Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

MIETTEITÄ BLOGISTA JA TULEVAISUUDESTA




Mitä mainiointa ensimmäistä viikkoa vuonna 2017!
Toivottavasti tästä vuodesta tulee vähintäänkin yhtä onnellinen kuin viime vuodesta :) täällä tosin aloitettiin vuosi sitten flunssan kourissa, mutta toivotaan ettei se enteile mitään tälle vuodelle.

Ehkä jokunen on ehtinyt jo huomaamaankin että olen hieman muuttanut blogin ulkonäköä pikku hiljaa ja vaihtanut bannerin. Teen tavallaan jonkinlaista muutosprosessia tämän blogin kanssa päässäni ja tämä on ehkä nyt sen tuotosta.

Tämän blogin perustin aikanaan palavasta sisustamisenhalusta mikä päässäni roihusi. Oltiin juuri ostettu tämä talo ja suurin intohimoni olikin monta vuotta saada luoda kauneutta ympärilleni. Löysin sisustusblogit ja halusin myös itse jakaa inspiraatiotani. Olin saanut lahjaksi vuoden pari aikaisemmin järjestelmäkameran ja suurin kipinä valokuvaamiseen heräsi sisustamisen kautta.

Monen monta vuotta opettelin valokuvaamaan ja kuvanmuokkausta ja kärsivällisesti etsin omaa tyyliäni ja vein sisustustamme siihen suuntaan mihin sen halusin. Viime vuonna taisin löytää sen päämäärän, mitä aina luulin ettei sisustuksessa ole. Koti oli vihdoinkin sellainen millaiseksi sen olin halunnut. En enään keksinyt mitään pakottavia asioita muuttaa siinä.

Tämän takia olen myös viime vuonna joutunut monesti miettimään blogin kohtaloa. Alussa kun minulla on ollut niin selkeä vissio aihepiiristä ja blogin ulosannista, mutta nyt kun se blogin punanen lanka on vähän niin kuin keritty rullalle ja ässä vedetty hihasta. On ollut hieman vaikeaa keksiä jotain korvaavaa. Blogin sulkeminenkin on ollut vaihtoehtona. Jospa jatkankin vain Instagramissa? Mutta pohdintojen jälkeen olen tullut siihen tulokseen että koska minulla on edelleen tarve kirjoittaa ja valokuvata, niin tarvitsen edelleen paikan missä voin niitä mielessä pyöriviä asioita jakaa. Ainakin toistaiseksi se saa olla tämä blogi. Onneksi blogin-nimi ei juurikaan viittaa mihinkään niin blogin alla voin kirjoitella sen suhteen mitä vain.

  Mutta miksi tänne palaamisesta on tullut niin vaikeata?

Vaikka blogissa en ruodi yksityisasioitani niin on tämä blogi kuitenkin henkilökohtainen. Minun on turha pitää yllä kulissia että "sisustuskärpänen taas iski" kun niin ei ole. En näin ollen voi myöskään enään mainostaa blogiani sisustusblogina. Blogi on heijastus omasta elämästä, eikä sitä pysty teeskentelemään. Blogi siis seuraa mukana elämänkiemuroissa ja tästä lähtien en halua enään kategorisoida tätä blogia. Ajattelin antaa itselleni mielenrauhan ja luvan postata siitä mikä kiinnostaa eniten, oli se sitten mistä aiheesta tahansa. Ehkä tänne olisi sitten helpompi aina palata?



Se on sitten eri asia eksyttekö te vielä tänne, mutta toivotan kaikki kuitenkin tervetulleeksi jatkossakin! :)




perjantai 11. marraskuuta 2016

BLOGIKATEUS

Olen tässä bloggailuni aikana törmännyt aika usein keskusteluihin blogikateudesta. Siitä että vertaillaan omaa elämää blogien kautta nähtyyn "elämään" ja tunnetaan sen takia ehkä kateutta ja riittämättömyyden tunnetta. Olen miettinyt miten joku kuva ja siitä itse hahmoteltu oletelma saa sinut itsesi tuntemaan niin huonoksi? 

En tiedä tietenkään muista enkä voi muuta kuin sanoa omasta puolestani mutta minä pidän omaa blogia ja seuraan muiden blogeja omaksi ilokseni. Saan niistä paljon inspiraatiota ja se vie minut ehkä pois niistä omista arkisista huolista. Rakastan kauniita kuvia ja imen niistä kovasti inspiraatiota. Kiiltokuvamaisista kuvista huolimatta ymmärrän että kenenkään elämä ei ole täydellistä. Se pitäisi kaikkien aikuisten ihmisten ymmärtää. Toisella on jotain mitä toisella ei, mutta se ei välttämättä tee häntä onnellisemmaksi. Miksi blogeissa pitäisi sitten esitellä sitä epätäydellistä elämäänsä? Onko toisen ns."epäonni" toisen onni? 






Kateus vie todella paljon voimia. Ne voimathan voisi käyttää siihen että tekee omasta elämästä onnellisempaa. Miksi seurata blogeja jos ne tekevät itsellesi huonon olon? Silloin niiden lukeminen pitää ehdottomasti lopettaa ja suunnata huomio niihin asioihin, joka tekee sinut onnelliseksi. Miksi bloggaajan pitäisi esitellä omia heikkouksiaa blogissa jotta muut tuntisivat olonsa paremmaksi? Epäilen myös suuresti haluaako joku oikeasti nähdä blogeissa pyykkikasoja ja täysiä tiskialtaita? :D

Se joka tuntee hirveätä painetta kun oma koti ei näytä "blogikodilta" mutta kuitenkin haluaisisi sellaisen niin voin sanoa että ei kenenkään koti ole hetivalmiskokonaisuus, vaan se saattaa olla monen vuoden "työn" tulos. Tai niin ainakin meillä. Jos katsoo vanhimpia blogipostauksiani voi nähdä miten paljon meidänkin koti on muuttunut vuosien varrella ja voin sanoa että ei se ole tullut tyhjästä. Siihen olen laittanut todella paljon rahaa, aikaa ja malttia. Huone kerrallaan, huonekalu kerrallan, yksityiskohta kerrallaan. Eikä kaikki ole valmista välttämättä koskaan. Ja toisinaan pitää tehdä uhrauksia ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Kaikkea kun ei välttämättä voi saada samaan aikaan.

Minulla on upeita ystäviä, joilla kadehdittava elämä, seuraan toinen toistaan ihanempia blogeja ja koteja ja Instagram-fiidini on täynnä kadehdittavia kuvia. Mutta miksi haaskaisin aikaani kadehtia heitä? Läheisiä ihmisiä ympärilläni tai inspiraationlähteitäni. Se ei ole kuitenkaan millään tavalla minulta pois. Eikä keneltäkään muulta. Meidän pitäisi olla enemmän onnellisia omasta elämästä ja muiden puolesta. Se tuo elämään niin paljon enemmän hyviä asioita, ihmisiä, hymyä ja naurua. Olemme kuitenkin oman elämämme herroja/rouvia ja pystymme itse vaikuttamaan moneen asiaan. Aloitetaan vaikka siitä että ollaan vähän enemmän onnellisia ja vähemmän kateellisia


Kiitos, aamen, anteeks ja hyvää viikonloppua!  :)

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

YHDEKSÄN + YKSI KYSYMYSTÄ

Cava 2.0 - blogista löytyi Camilla Könösen - blogista lähtöisin ollut kiva kysymyspostaus mihin vastailin paremman puutteessa. Juttu aiheet ovat itsellä nimittäin hieman hukassa.


Oisiko teillä ehdotuksia tai postaustoiveita? 



 Kuvissa seikkailee yhdessä yössä sataneesta lumesta hämmentynyt Hemmo :) 


1. Mihin olet aina halunnut matkustaa?
Muistan nuorena halunneeni matkustaa Intiaan ja Kiinaan kun äitikin sinne halusi. New York ja Jenkit ylipäätänsä on ollut minulla haaveena jo pitkään ja oli meillä miehen kanssa kauan sellainen suunnitelma että lähdetään Nykiin kun täytetään 25v. No ne synttärit oli ja meni ja mies kävi Jenkeissä, mutta minä en  - olin ehkä pikkasen kade :D Oikeastaan haluaisin mennä mihin tahansa jos se olisi vaan mahdollista :) 

2. Lempituoksusi?
Marc Jacobs Daisy all time favorite <3

3. Jos saisit täyttää vaatekaapin vain yhdellä merkillä, mikä se olisi?
Zara?

4. Mobiilisovellukset, jotta käytät eniten?
Facebook, Instagram, Outlook, Whatsapp ja OP-mobiili

5. Jos saisit valita yhden vaatteen tai asusteen tai kenkäparin Net-a-porterista ilmaiseksi, mikä se olisi?
Kyseinen nettiputiikki ei ole ollenkaan minulle tuttu mutta nopealla silmäyksellä Chloé Hudson Mini Whipstitched leather shoulder bag vei ainakin heti huomioni :) (ei kyllä yhtään ihmetellyt sillä hintakin oli sitten sen mukainen :D ) 

6. Tämän hetken lemppari tv-sarja?
Olen hieman huono seuraamaan sarjoja mutta tällä hetkellä tykkään hirveesti Vikings-sarjasta ja odotan malttamattomaati uusia jaksoja!

7. Seuraava henkilökohtainen tavoitteesi?
Tavoitteena olisi löytää sellainen zen-mielentila, jotta pystyisin olla välittämättä sellaisista asioista mihin en voi vaikuttaa.

8. Kolme positiivista asiaa talvessa?
Lumi, pakkanen ja joulu

9. Asia jota olet viime aikoina pohtinut?
Joululahjoja! :D muutama niistä jo hankittu jeejee! Rakastan lahjojen ostamista :)



maanantai 24. lokakuuta 2016

MEIDÄN KOTI KOTIVINKISSÄ



  

Hellurei! Tulin nopeasti vaan vinkkaamaan että meidän koti löytyy viime viikolla julkaistusta Kotivinkki - lehdestä. Eli kipin kapin lehtipisteille! :) 




torstai 16. kesäkuuta 2016

JUST NOW CAN YOU FIND OUR HOME IN KOTIBLOGIT-MAGAZINE NR 3

Meidän koti ja Hemmo löytyy sivulta 32 alkaen.

Olen täällä 'kulissien' takana hääräillyt kaikenlaista blogiin liittyvää viimeisen muutaman kuukauden aikana ja yksi niistä hääräilyjen tuloksista paljastuu nyt. Tänään lehtipisteisiin on tullut siis myyntiin Kotiblogit-lehden uusin numero, josta voitte löytää myös meidän kodin! Aikas mahtavaa, joten ensiksi täytyykin toivottaa kaikki lehden kautta tänne blogiini eksyneet uudet vierailijat tervetulleiksi! Toivottavasti viihdytte :)

Itse löysin lehdestä minulle jo ennestään tutun seuraamani ihanan blogin Sommarbackan ja ihastuin eri toteten myös Kaikki käsistäni-blogiin, johon en ole aiemmin törmännyt!

 Toinen toistaan hienompien koti-, ruoka- ja matkailuartikkeleiden lisäksi lehdestä löytyy myös meidän bloggareiden suosittelemat kesäkohteet, muun muassa tapahtumia, tekemistä ja nähtävyyksiä, joista voi ottaa ideoita kesätekemiseen ihan täällä kotosuomessa.



Eli kipin kapin lehtipisteille! :) 



lauantai 30. tammikuuta 2016

Just that moment when I found Styleroom


Heips, minut löytää tätän nykyä myös Styleroomista nimimerkillä Idahhh

Näin Styleroom kertoo itsestään:

Styleroom on minulle vielä aika uusi tuttavuus enkä tiedä ihan kaikkea mitä sieltä löytyy mutta ensivaikutelma on todella hyvä ja inspiroiva. Styleroomista löydät kuvia niin bloggareiden kodeista kuin ihan tavallisten ihmisten, jotka eivät halua pitää blogia vaan ainoastaan jakaa kauniita kuvia omasta kodistaan. Profiiliisi voit luoda albumeita omasta kodistasi mutta myös tehdä leikekirjoja, joihin liität toisten kauniita kuvia ja ideoita. 


Minä jatkan Styleroom opettelua ja toivotan sinutkin tervetulleeksi kurkistamaan profiiliini! :) 






// Hejsan, ni hittar mig i fortsättningen också i Styleroom med namnet Idahhh.

Så här berättar Styleroom om sig själv:

Jag bildade profil där först denna vecka så jag vet inte riktgit allt om Styleroom ännu, men första intrycket har varit bra och jag är väldigt insprirerad och nyfiken över sidan. På Styleroom hittar du både bloggarens hembilder och - albumar men också helt vanliga människors som inte skriver blogg men vill dela med sig fina hemfoton. När du har profil i Styleroom kan du bilda olika albumar med egna foton men också göra s.k. "scrapbooks" med att gilla andras foton och ideér. 

Jag fortsätter att studera Stylroom och önskar dig också välkommen att titta in i min profil! :) 


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Just the ways you can follow my blog


Blogilistan lopetettua alkukesästä on nyt tullut monta portaalia mistä blogeja voi seurata ja yksi näistä uutukaisista on BLOGIPOLKU ja sieltä löydät nyt myös minun blogini! :)

*klik klik*


Muita paikkoja mistä blogia voi seurata löydät oikeasta sivupalkista salmiakkikuvioista, muun muassa Facebook, Bloglovin ja sähköpostilla. Blogi löytyy myös Instagramista ja Pinterestistä. Myös kirjautumalla Bloggeriin onnistuu seuraaminen liittymällä Lukijaksi. 




//  Efter att Blogilista-portalen slutade i början av sommaren har det kommit en hel del portaler till där man kan följa olika bloggar. En ava dem är nyheten BLOGIPOLKU och där hittar ni nu också min blogg! :)


*klick klick


Man kan följa bloggen också i Facebook, Bloglovin och per e-post. Bloggen hittar ni samt också på InstagramPinterest och Bloggern.