Näytetään tekstit, joissa on tunniste berliini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste berliini. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. helmikuuta 2017

INSTAGRAM TRAVEL THURSDAY: Reissussa muulloin kuin kesällä


Tämän kuukauden Instagram Travel Thursday - aiheena ajattelin paneutua matkustusajankohtiin varsinkin Euroopassa. Kaukokohteisiin matkustellaan Suomesta yleensä talvisin mutta nyt ajattelin lähinnä Eurooppaa ja kaupunkilomia täällä Pohjoisella pallon puoliskolla.

Matkakärpäsen iskettyä joskus vuonna 2013 olen matkaillut enemmän tai vähemmän ja lähes aina matka-ajankohdaksi on valikoitunut joku muu kuin kesäkuukaudet. Ai miksikö? No, itse pidän Suomen kesästä kovasti ja monesti tykkäänkin nauttia siitä ihan koti Suomessa, mutta myös siksi että kesä on monessa Euroopan paikassa sesonkia, mikä tietysti tarkoittaa että kaikki on silloin kalliimpaa.

Syksy, talvi ja kevät onkin valikoitunut meidän kaupunki/luontokohteiden valinnassa kovinkin usein monesta syystä mutta nämä valinnat ovat vain voimistaneet tunteitani. Ehdottomat suosikkikuukauteni matkustaessa ovatkin syksy ja myöhäiskevät. Mutta en todellakaan nyrpistä nenääni Éuroopan talvelle, siitä ovat pitäneet huolen niin muutaman vuoden takainen joulunalusmatka Berliiniin kuin meidän tämän vuotinen Riikan matka tammikuussa.

Missä me sitten emme ole reissanneet kesällä?

(Maaotsikkoa klikkaamalla pääset lukemaan postauksia kyseiseen kohteeseen liittyen)


Gullfoss

Islannin-reissu yhdessä äitini kanssa on ollut yksi parhaista ja osa sydämmestäni jäi tuolle saarelle. Islannin luonto on vaan niin pakahduttavan kaunis, jopa syksyllä, ettei sitä pysty aina edes sanoin kuvailemaan. Meitä kohtasi ehkä maailman paras onni koska meidän nelipäiväisen reissun aikana saimme nauttia äärettömän hyvästä säästä kaikki päivät paitsi kotiin paluu päivänä. 


Berliinin tärkeimmät nähtävyydet yhdessä nipussa.

Berliinin reissu oli sellainen extempore päähänpistos kun löydettiin niin halvat matkat miehen kanssa ja samaan aikaan meillä oli kaikenlaisia meistä riippumattomia murheita, niin ajateltiin että tarvitaan ehdottomasti pieni irtiotto arjesta ennen joulua. Ja mikä olisikaan ollut parempaa kuin mennä rentoutumaan Berliinin sydämmeen ja ihailemaan joulutoreja!


Näköala Mala Stranan kaupunginosan.

Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Thaimaaseen mutta myöhästyttiin hyvistä tarjouksista niin ei sitten nuukuuksissamme raaskineet ostaa niitä kalliimpia vaihtoehtoja, joten valittiin sitten se halvin mahdollinen, eli Praha. Praha valloitti meidän molempien sydämmet niin arkkitehtuurillaan kuin hyvillä oluillaan. Prahan kevät ei vielä silloin ollut puhjennut kukkaan mutta matkustusajankohtana kevät oli hyvä ja sateelta vältyttiin koko matkan ajan. 


Moskushamn Longyearbyenin ulkopuolella.

Onnistuneen Islannin-reissun jälkeen olen uskalsin varata meille matkat Huippuvuorille viime vuoden syyskuulle. Ajankohta oli mitä mahtavin; luonto oli kauniina ruska-asussaan, säät suosivat ja eikä muita turisteja ollut liiaksi. Huippuvuoret taistelee Islannin kanssa ehdottomasti parhaimman reissun tittelistä.


Latvian tiedeakatemia

Viime viikonloppumme me vietimme Latvian pääkaupungissa Riiassa nauttimassa miehelleni joululahjaksi ostamaani kaupunkilomaa (postausta tulossa!). Tykkään ihan hirveesti talven tuomasta karuudesta ja parasta Riian reissussa oli tuo kaupungin yllä leijuva sumu, joka pehmensi sitä karuutta todella kauniisti!



Mikä on teidän suosikki vuodenaika matkustella Euroopassa tai Pohjoisella pallon puoliskolla?



___________________________________________________________

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday - tempausta, jonka järjestäjina toimivat TravelloverScimbaco ja Muru Mou.

Instagram Travel Thursday - blogitempausta vietetään aina jokaisen kuukauden ensimmäisenä torstaina. Siihen voi osallistua kuka tahansa ja sen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkailuinspiraation ja -tiedon levittämiskanavana.

Postauksen kuvituksena tulee käyttää Instagramissa julkaistuja kuvia.
Blogini löytyy Instagramista nimella Id4hhh.
____________________________________________________________


maanantai 14. maaliskuuta 2016

Souvenirs: Berlin 2014

Silta Itä- ja Länsi Berliinin välillä
TV-Torni
Holocaust-muistomerkkillä


Berliinin muuri ja East Side Gallery
Joulutorilta

Tunnelmallinen joulutori

Syksyllä 2014 kaipasimme miehen kanssa yhdessä pientä irtiottoa arjesta ja selailtiin ahkerasti Lentodiilit - sivustoa. Sitten eteen tuli tarjous 3päivän reissusta Berliini joulukuussa, 4* hotellissa 150€/nenä. No, siinä sitten klikkailimme heti reissut ja viikkoa ennen joulua matkustimme ihanan jouluiseen Berliiniin. 

Vaikka kolme päivää ei tuntunut kovin pitkältä ajalta, teimme aika hyvän suunnitelman ja siinä ajassa näimme ehkä sen tärkeimmän kaupungista. Kaupungin julkinen liikenne (metro) oli myös todella kätevä tällaiseen muutaman päivän kaupunkilomaan. Metron käyttö oli helppoa ja nopeata.

Saavuimme keskipäivällä Berliiniin ja hotelliin kirjautumisen jälkeen tutustuttiin metrolla kulkemiseen ja kävellen kaupunkiin. Kävimme heti varaamassa ajan ensimmäiselle päivälle TV-torniin, josta muutaman tunnin päästä päästiin ihailemaan näkymiä koko kaupungin yli. Illalla ihastelimme joulutoria, sen tunnelmaa ja maisteltiin mitä maukkainpia brezeleitä ja saksalaisten glögiä, glüweinia. Joulufiilarit nousivat kyllä huippuunsa tuolla! 

Toisen päivän tavoitteeksi otettiin kiertää kaupungin meitä kiinnostavimmat nähtävyydet sekä syödä Berliinille tyypillisiä ruokia. Kävimme muun muassa katsomassa Berliinin muuria ja East Side Gallerya entisen Itä-Saksan puolella, tutustuimme Check-point Charlieen, kiersimme läpi Manner-Euroopan suurimman kauppakeskuksen KaDeWe:n ja kävimme Holocaust-muistomerkillä. Siinä kiertelyn lomassa maistoimme tietenkin döner kebabia sekä illalla suuntasimme hieman kaupungin ulkopuolelle maistamaan pieneen snägäriin, josta kuulemma (+googlettelun perusteella) saa maan parasta currywurstia. No, kummatkaan eivät tehneet minuun suurta vaikutusta mutta olivat oikein hyviä :) 

Kolmantena päivänä meillä oli kotiinlähtö päivä, mutta lento lähtisi vasta illalla. Kirjauduimme ulos hotellista ja saimme onneksi jättää matkalaukut hotellille säilöön päivän ajaksi. Suuntasimme viimeisenä päivänä Berliinin eläintarhaan, joka on eläinmäärällisesti yksi maailman suurimmista. Kokemus oli todella hyvä ja koko paikka vaikutti hyvin siistiltä. Suurin osa eläimistäkin näytti voivan oikein hyvin. Eläintarhaa ei huvikseen kyllä sanota suurimmaksi, sillä meillä kesti koko eläintarhan ympäri kävely ilman sen suurempia taukoja n. 4h. Siinä meni siis päivä oikein rattoisesti. Sen jälkeen suuntasimme syömään ja hotellin kautta lentokentälle. 


Paljon jäi varmasti näkemättä ja kokematta, mutta tällaiselle nopealle kaupunkilomalle 3päivää riitti oikein mainiosti ja tekemistä oli tarpeeksi. 




// På hösten 2014 längtade vi med mannen efter en liten resa bort hemifrån. Vi blädrade varje dag på Lentodiili's-nätsidor förrän det kom ett erbjudande på 150€ för 3 dagar i Berlin i 4* hotell. Ja, tack svarade vi och beställde genast resa för oss till december, en vecka före jul. 

Tre dagar i Berlin räckte riktigt bra för oss fast säklart finns där ju en hel del att se för många dagar till. Men det räckte ändå bra. Metron i Berlin var super bra och lätt att flytta sig runt i staden. Vi gjorde en liten plan för varje dag så det var lätt att njuta av resan. Första dagen gick vi bara omkring i staden, tog oss till TV-tornet och på kvällen njöt vi av den fina stämningen på jultorget, där vi smakade en efter andra mer smaskiga brezels och drack tyskt glögg, glüwein. Nästa dag besökte vi Berlin muren och East Side Galley, Check-Point Charlie, KaDeWe-köpcentret och Holocaust-minnesmärket. Där under dagen så smakade vi såklart Berlins kända delikatesser, bl.a. döner kebab och på kvällen tog vi oss lite bort från staden till en liten grillkiosk där man enligt google får Tysklands bästa currywurst. Ingendera gjorde mig desto större inverkan, men goda var de ändå :)

Tredje dagen skulle vi åka hem, men flyget gick först på kvällen. Den dagen spenderade vi i Berlins Zoo, vilket är en av världens största. Och jag kan nästan säga att de ljuger verkligen inte. För oss tog det ca 4h att gå runt hela zoon, utan några desto längre pauser. Dagen gick alltså snabbt och efter att vi kom ut från zoon och ätit, tog vi oss via hotellet till flygfältet. 



Berlin har säkert mycket mera att ge men tre dagar räckte väldigt bra för att få en liten bit av Berlin.