tiistai 13. kesäkuuta 2017

SIIVOILUA, SADETTA JA SYREENEJÄ


Nämä sadepäivät ovat tehneet hyvää niin mielelle, kasveille, ilmalle kuin meidän kodillekin. Olen saanut pestyä ikkunat, laitettua kasvimaata, käytyä läpi kirppisvaatteita ja muutenkin kivasti siivottua paikkoja, kaappeja ja laatikoita. Paperille on jo piirretty tarkat suunnitelmat kaappien uudelleen organisoimisesta, hankintalistaa kuin vaatehuoneen pienestä pintarempasta ja vierashuoneen uudelleen sisustamisestakin. Piirrän ja kirjottelen vihkoseeni usein tällaisia juttuja koska silloin minusta on helpompi hahmottaa asioita, onko muilla samanlaisia tapoja? Jotenkin hirveen terapeuttista :D

Suunnitelmissa on siis vähän sisustella vierashuonetta uuteen uskoon ja ehkä siellä päästään jopa kalkkimaalailemaan? Maybe mutta en mene lupaamaan mitään. Haaveilen myös vaatehuoneen pienestä pintarempasta, mutta saattaa olla että sen laitto siirtyy tuonnemaksi.

 Rankan talven ja kevään jälkeen kesä on todellakin tehnyt tehtävänsä ja tuntuu että intoa ja energiaa taas löytyy. Mutta olen kyllä kaiken tämän intoilun keskellä osannut myös aika rennosti ja uppoutunut aika huolella kaikkiin hömppäohjelmiin ja ottanut aurinkoa päivät pitkät :D

Syreenit ja lupiinit ihastuttavat maljakossa päiviäni. Voi kun tuon tuoksun voisi jakaa virtuaalisesti <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti