torstai 4. toukokuuta 2017

OMAN ELÄMÄN INDIANA JONES: Lempipaikkani ovat ne upeat luontokohteet takapihoillamme


(Edit: Poistettu IGTT 31.5.2017)

.
Kesäpäivän viettoa | Mustaviiri


Ajattelin tällä kertaa kirjoitella hieman Instagram Travel Thursdayn teema-aiheen puitteissa hieman viime kuukauden aiheeseen liittyen lempipaikoistani, eli Suomen luontokohteet, koska en vain yksinkertaisesti osaa sanoa mikä olisi lempimaani tai paikkani ja koska viime kuukauden IG Travel Thursday aiheeni herätti monissa ajatuksia niin ajattelin viedä vähän tätä aihetta pidemmälle ja vähän kertoa mitä työkaluja itse käytän löytääkseni niitä ihan parhaita luontokohteita lähialueilla tai miksei pidemmilläkin reissuilla.

Kuvituksena kinttukuvia vähän eri paikoista lähiseuduilla ja niiltä "takapihoilta" :)


Aina kun tuntuu että pitää päästä rauhoittumaan. Aina kun tarvitsee sen hiljaisen hetken ja ajatusten nollauksen ehdotan että ajetaan tänne saaristoon, meren rantaan ja istutaan hetkeksi kivelle. Ollaan vaan hiljaa ja tuijotetaan horisonttiin. | Söderby, Loviisa


Viime postauksessa moni otti esille sen että tulee liian herkästi ajateltua että oma ympäristö ja Suomi on tylsä ja varsinkin autottomalle vaikea tavoittaa. Tylsää en allekirjoita ollenkaan mutta autotta kulkeminen Suomessa on kyllä kieltämättä aika hankalaa. Mutta haluankin ottaa esille tässä vaiheessa mikä ehkä viime postauksessa en ottanut tarpeeksi selkeästi esille että vaikka kotimaan matkailu olisikin hankalaa niin lähiseutuun tutstuminen tai muuten vaan retkeily pitäisi olla kuitenkin suhteellisen helppoa kaikille. Eikä siitä pidä ottaa mitään paineita. Sitä pitää tietysti tehdä omilla resursseilla. Mennä sellaisiin paikkoihin mihin pystyy, on aikaa ja innostusta eikä mitään pidä tehdä väkipakolla. Eikä ne retkeilykohteet tarvitse olla mitään erikoisia, ihania rantoja, kallioita, siltoja ja laitureita löytyy varmasti jokaiselta paikkakunnalta ja ne ovat varmasti myös autottomille mahdollisia tavoittaa.

 Ei mekään olla mitään retkeilyn ammattilaisia eikä me harrasteta pitkiä vaelluksia tai muuta vastaavaa tai mitään kovin extremeä mutta sehän ei tarkoita etteikö tällaiset ihan tavalliset tallaajat voisi ja haluaisi nauttia luonnosta ja siellä olemisesta ja samalla etsiä ja löytää mielenkiintoisia luontokohteita. Mutta eihän se silti tarkoita että se olisi tylsää tai ei olisi yhtä hienoa kuin jossain muualla? Eihän? :)

Meidän tähän astiset kohteet ovatkin yleensä sellaisia, jotka sopivat kaiken ikäisille ja kuntoisille ja ovat suhteellisen lähellä ja helposti tavoitettavissa. Ei ehkä tietysti niille Joensuussa asuville tai autottomille, mutta tarkoitan että varmasti Joensuusta löytyy lyhyelläkin matkasäteellä upeita luontokohteita, joita taas me täällä etelässä kadehditaan ja vaatisi meiltä isompia ponnistuksia. Pääasia meillä on ollut yleensä se että pidetään hauskaa yhdessä ja päästään olla ulkona ja tietysti nähdä upeita paikkoja.


Hiekkarantaa | Pitkäviiri

INSTAGRAM JA BLOGIT

Ennen kuin alotan kertomaan ihan konkreettisia välineitä ja sovelluksia mitä me käytämme retkeillessämme niin otan esille sen suurimman inspiraationlähteen meidän luontoretkeilyssä, eli Instagramin ja blogin. Suurimman inspiraation yleensä löytää Instagramista ja blogeista.
Kai siellä ruudun toisella puolella on myös muita jotka valitsevat seuraavat niin matka kuin ehkä retkeilykohteetkin vain yhden kuvan perusteella? Minä ainakin tunnustan :D Mielenkiinto herää yleensä kun näkee jonkin upean kuvan ja sitten alkaa ottamaan selvää että mistä se on otettu ja olisikohan sinne mahdollista päästä. Kiikunlähde on yksi hyvä esimerkki siitä kun näin kuvan Instagramissa ja sen jälkeen otin selvää paikasta. Seuraavana sunnuntaina olimmekin jo matkalla sinne sitten.

 Upeita kohteita löytää esimerkiksi seuraamalla RIMMA+LAURA blogia ja heidän instagramia sekä Retkipaikan instagramtiliä. Erilaisten hastagien takaa löytyy myös paljon inspiroivia kuvia, esim. #suomiretki #retkipaikka #outdoorfinland.


Sunnuntaipatikalla pitkospuilla | Valkmusan kansallispuisto

GOOGLE MAPS
Oikeasti. Mapsia erikoisempaa ei tarvitse kun lähdetään etsimään mielenkiintoisia paikkoja. Tosi moni nähtävyys on merkitty jo valmiiksi Google Mapsiin, joten hieman tarkemmin tutustuessa sieltä löytyy vaikka mitä mielenkiintoista. Vain Mapsilla mekin aloitettiin, silloin se yksi kesäloma kun rahaa ei ollut terassin ja kesäkeittiön rakentamisen takia ihan hirmusti ylimääräistä mutta halu mennä ja nähdä kaikkea oli suuri. Me vain hyppäsimme autoon ja lähdimme Google Mapsin avulla tutkimaan erilaisia mielenkiintoisia paikkoja ja metsäteitä päämäärättömästi. Google Maps on myös hyvä kun se toimii suhteellisen moitteettomasti missä tahansa ja sinne voi syöttää koordinaatteja ja tallentaa kohteita muistiin.


Neliapiloiden etsimistä | Oma kotiseutu <3

RETKIPAIKKA SOVELLUS / NETTISIVUT
Retkipaikalla on aivan huippu sovellus ja nettisivut, mistä löytyy nimittäin kartta, mihin merkitty erilaisia retkipaikkoja ja kertomuksia. Retkipaikka-sovelluksen avulla löydettiin esimerkisi Korsvikskyrkan - kivimuodostelman. Retkipaikasta olen myös bongannun muutaman muun mielenkiintoisen kohteen, joihin haluaisin päästä tutustumaan, mm. Paavolan Tammen ja Kummakiven.

Koiran uittohetki kuumana kesäpäivänä. | Loviisanlahti

RETKIKARTTA ja KARTTAPAIKKA
Näitä kahta sovellusta on tullut käytettyä kun ollaan ensin löydetty paikalle ja sitten lähdetään maastoon. Maastossa on helpompaa ja mukavampaa kulkea kun kartasta näkee polut, kivet ja kalliot. Minusta on myös hauskaa tutustua paikkojen ja kallioiden nimiin, jotka näissä kartoissa merkitty.  Retkikartta on Metsähallituksen ylläpitämä ja siinä saa näkyville muun muassa kaikenlaisia luontopolkuja ja kelkkareittejä kun taas Karttapaikka on siitä hyvä että siitä voi tarkastaa kiinteistöjen rajat ja tunnukset. Suomessahan meillä on ainutlaatuinen jokamiehenoikeus mutta asuinrakennusten pihojen suhteen noudatetaan kotirauhan suojaa.


Klovisteinin vuoren valloituksella. | Klovisteinin vuori, Pyhtää

PAIKKATIETOIKKUNA
Paikkatietoikkunaan taas pystyy valitsemaan kartan näyttämää erilaisin karttatasoin. Tätä karttapalvelua olemme käyttäneet kun etsimme muinasimuistoja ja muita historiallisia löytöjä. Muinaismuistot näkyvät kartalla punaisin pistein ja näyttää kohteen perustiedot mutta linkin kautta pääsee Museoviraston-sivuille, jossa kohde esitellään tarkemmin ja sieltä löytyy kohdan tarkat kordinaatit. Kun haluaa löytää kohteen tarkan sijainnin Google Mapissa niin sen löytää kun syöttää Museoviraston-sivuilla ilmoitetun ETRS89/WGS84 - kordinaatin Google Mapsiin muodossa esimerkiksi 60.12345678, 26.12345678.

Yksi Suomen Unescon seitsemästä Maailmanperintökohteista; Struven ketjun mittauspiste | Mustaviiri



Tässä siis muutama vinkki lähiseuturetkeilyn tueksi ja toivottavasti pieni inspiraation kipinä syttyi. Meidän oma Suomi, lähiseutu ja takapihan metsät ovat liian hyviä ja kauniita aliarvioitavaksi!




12 kommenttia:

  1. Tässäpä olikin paljon uutta infoa, nuo Retkipaikka ym jutut joista en ole kuullutkaan.

    Suomessa tulee reissattua ihan liian vähän. Mekin (hullut) ollaan ajettu kuukauden roadtrip kotoa Espanjaan, mutta että Suomessa lähtisi jonnekin ilman että sinne on ASIAA, ei sellaista vain tule tehtyä. Tuntuu kurjalta sanoa näin, mutta se ei vain tunnu "oikealta" matkustamiselta. Tai sitten se johtuu siitä, että pienestä lähtien on jo menneiden vuosikymmenten aikana nähnyt mukamas kaiken, vaikka se on aivan mahdotonta liioittelua. Suomen juhlavuoden kunniaksi pitäisi tehdä edes yksi Suomi-reissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että löysit jotain uutta mihin ehkä voit tukeutua vaikka sitä Suomi-reissua sunnitellessa! :) tunnistan kyllä itseni noista sinun sanoista eikä minuakaan ole aina kiinnostanut kotimaanmatkailu vaan se on oikeastaan herännyt viimeisten neljän vuoden aikana ja varsinkin lähiseutumatkailu sen kiinnostavuuden ja tietysti helppouden vuoksi. Ja sitten kun sattumalta löytää jotain aivan upeata jostakn mistä sitä ei uskoisi löytävän niin sitä lumoutuu täysin. Sitten sitä jää vähän koukkuun ja nälkä kasvaa syödessä. Ja olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä että Suomi-reissulle kannnattaa lähteä, vaikka ihan vain pikkuiselle kierrokselle lähiseudulle!

      Poista
  2. Hauskoja kenkäkuvia! :) Vitsit, kun olisikin upea luonto niin lähellä kun se Suomessa aina on! Tanskassa luonto on vaan niin tylsää, että harvoin tulee lähdettyä minnekään. Ei ole kunnollisia metsiä, järvet on pieniä lammikoita ja maa on tasainen kuin pannukakku. Täällä asuessa kyllä oppii arvostamaan Suomen ihanaa luontoa entistä enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Mutta haluan ajatella että Tanskassa on varmasti jotain ainutlaatisen kaunista muuta mitä meillä Suomessa ei ole? Ehkä meri ja rannikko? Mutta onhan tämä meidän oma Suomi kyllä niin upea että ymmärrän hyvin että tätä on ikävä!

      Poista
  3. Tätä oli hauska lukea, sillä olen itsekin kamerarakkauden innoittamana ruvennut yhä enemmän kouluamaan myös lähiseudun retkipaikkoja. Eilen viimeksi rymyttyyn metsässä etsien Linnavuorta ja Haukkavuorta. Googlemapsin avulla saatiin koordinaatit kartalle ja lopultä löydettiin Linnavuori. Haukkavuorta ei ehditty, kun aurinko jo laski. Ensi kerralla pitääkin testata näitä retkikartta- ja karttapaikkasovelluksia. Kiitos siis kivoista vinkeistä! Pitää panna talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos löysit jotain uutta mitä hyödyntää retkeilyssä! :) lähiseuturetkeily on ihan parasta ja se on myös valokuvauksellisesti antoisaa! Nuo sovellukset ovat muuten kyllä todella kätevät ja retkipaikasta löydät sitten uusia hyviksi havaittuja paikkoja :)

      Poista
  4. Lähiretkeily on hyvästä ja toit postauksessa hyviä vinkkejä sen harrastamiseen! Itse olen viime aikoina keskittynyt entistäkin enemmän luonnossa liikkumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos löytyi joitain varteenotettavia vinkkejä :)

      Poista
  5. Kiva vinkkeli matkainspiraatioihin ja retkeilyyn! Ja ihan totta, Google Maps on itselläkin reissuilla korvaamaton apu. Miksei käyttäisi sitä "takapihamatkailuunkin" enemmän. Olen ihan varma, että läheltä löytyy vaikka mitä aarteita, kun vaan lähtisi tuttujen polkujen ulkopuolelle ja pyristelee irti putkinäöstä. Kiva postaus oli tämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kivasta kommentista ja toivottavasti herätti inspistä ja löytyy monen moista mielenkiintoista paikkaa sielä ihan läheltäkin! :) olen itse ihan hurahtanut retkeilyyn ja lähiseutumatkailuun ja mahdollisuuksien mukaan yritän päästä sitä myös toteuttamaan niin usein kuin mahdollista. Google Maps on siinä kyllä paras ja yleensä sinne tallenankin mielenkiintoisia paikkoja jo etukäteen kun tulee vastaan ja sitten kun on aikaa niin voidaan lähteä tutustumaan!

      Poista
  6. Tämä postaus on varsinainen oodi luonnolle, mutta epäselväksi vähän kyllä jäi, mikäs se lempipaikkasi olikaan. Kun IGTT:ssä on teema, on tarkoitus, että sen mukaan mentäisiin. Sitten parillisina kuukausina, kun teemaa ei ole, voi oma luovuus kukkia vaikka miten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen luontokohteet olivat ne lemppareimmat, ehkä hieman epäselvästi ilmaistu. Poistin kuitenkin IGTT:stä niin ei häiritse kuukauden teemaa.

      Poista