Näytetään tekstit, joissa on tunniste barcelona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste barcelona. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. helmikuuta 2017

DREAMING AND PLANNING THE TRAVEL YEAR 2017

Tykkään ihan hirveesti suunnitella kaikenlaista ja juuri eräs aamu aamu-TV:ssä olikin puhetta että matkailun näkökulmasta ihminen on onnellisimmillaan silloin kun suunnittelee matkaa. Ja kyllähän se kutkuttava tunne on aika kiva ja onhan suunnittelu melkeinpä puoli matkaa.

Mutta minun on niin vaikea puhua suunnitelmista ja haaveista ennen kuin on jo jotain konkreettista. En oikein tiedä miksi. Niin on tämänkin postauksen kanssa, nyt kun on jo aika selvät sävelet niin pystyn tällaista kirjoittelemaan. Jotenkin aina tuntuu että jos sanoo jotain ääneen niin se pitäisi sitten totauttaa ja kun sanoo ääneen sitten ei varmaan toteudu mikään ja joutuu selittelemään ? :D

Vaikka ennustinkin ettei tästä vuodesta tule ollenkaan niin matkarikas kuin edellisestä on muutama suunnitelma tällekin vuodelle jo heitetty vesille ja tällä hetkellä vuosi näyttää aikapa matkailurikkaalta kaikesta huolimatta ja aika monta reissua on jo suunnitelmissa ja nyt ajattelinkin paljastaa ne lukkoon löydyt ja muutaman haaveenkin!


 
Kuvat lainattu TÄÄLTÄTÄÄLTÄ,

 Matkailuvuosi 2017 alkoi talven mini-lomalla Riiassa, josta jo kerroinkin mm. täällä. Riikan-loma oli rentoa irtiottoa arjesta ilman sen suurempia suunnitelmia. Kiertelemme vanhaakaupunkia ja suurimmat nähtävyydet. Kevättalvelle ei muita lukkoon lyötyjä suunnitelmia vielä ole mutta meillä on vielä käyttämättä kaksi hotellilahjakorttia, jotka pääsevät ehkä käyttöön nyt kevättalvella.

Jos olisi rajattomasti aikaa ja rahaa en varmasti olisi koko keväänä kotona :D valitettavasti näin ei ole mutta tämän vuoden suunnitelmiin kuului aluksi Amsterdam ja Dublin, mutta molemmat taitavat jäädä toiseen kertaan koska sopivaa ajankohtaa ja hintaa vaan ei löytynyt kummallekkaan. Sen sijaan suuntaamme mieheni kanssa nokkamme maaliskuussa Puolan Gdanskiin viettämään viikonloppua. Ollaan miehen kanssa jo muutamaan otteeseen mietitty reissua Puolaan ja nyt kun kohdalle saattui sen verran halvat tarjoukset oli niitä vaikea jättää väliin.

Mies lähtee työporukan kanssa kevällä ärysttävän mielenkiintoiseen Skotlantiin (mäki haluun!) niin pitihän sitä keksiä jotain myös itselle. Toukokuussa on siis suunnitelmissa että lähden ystäväni kanssa viettämään tyttöjen lomaa Barcelonaan. Sen suurempia suunnitelmia ei vielä ole ehditty tehdä mutta eiköhän luvassa ole aika rentoa hengailua ja yhdessä oloa. Sopivassa määrin nähtävyyksiä ja lämpimiä kesäpäiviä biitsillä?



Kuvat lainattu TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.

Kesäksi ei ole muuten vielä kovin paljoa suunnitelmia koska vietämme taas miehen kanssa koko tai ainakin suurimman osan kesälomastamme eri aikaan ja voi olla että kesällä pysymme ihan kotosuomessa, mutta minua kiinnostaisi hirmusti lähteä Porjois-Norjaan autolla, ehkä Nordkappiin?Sain myös mieheltäni joululahjaksi Pietarin viisumivapaan risteilyn, joten sinne olisi kiva suunnata joku päivä kesällä. 

Vuonna 2013 tekemäni Islannin reissun jälkeen polte on ollut kova päästä tutkimaan Pohjolaa. Viime vuonna tutkittiin Huippuvuoret ja tänä vuonna syyskuussa olisi tarkoitus vallata vihdoinkin Färsaaret. Kuin tilauksesta silmiini osui älyttömän halvat lennot Färsaarille sekä hyvällä alennuksella varustettu hyvä hotellitarjous, en voinut olla ohittamatta tätä tarjousta. Luontomatkailua siis luvassa syksyisille Färsaarille.

Varmat suunnitelmat yltävät siis syyskuulle asti mutta kyllä haaveilen päästä johonkin lämpimään mutta samalla sanoisin että jos kohdalle sattuu niin ehkä loppuvuodesta voisi myös suunnata jollekkin kaupunkilomallekin, esim. Krakova houkuttelisi kovasti. Tai ehkä syysloma-aikana Amsterdamiin?

Talvi on ihan auki vielä enkä jaksa uskoa että lähtisimme minnekkään mutta jos laitetaan ranttaliksi niin haaveilisin lähteä vaikka Dubaihin muutamaksi päiväksi ja ehkä ensi keväänä jonnekkin lämpimään, vaikka Thaimaaseen!  



Minkälaisia reissusuunnitelmia tai haaveita teiltä löytyy? :)