tiistai 9. tammikuuta 2018

KEVÄTTÄ KOHDEN VALKOISIN TULPPAANEIN







No niin, nyt on meilläkin vihdoin siivottu ja riisuttu joulu pois. Ei sillä että en millään sitä olisi halunnut päästää irti joulusta vaan siksi että en ole yksinkertaisesti ehtinyt ja saanut aikaiseksi. Eilen sain kuitenkin viimein heitettyä kuusen mäkeen ja siinä samalla pakkasin pois kaikki tähdet ja muut joulujutut. Vielä muutaman joulukynttilän aion polttaa pois ja ihana amaryllis saa kukkia loppuun mutta muuten halusin laittaa kaikki pois. Vähän niin kuin aloittaa raikkaasti puhtaalta pöydältä. Mikä ehkä tässä tapauksessa tarkoitti siivottua kotia, pyyhittyä pöytää ja kauppareissulta mukaan tarttuneita valkoisia tulppaaneita. Vuoden ensimmäiset tulppaanit ovat aina niin kauniita ja joulun jälkeen niistä jotenkin nautin niin kovasti. 

Sisustuskärpänenkin on edelleen hengissä ja suunnittelee muun muassa että olohuoneeseen olisi kiva ostaa jokin toinen viherkasvi (joku helppo ja joka viihtyy meidän olohuoneen pohjoisikkunassa) ja ollaan myös mietitty sohvapöydän vaihtoa! Olen myös teettänyt muutaman kuvan mitkä olisi tarkoitus laittaa seinälle. 


Eli täällä ollaan aloiteltu tammikuu siivoten vihdoin joulu pois ja aloittaen puhtaalta pöydältä haaveillen sisustusjutuista! Toivottavasti teidän vuosi on alkanut yhtä kivasti :) 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti