Näytetään tekstit, joissa on tunniste IGtravelthursday. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste IGtravelthursday. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. maaliskuuta 2017

INSTAGRAM TRAVEL THURSDAY: Kaupunkien kattojen yllä

Reissuun kun lähdetään yritän aina ottaa selville korkeimmat ja parhaimmat näköalapaikat. Se tunne kun olet jossain korkealla ja näät koko kaupungin allasi kruunaa jotenkin aina koko reissun. Vaikka olenkin jäänyt näin vanhemmiten aika korkeanpaikankammoiseksi niin näköalatasanteet ja tornit eivät kuitenkaan saa jalkojani yhtä spagetiksi kuin esimerkiksi ritiläportaat muutamassa metrissä tai metrotunneliin johtavat liukuportaat Kampissa. Kunhan on kaiteeta tai jotain.

(Kohteista kirjoitettuihin postauksiin pääsee klikkaamalla otsikkoa)


Hallgrimskirkja, Reykjavik 10/2013

Reykjavikissä ihailtiin kaunista aurinkoista syysaamua Hallgrimskirkjan 74metrin korkeudessa sijaitsevalta näköalapaikalta. Näkymät olivat sykähdyttävät ja mieleen on painunut upeiden maisemien lisäksi tuon kirkon hissi, joka alastullessa otti aika makeasti vatsanpohjasta. Hissi tuli nimittäin sen verran kovaa vauhtia alas että oikein tuntui kuin olisi heijunut ilmassa.


Berliini TV-torni 12/2014

Berliinissä yksi ehdottomista paikoista mihin halusimme mennä oli tietenkin Berliinin sydämmestä korkeuksiin kohoava TV-torni. Varasimmekin liput etukäteen niin ei tarvinnut muuta kuin ilmestyä oikeana aikana paikalle tassutella iloisesti jonon ohi. Joulukuinen Berliini ei näyttäytynyt ehkä kauneimpana mutta uskomatonta nähdä tuo metropoli 204metriä maanpinnasta.


Tallinnan TV-torni 03/2015

Tässä kuvassa ei sinäänsä näy Tallinnan kaupunki yläilmoista, mutta halusin ottaa tämän kuvan mukaan koska Tallinnan TV-tornissa oli tuollaiset hauskat lasi-ikkunat lattiassa, joiden päälle pystyi astua. Ei ollut muuten ihan helppo juttu astua tuohon koska jalkojemme alla oli 175 metriä tyhjää!


Vanhankaupungin raatihuoneentorni, Praha 03/2016

Prahan upeimmat tiilikatto näkymät avautuvat varmasti Vanhankaupungin raatihuoneen 70 metriä korkeasta tornista, jonne jokaisen turisitin pitää ehdottomasti käydä ja esim. lyödä vetoa kuinka monta ihmistä näkee ottavan selfieitä samaan aikaan! 


Rundetårn, Kööpenhamina 7/2016

Köpiksessä me reippailimme Rundetårn - tornin 36 metrissä sijaisevalle tasanteelle. Hauskaa tässä oli että torniin piti tosissaan kiivetä itse kierrekäytävää ja portaita pitkin, mutta kun näet koko kaupungin allasi tuntuu että kaikki oli sen arvoista. 


 VISBY
St. Lars Ruins, Visby 7/2016

Upea Visby avautui meille yllättäin yhdestä vanhasta rauniokirkon tasanteelta, jonne sattumalta eksyimme (ja uskalsimme) kiivetä raunioportaita pitkin!


Longyearbyen 9/2016

Huippuvuorten pääkaupungissa Longyearbyenissä oli vain toinen toistaan korkeampia ja kauniimpia luonnonmuovaamia näköalatasanteita, jonne piti itse reippailla jos mieli teki. Tässä tosin ei vielä oltu siellä korkeimmalla paikalla mutta tulitikkutalojen yläpuolella kuitenkin. 


Mauritius 12/2016

Mauritiuksella ei tullut otettua kuvaa vuorilta Grand Bayn yltä, mutta päiväretkellämme eteläisessä ja kaakkoisosassa saarta kävimme näköalatasanteella ja näimme edessämme kuvan kauniin Le Mornen. 


Pyhän Pietarin kirkko, Riika 1/2017

Riiassa meinattiin jo että näköalat jää näkemättä sillä kaupungin yllä painautui viikonlopuksi sankka sumu ja ensimmäisellä yrittämällä keskellä Riian vanhakaupunkia sijaitseva Pyhän Pietarin kirkon torini ei ollut auki mutta onneksi kotiinlähtöpäivänä muutamaa tuntia ennen kuin lähdimme takaisin lentokentälle, pääsimme käymään tornissa ja ihailemaan talvista Riikaa yli 70 metrisestä tornin näköalatasanteelta.



 Tämä korkeanpaikankammo ei siis ole ollut sen suurempana esteenä matkoilla.
Onneksi, koska aika huikeita maisemia olisi jäänyt näkemättä, eikös vain?


___________________________________________________________

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday - tempausta, jonka järjestäjina toimivat TravelloverScimbaco ja Muru Mou.

Instagram Travel Thursday - blogitempausta vietetään aina jokaisen kuukauden ensimmäisenä torstaina. Joka toinen kuukausi postaillaan teeman mukaisesti. Tänä vuonna maaliskuun teemana; ylhäällä, korkealla. Tempaukseen voi osallistua kuka tahansa ja sen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkailuinspiraation ja -tiedon levittämiskanavana.

Postauksen kuvituksena tulee käyttää Instagramissa julkaistuja kuvia.
Blogini löytyy Instagramista nimella Id4hhh.
____________________________________________________________

torstai 2. helmikuuta 2017

INSTAGRAM TRAVEL THURSDAY: Reissussa muulloin kuin kesällä


Tämän kuukauden Instagram Travel Thursday - aiheena ajattelin paneutua matkustusajankohtiin varsinkin Euroopassa. Kaukokohteisiin matkustellaan Suomesta yleensä talvisin mutta nyt ajattelin lähinnä Eurooppaa ja kaupunkilomia täällä Pohjoisella pallon puoliskolla.

Matkakärpäsen iskettyä joskus vuonna 2013 olen matkaillut enemmän tai vähemmän ja lähes aina matka-ajankohdaksi on valikoitunut joku muu kuin kesäkuukaudet. Ai miksikö? No, itse pidän Suomen kesästä kovasti ja monesti tykkäänkin nauttia siitä ihan koti Suomessa, mutta myös siksi että kesä on monessa Euroopan paikassa sesonkia, mikä tietysti tarkoittaa että kaikki on silloin kalliimpaa.

Syksy, talvi ja kevät onkin valikoitunut meidän kaupunki/luontokohteiden valinnassa kovinkin usein monesta syystä mutta nämä valinnat ovat vain voimistaneet tunteitani. Ehdottomat suosikkikuukauteni matkustaessa ovatkin syksy ja myöhäiskevät. Mutta en todellakaan nyrpistä nenääni Éuroopan talvelle, siitä ovat pitäneet huolen niin muutaman vuoden takainen joulunalusmatka Berliiniin kuin meidän tämän vuotinen Riikan matka tammikuussa.

Missä me sitten emme ole reissanneet kesällä?

(Maaotsikkoa klikkaamalla pääset lukemaan postauksia kyseiseen kohteeseen liittyen)


Gullfoss

Islannin-reissu yhdessä äitini kanssa on ollut yksi parhaista ja osa sydämmestäni jäi tuolle saarelle. Islannin luonto on vaan niin pakahduttavan kaunis, jopa syksyllä, ettei sitä pysty aina edes sanoin kuvailemaan. Meitä kohtasi ehkä maailman paras onni koska meidän nelipäiväisen reissun aikana saimme nauttia äärettömän hyvästä säästä kaikki päivät paitsi kotiin paluu päivänä. 


Berliinin tärkeimmät nähtävyydet yhdessä nipussa.

Berliinin reissu oli sellainen extempore päähänpistos kun löydettiin niin halvat matkat miehen kanssa ja samaan aikaan meillä oli kaikenlaisia meistä riippumattomia murheita, niin ajateltiin että tarvitaan ehdottomasti pieni irtiotto arjesta ennen joulua. Ja mikä olisikaan ollut parempaa kuin mennä rentoutumaan Berliinin sydämmeen ja ihailemaan joulutoreja!


Näköala Mala Stranan kaupunginosan.

Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Thaimaaseen mutta myöhästyttiin hyvistä tarjouksista niin ei sitten nuukuuksissamme raaskineet ostaa niitä kalliimpia vaihtoehtoja, joten valittiin sitten se halvin mahdollinen, eli Praha. Praha valloitti meidän molempien sydämmet niin arkkitehtuurillaan kuin hyvillä oluillaan. Prahan kevät ei vielä silloin ollut puhjennut kukkaan mutta matkustusajankohtana kevät oli hyvä ja sateelta vältyttiin koko matkan ajan. 


Moskushamn Longyearbyenin ulkopuolella.

Onnistuneen Islannin-reissun jälkeen olen uskalsin varata meille matkat Huippuvuorille viime vuoden syyskuulle. Ajankohta oli mitä mahtavin; luonto oli kauniina ruska-asussaan, säät suosivat ja eikä muita turisteja ollut liiaksi. Huippuvuoret taistelee Islannin kanssa ehdottomasti parhaimman reissun tittelistä.


Latvian tiedeakatemia

Viime viikonloppumme me vietimme Latvian pääkaupungissa Riiassa nauttimassa miehelleni joululahjaksi ostamaani kaupunkilomaa (postausta tulossa!). Tykkään ihan hirveesti talven tuomasta karuudesta ja parasta Riian reissussa oli tuo kaupungin yllä leijuva sumu, joka pehmensi sitä karuutta todella kauniisti!



Mikä on teidän suosikki vuodenaika matkustella Euroopassa tai Pohjoisella pallon puoliskolla?



___________________________________________________________

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday - tempausta, jonka järjestäjina toimivat TravelloverScimbaco ja Muru Mou.

Instagram Travel Thursday - blogitempausta vietetään aina jokaisen kuukauden ensimmäisenä torstaina. Siihen voi osallistua kuka tahansa ja sen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkailuinspiraation ja -tiedon levittämiskanavana.

Postauksen kuvituksena tulee käyttää Instagramissa julkaistuja kuvia.
Blogini löytyy Instagramista nimella Id4hhh.
____________________________________________________________


torstai 5. tammikuuta 2017

INSTAGRAM TRAVEL THURSDAY: Vuoden 2016 huippuhetket reissuilla


Se olisi vuoden eka IGTT taas ja aiheena näin tammikuussa olisi katsaus reissuvuoteen 2016. Koska sellaisia postauksia olen tehnyt jo ajattelin tarttua tähän haasteeseen aiheella "Vuoden 2016 huippuhetket reissuilla". 

Huippuhetki tarkoittaa minulle sellaista aivan täydellistä aikaa ja paikkaa. Huippuhetki ei välttämättä ole kuvauksellisesti se kaunein, mutta siitä jäänyt fiilis ja muistot ovat unohtumattomat.

Huippuhetken synonyymi voisi olla kohokohta.

Mutta kurkistetaanpa niihin mun reissujen kohokohtiin.

Mont Choicy Beach | Mauritius 12/2016


Ostettiin tienvarresta äärettömän mehukkaita litsejä ja köröteltiin skootterilla biitsille seuraamaan auringonlaskua Mauritiuksella. Onnellisina, tahmein käsin ja kilo hiekkaa taskuissa palattiin hotellille.


Longyearbyen | Huippuvuoret 9/2016

Se tunne kun pizzan jälkeen päätätte hetken mielijohteesta kiivetä läheiselle vuorelle. Kirosin meidät jo alimpaan mutta istahdettaessa alas ja katsellen turkoosia vettä ja tulitikkutaloja vain kiven heiton päässä Pohjoisnavalta, ei voinut muuta kuin olla aika pirun onnellinen.

Högklint | Gotlanti 7/2016

Se hetki kun sinut ylipuhutaan menemään tuonne korkealle kielekkeelle ja tajuat että sä uskalsit!!

Prahan linnalta | Praha 3/2016

Miljoonan rappusen jälkeen kohtaat tällaiset maisemat, et voi muuta kuin kiittää reisilihaksiasi hyvästä työstä!

Kööpenhamina 7/2016

Köpiksessa oli parasta ehdottomasti pyöräilykulttuuri ja helteisen pyöräilypäivän päätteeksi tämä mansikka-iceshake maistui vaan niin taivaalliselle!



Millaisia huippuhetkiä teillä oli viime vuoden reissuilla? :)


___________________________________________________________


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday - tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover ja Muru Mou

____________________________________________________________


torstai 3. marraskuuta 2016

INSTAGRAM TRAVEL THURSDAY: Reissuvärikkäin vuosi


 Olen huomannut että olen sellainen innostuja-tyyppi. Innostun muutamaksi vuodeksi jostain tietystä jutusta, esim. ensin innostuin hirmusti vaatteista ja muodista, sitten tuli sisustus ja kaikenlaisten DIY-juttujen tekeminen, puutarha ja nyt minusta tuntuu että matkakärpänen purrut pahemman kerran. Ja koska matkailu ja reissut ovat useasti tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä, niistä on kaikista helpoin myös kirjotella. Tämän takia ajattelinkin osallistua nyt ensimmäistä kertaa omalla postauksellani Instagram Travel Thursday - blogitempaukseen, jota siis vietetään aina jokaisen kuukauden ensimmäisenä torstaina. Siihen voi osallistua kuka tahansa ja sen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkailuinspiraation ja -tiedon levittämiskanavana. Blogini löytyy Instagramista nimella Id4hhh.

Mutta missäs sitä sitten on tullut reissattua tänä vuonna?

Jo alkuvuodesta pähkäilimme mieheni kanssa että pääsiäisenä voitaisiin johonkin lähteä kun kummallakin lomaa. Ensimmäinen suunnitelma oli Thaimaa mutta liian pitkä pohtiminen vaati veronsa ja matkahinnat nousivat sen verran korkeiksi että ajateltiin jättää suosiolla väliin. Otettiin sitten se toinen ääripää, eli halvin mahdollinen! Haha näin valikoitui pääsiäisreissuksi Tsekkien Praha. Aivan ihana paikka, jonka arkkitehtuuri ja vanhat rakennukset saivat minut haukkomaan henkeä hieman harmaasta ja koleasta kevätsäästä huolimatta. Mieheni sydämen veivät erinomaiset ja halvat oluet! Prahan reissustamme voit lukea täältä.





Samaan aikaan Praha-reissuhuumassa löysin älyttömän halvat lennot Huippuvuorille. Toivomani hotellikin Longyearbyenissä oli lentoajankohtana sopivan hintainen, joten tuntui että nyt tai ei koskaan oli aika toteuttaa pitkäaikainen haaveeni ja niin varattiin syyskuulle viikonloppureissu Huippuvuorille. Ruska-asuinen Longyearbyen karun kauniilla vuorilla ja turkoosilla vedellä vei sydämmeni ja tämä matka on yksi huikeimmista missä olen ollut mukana. Taistelee ehdottomasti yhdestä elämäni hienoimman reissun paikasta Islannin kanssa. Huippiksen matkasta löytyy postaus täältä.


Heinäkuussa viettelin synttäreitäni ja samoihin aikoihin paukahti sähköpostiin mainos, jossa tarjous oli Visbyn risteilyihin. Olen siis haaveillut kauan että pääsisi käymämään Gotlannissa. Hinta oli sen verran päätähuimaava että rohkenin ehdottaa miehelleni että jos vaikka synttärilahjani oli tuo Visbyn risteily. Vaikka en kovin paljoa risteilyistä ja laivamatkoista välitä oli  heinäkuisen, jopa hieman välimerellisen tuntuisen Visbyn kokeminen kaiken sen arvoista ja tämä matka oli mitä mahtavin pieni irtiotto arjesta! Visbyn-risteilystä voi käydä lukea kokemuksemme täältä.



Reissut eivät kuitenkaan jääneet tähän tältä vuodelta vaan minulla on käynyt älyttömän hyvä tuuri kahdessa kuvakilpailussa tänä vuonna ja olen voittanut viikonloppumatkan niin Köpikseen kuin marraskuun lopussa tulevan Mauritiuksen-matkan! Mauritiuksen matkasta kirjoitan juttua matkan jälkeen mutta reissukuumestani voi jo lukea täältä Mauritius-tägin alta. En voi muuta kuin olla häkeltynyt ja onnellinen siitä että ottamani kuvat ovat olleet kilpailuiden järjestäjien mieleen.

Kööpenhaminan - viikonloppumatkan toteutimme puolestaan jo heinäkuun alussa kun meillä oli yksi viikko miehen kanssa samaan aikaan lomaa. Kun tämä matka oli vähän niin kuin tällainen bonusmatka niin meillä ei ollut suuria odotuksia kaupungin suhteen mutta Köpis yllätti toden totta, mutta positiivisella tavalla. Rakaistuin ikihyviksi kaupungin pyöräilykulttuuriin. Pyöräily kaupungin ympäri ja samalla ihailla maisemia ja nähtävyyksiä oli ihan parasta koko reissussa! Köpiksen viikonloppumatkastamme olen kirjoittanut tänne


Reissuvärikäs vuosi siis takana ja reissukuume sen kuin vain kasvaa! Mitähän sitä ensi vuonna keksisi? Muutama suunnitelma muhii päässä mutta onko teillä ehdotuksia? :)


___________________________________________________________


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday - tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA-matkablogi, Travellover ja Muru Mou.

____________________________________________________________