syksynä oli niin järjettömästi hirvikärpäsiä ettei metsään juurikaan voinut mennä.  Syksyhän on ehkä kivointa aikaa muuten samoilla metsissä. Mutta kyllä me muutamissa kohteissa ollaan päästy käymään ja parastahan koko jutussa on se että saa olla luonnossa. Meidän esimmäinen muinaisjäännöslöydös on Nöuskärrsmalmenin jatulintarha keskellä metsää ja viime kesänä käytiin Mustaviiren - saarella, josta löytyi jatulintarhojen lisäksi myös Unescon maailmanperintökohde Struven ketjun mittauspiste.


Kauniit auringonlaskut läheisen meren ja järven rannalla.

Talvinen iltaretki kodalle grillailemaan paukkupakkasissa ja iltauintiretki keskikesän helteessä rauhalliselle järven rannalle.

Lovisteininvuoren valloitus. Muutaman tunnin happihyppely metsässä on mitä parasta yhdessä oloa ja kevätpäivästä nauttimista! 


- Lähiseuturetkeily
Me ollaan innostuttu tällaisesta lähiseuturetkeilystä tosi paljon. Se ei vaadi oikeastaan mitään muuta kuin uteliaan mielen ja vähän seikkailun halua ja Google Mapsin. Tarviiko sen edes aina olla sen erikoisempaa? Kauneutta ja täydellistä tunnelmaa voi löytää mistä vaan, jos vain haluaa. Täydellinen kesäillan uinitireissu tai paukkupakkasilla lämmitellään kodassa, syksyllä lähdetään eväspussin kanssa sieneen tai bongailemaa muinaismuistoja. Mikäs sen mukavampaa kuin hyvä seura ja luonto? Läheinen uimarantakin tai veneenlaskupaikkakin näyttää auringonlaskussa aika kivalta, seurasta puhumattakaan. Ei tarvitse lähteä aina kauas löytääkseen jotain hienoa vaan kyllä se lähimetsäkin voi tarjota vaikka millaisia seikkailuja ja on mitä parasta extempore viikonloppu tekemistä!



___________________________________________________________

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday - tempausta, jonka järjestäjina toimivat Travellover, Scimbaco ja Muru Mou.

Instagram Travel Thursday - blogitempausta vietetään aina jokaisen kuukauden ensimmäisenä torstaina. Siihen voi osallistua kuka tahansa ja sen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkailuinspiraation ja -tiedon levittämiskanavana.

Postauksen kuvituksena tulee käyttää Instagramissa julkaistuja kuvia.
Blogini löytyy Instagramista nimella Id4hhh.
____________________________________________________________


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

TRAVEL FEVER: Keväinen päivä Pietarissa


Suuret osaanotot uhreille ja läheisille 03.04.2017 tapahtuneeseen Pietarin metroiskuun!

Kuva lainattu täältä. 

Kuva lainattu täältä.

Kuva lainattu täältä.
Arvatkaas mitä?
Me lähdemme minilomalle keväiseen Pietariin! Metroisku vetää mielen apeaksi ja välillä sitä miettii että mitäs jos sitä sattuisi olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Mutta ei tuollaista julmuutta voi alkaa pelkäämään. Pelkoahan sillä halutaan lietsota. 

Miniloma Pietarissa on tosin ollut jo suunnitelmissa pidemmän aikaa ja mieheni lupasi joululahjaksi viedä minut viisumivapaalle matkalle Pietariin. Risteilyt eivät edelleenkään ole suosikkejani mutta olen valmis hieman joustamaan kun aika on rahaa ja välttyy viisumirumbalta. Itse olen nuorempana käynyt useampaan kertaan Viipurissa mutta tämä olisi ensimmäinen kerta Pietarissa. Mieheni ei Venäjällä ole käynyt ollenkaan. 

Lähdemme siis St. Peter Linen päivä Pietarissa risteilylle, jonka periaate on hieman sama kuin Tukholman ja Visbyn risteilyillä. Eli matkaan lähdetään illalla Helsingistä ja seuraavana aamuna ollaan perillä Pietarissa. Maissa on aikaa päivän verran ja illaksi palataan takaisin laivalle. Seuraavana aamuna ollaan takaisin Helsingissä. 

Pietaria ei pysty koluamaan yhdessä vajaassa päivässä, mutta uskon että pintaraapaisun kyllä saa. Minua kiinnostaa eniten tietysti tunnelma, maisemat ja arkkitehtuuri. Pitää ehdottomasti nähdä Pietarin kanaalit, Talvipalatsi, Iisakinkirkko, Nikolskin kirkko ja Verikirkko. Jotta reissun luonne pysyisi rentona niin paljoa sen enempää ei varmasti ehditä nähdä. 

Tiesittekö että Pietariin voi lähteä 72h kestävälle reissulle ilman viisumia? Meillä ei valitettavasti ollut aikaa niin pitkään lomaan mutta Pietariin voi siis lähteä viettämään 2yön pitkää viikonloppua helposti ilman viisumirumbaa. 

Onkos siellä muita Pietarin kävijöitä? Vinkkejä? :)

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

OMAN ELÄMÄN INDIANA JONES: Lovisteininvuoren valloitus

Lovisteininvuoren valloitus!

Hemmo viihtyy metsäretkellä!

Reunalla!

Upea kevät sää

Takkar ja Tuschi Farcry Primalista :D 

Vuoren alkupäästä löytyvä isohko luola

Luolassa pystyi seisomaan ja siellä olisi varmasti voinut jopa yöpyä.

Kevään merkkejä!

Upea kevät sää!

Kengänkärjet märkänä vesilätäköistä.

Eräänä sunnuntai-iltapäivänä alkoi aurinko paistamaan yhtäkkiä pilvien takaa ja ajateltiin heti ottaa siitä kaikki irti. Olimme jo aikaisemmin puhuneet että haluaisimme käydä katsomassa Lovisteininvuoren, joka sijaitsee Pyhtään kunnassa Kymenlaaksossa. Tästä paikasta olimme aikaisemmin löytänyt juttua Kylät & Kivitiet - blogista,  kosta muuten löytyy loistavat ohjeet päästä perille!

Lovisteininvuori sijaitsee siis Kiviniemessä, etelä Pyhtäällä. Tie perille oli todella pieni ja kapea kivitie mutta loistavilla reittiohjeilla löysimme perille. Emme kuitenkaan lukeneet ohjeita tarpeeksi tarkasti vaan kävelimme ensin väärään suuntaan, jonka jälkeen jouduimme hieman suunistamaan metsän poikki mutta lopulta löysimme oikealle paikalle. Pieni eksyminen ei tosin haitannut sillä maisemat merenrannalla olivat huikaisevat. 

Lovisteininvuorelle voi kiivetä ja polun päässä on jyrkänne ja upeat maisemat merelle. Vuoren juurella taas voi kuljeskella ja kurkistella sisään toinen toistaan isompiin ja erikoisiin luoliin ja kivenkoloihin. Ihan lopuksi kun olimme kävelemässä autolle päin löysimme vielä todella suuren luolan jossa pystyi seisomaan normaalisti ja mielikuvitus alkoi heti laukata ja miettiä että onkohan siellä joskus muinoin ihmisiä yöpynyt?

Upeiden maisemien lisäksi sää ja luonnossa näkyvät kevään merkit saivat ihan lumoutumaan ja kameran täyteen kivoja kevät kuvia.