Näytetään tekstit, joissa on tunniste shoppailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shoppailut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. toukokuuta 2016

JUST ONE FOUND FROM GRANIT




Perjantaisen Helsingin reissulta matkaan lähti kalkkimaalien lisäksi tuollainen ritiläkori! Eikös olekkin aika makee?! :D muistan että meillä oli tuollainen/-isia kun olin pieni enkä olisi uskonut että sellaisen hankkisin itselleni. Nojoo, tiedä häntä miten kauan tämäkin villitys kestää mutta minusta kuitenkin hauska lisä keittiöön.


Onkos kellään muulla ollut tuollaisia joskus? :D


torstai 14. tammikuuta 2016

Just the top 10 purchase of the year 2015

Innostuin Valkoinen Harmaja - blogin tekemästä listasta viime vuoden parhaista hankinnoista ja tein pienen listauksen omista parhaista hankinnoista viime vuodelta.

Lista ei ole paremmuusjärjestyksessä.

1.

Hyötypuutarhan kokonaisvaltainen suurennus ja parannus muutamalla uudella kasvulaatikolla sekä istutuspöydällä ja pienellä kasvihuonekaapilla. Ikkunat olivat ilmainen bongaus paikallislehden Fb-sivuilta.

2.

Pieni sininen vitriinikaappi Huuto.netistä lähti halvalla.


3.

Homenordilta tilattu sänkykatos/baldakiini oli yksi viime vuoden ehdottomasti parhaista ostoksista! 

4.

Alkuvuodesta bongasin kirppikseltä tuon ihanan värisen ja tassujalkaisen liinavaatekaapin ja kotiutinkin sen niin pian kuin oli mahdollista.

5.

Keväällä tilasin jo hyvissä ajoin Homenordilta Tine K:n ihanat bambunojatuolit sekä pöydän ja ne kotiutivat meille sopivasti kesällä! Yksi parhaimmista ostoksista myös <3

6.

Pavilijonki oli sateisen kesän pelastus ja ulkona terassilla saattoi viettää aikaa pienestä tihkusateesta huolimatta! 

7.

Kesäkeittiön rakentaminen/teko oli mukavaa yhdessä puuhastelua miehen kanssa ja ollaan aivan älyttömän tyytyväisiä. Nyt ruuan laitto on nyt paljon helpompaa ja kivempaa kun siihen on kunnolla tilaa ja oma paikkansa takapihalla.

8.

Bali-varjo oli sellainen pieni heräteostos, jota en todellakaan ole katunut. :) 

9.

Yksi hienoimmista jutuista, jota tein viime vuonna oli ehdottomasti kalkkimaalien löytäminen ja olen älyttömän tyytyväinen jokaiseen huoneeseen ja seinään johon kalkkimaalia on sudittu. <3

10.

Kun kalkkimaalit mainittiin on myös pakko myös mainita Annie Sloanin-kalkkimaali, jolla keittiömme koki aikamoisen muodonmuutoksen! Lopputulos on kuin se olisi melkein aina ollutkin noin ja keittiö sai muutaman vuoden lisäaikaa ehdottomasti Annie Sloan - maalin avulla. Rakastan, rakastan, rakastan <3 




// Jag blev inpirerad av Valkoinen Harmaja - bloggens lista på förra årets bästa upköp och tänkte göra en titt bakåt själv också på förra årets bästa upköp och ta upp de 10 bästa.

I min lista hittade sig trädgårdlådorna och hela updateringen av trädgårdsområdet. Lilla blåa vitrinet var ett litet fynd på Huutonet och baldakinen var ett bestämt och en av bästa köp förr år! I början på året träffade jag i lokala loppisen på gästrummets fina skåp, med tassfötter. Den tog jag hem så snabbt det var möjligt. På våren beställde jag från Homenord redan i god tid härliga Tine K's bambumöbler och de fick jag hem under sommeren <3 Förutom bambumöblerna skaffade jag också en baliparasoll. Vi gjorde även andra förvandlingar utomhus och byggde sommarköket och köpte en paviljong där. De har varit förra sommarens räddning i regn när man har kunnat ändå vara ute fast det lite regnat! Sist men icke minst, måste ju kalkfärgen också nämnas, både Kalklitir som Annie Sloan, för att de har varit de största förvandlingarna vi gjort här hemma och kanske också de bästa! :) 


lauantai 26. syyskuuta 2015

Just a little clarification in Livingroom









Sininen on nyt todella omaan mieleeni, juuri sellainen utuinen sininen - ei se 90-luvun kammottava merensininen :D Huomasitte varmaan kuvista että nyt olkkarimme on saanut vähän enemmän sinistä ylleen ja on ehkä vähän selkeämpi, tai ainakin vähän rauhallisempi, eikö totta? 

Uuden ilmeen oteutin eilen sisustusinnostuksessani. Toinen eilisestä paketista oli siis Ellokselta, josta tilasin sohvan päälle kolme isoa 240x260cm kokoista harmaata aluslakanaa valtavan sohvamme päälle, jotta saisin harmaat pellavalakanat taas käyttöön ihan omassa tarkoitusessaan. Isot lakanat olivat juuri sopivan kokoiset ja peittivät hyvin koko sohvan ja uskon näiden myös pysyvän paremmin paikoillaan. Ellokselta tilasin vihdoinkin myös kauan suunnittelemani neljä yksiväristä pellavatyynyliinaa, jotka eivät ehkä näy kuvissa kovin hyvin mutta siellä ne kuitenkin ovat. Korvasin muutamat kuviolliset sohvatyynyt näillä yksiväreisillä pellavaisilla ja kas heti koko kokonaisuus paljon selkeämpi ja rauhallisempi. Mutta en ole silti luopunut niistä kuvillisistakaan mutta nyt ne muutamat kauneimmat kuviolliset tyynyt tulee paremmin esiin kun niitä ei ole liikaa ja liian monta erilaista. Sitten vaan vähän sinisiä tyynyjä antamaan väriä, taljat antamaan tunnelmaa ja ihanat Design by:n peitot kylmien iltojen iloksi. Sinisen peiton muuten kotiutin eilen Homenordin paketista. Nyt ei siis enään tarvitse tapella noita peitoista niin Hemmoin kuin miehenkään kanssa :D 

Sinisensävyistä lauantaita!




// Jag tycker mycket om blått för tillfället och ni ser i bilderna att vardagsrummet har fått lite mer blått på sig här inom kort. Ni såg kanske också att hela vardagrummet har lite klarnat, inte sant? Beställde nämligen 3 st stora underlakan från Ellos för att täcka vår stora soffa istället för linnelakanen jag hade förut. De täckte soffan bra och ser super bra ut. Beställde också från Ellos fyra stycken linnedynvar, vilka jag ställde på soffan istället för några av de mönstrade dynorna. Hockus pockus blev det mycket mer klarhet i rummet. Men jag övergav inte de mönstrade dynorna utan be finaste fick komma tillbaka med bruna fårfällen och Design by's - plädar. Den blå pläden fick jag faktiskt hem igår i paketet från Homenord. Nu behöver vi inte mera strida med Hemmo och mannen av plädarna :D 

Blåaktig lördag till alla! 


perjantai 25. syyskuuta 2015

Just a new baldachin








Heipä hei kaikille! En ole ehtinyt tänne juuri muutamaan päivään ja eilenkin minun piti tulla sanomaan pikamoikat, mutta sitten kuulin kotiväeltä suru-uutisen niin ei sen jälkeen tietenkään enään tullut mieleenkään tulla turisemaan tänne niitä näitä. Kyse ei onneksi ollut kenestäkään ihmisestä mutta rakkaasta perheenjäsenestä, eli koirasta. Suru on kova ja elämä kovin julmaa, mutta se on sellainen asia, jonka jokaisen koiranomistajan tulee muistaa. Me kaikki joudumme täältä aikanamme eikä sitä tiedä ikinä huomisesta. Onneksi Pikku Pietarilla oli pitkä ja hyvä elämä ja sai juosta maalla vapaana sydämmensä kyllydestä! <3

Elämä kuitenkin jatkuu, vaikka vähän surullinen olo onkin. Tänään olenkin pyhittänyt tämän vapaapäiväni sisustamiseen oikein olan takaa ja tehnyt vaan kaikkea sellaista mika tuntuu kivalta. Kyllä sitä huomennakin ehtii siivota. Eli tänään ollaan sisustettu ja paljon. Tai siltä se ainakin tuntuu. Tuntuu että niin suuria muutoksia olen saanut aikaan ihan pienillä jutuilla oikeastaan. Postista kotiutin pari pakettia, josta toisesta paljastui siis tämä ihana Baldakiini-sänkykatos Homenordilta! Hieman naurattaa kun viime aikoina olen saanut hyvää palautetta vanhasta DIY-sänkykatoksestani. Juuri nyt kun olin tilannut tämän uuden. No, kaikella on oma aikansa ja nyt sai DIY-versio väistyä tämän uuden tilalta. Uusi sänkykatos on minusta ihan superhieno ja kivointa siinä on se että siinä on myös kangas yläpuolella ja antaa tosi kodikkaan ja juuri sopivan boheemin fiiliksen! :) 


Mutta nyt viikonlopun viettoon. Moikka moi! :)


// Det har blivit en liten tystnad här under veckan, men allt har sin orsak. Igår fick jag ett sorgligt meddelande av min föräldrar. Gamla hunden vi skaffade då jag var tio år gammal hade dött. Sorgen är stor, men man måste bara gå framåt. Livet är bara så och alla hundägaren borde komma ihåg det. Lilla Pietari hade ändå ett väldigt långt liv och han fick springa ute på landet så mycket han bara orkade - han hade det bra alltid. <3 

Livet fortsätter fast man lite är ledsen. Idag har jag gett mig lov att göra bara roliga saker - städa så hinner man imorgon också. Idag har det blivit alltså inredning och har faktiskt fått gjort en hel del. Hämtade några paket från posten och ur en av dem grävde jag ut fina Baldakin-sänghimmeln från Homenord! Det känns faktiskt lite konstigt att just när jag hade beställt sänghimmeln så fick jag många fina beröm på före detta DIY-sänghimmeln. Men allt har sin tid och nu är det tid för den nya. Jag är helt förälskad. Den är så hemtrevlig och just passligt bohem i min smak! :) 


Men nu blir det att börja fira helgen. Heidå heidå! :) 

maanantai 21. syyskuuta 2015

Just the little blue cabinet









Sain vihdoin kotiin jo aikaisemmin vihjailemani asian, nimittäin tuon pienen sinisen antiikkisen vitriinin. Selailin Huuto.netiä ihan muissa yhteyksissä yli viikko sitten. Tämä pomppasi silmilleni ja en vaan voinut olla antamatta tarjousta siitä. Myyjä hyväksyi tarjouksen ja minä pompin ilosta, olinhan löytänyt ehkä täydellisen sinisen pienen vitriinin <3 En varsinaisesti ole etsinyt mitään uusia huonekaluja olohuoneeseen mutta olin suunnitellut hankkivani sinne juuri jotain sinistä, joten vitriini löydös tuli aivan kreivin aikaan. Siinä on juuri sellainen kaunis utuinen sininen väri, joka toistuu myös jo olemassa olevissa sohvatyynyissä. Siitä tuli kerta heitolla iloinen väripiristys olohuoneeseen, olematta kuitenkaan liian päälle käyvä. Nyt vielä hankinnassa sininen torkkupeitto ja mietin että pitäisiko tuo pieni vaalea sivupöytä vanhan kaapin vieressä maalata saman sävyiseksi kuin vitriini esim. Annie Sloan - maalilla, mitä olette mieltä? :) 


Ihanaa viikon alkua kaikille! 




// Idag fick jag hem lilla blåa antika vitrinen jag köpte för över en vecka sen på Huuto.net. Är den inte fin? Jag tycker själv att den är helt perfekt! <3 Jag hade ju faktist tänkt just hämta in lite mera blått i vardagsrummet så vitrinfyndet kom just i rätt tid. Nu skall jag ännu köpa en blå pläd till vardagsrummet för att få tillräckligt med det blåa och dessutom har jag lite funderat på att om man skulle måla lilla sidobordet bredvid gamla skåpet med samma blåa som vitrinen, t.ex. Annie Sloan - kalkfärg, eller vad tycker ni? :)


Ha en bra början på veckan alla!


sunnuntai 2. elokuuta 2015

Peace in kitchen



Marokko-astiat | Tine K Home ja Rif Design
Puinen leikkuulauta/tarjotin | HK Living
Lasi-kanister | Tokmanni
Piparipurkki | IB Lauren
Vesihyasinttipurkki | Ikea
Pilkullinen kynttilä | Bloomingville
Kristallilasi | Hobstar
Vanha maitotonkka | Kirpputori

Rauha julistettu keittiöön. No ei siellä mitään sotaa ollutkaan mutta tilasin vähän aika sitten House by F - nettiputiikista aivan ihanat puiset "peace"-merkit, joita olen ihastellut blogeissa ja Instragamissa. Tilasin näitä kaksi, ison ja pienen ja tämä pienempi pääsi koristamaan keittiän hyllyä. 

Nämä ovat vissiin tarkoitettu pannunalusiksi mutta en tiedä jos niitä siihen tarkoitukseen raaskin käyttää, kauniita ihan noin vaan hyllylläkin. :) 

Tällä hetkellä koen taas pientä ahdistusta sisustuksen suhteen. Nyt tekisi mieli karsia ja vähän uudistaa ilmetta, mutta miten hemmetissä sen tekisin? :D siinä on ajatuksissani polttavin kysymys. Ehkä pureudun siihen seuraavana vapaapäivänä. Nyt ku ei ole taas ollut aikaa sellaiseen.

Koko viikonloppu yhtä juhlimista ja se jatkuu vielä tänään kakkukahveilla. Sinne siis, heippa! :) 



// Fred i köket! Inte har där varit något krig men ena av "peace"-märke formade pannunderlagen jag beställde här för en tid sen från House by F hitta sig i kökshyllan med andra finheterna. Jag har beundrat sådana här "peace-märken" i många bilder i bloggar och instagram och nu hittade jag äntligen mina egna. Beställde två stycken av dom, den större och den mindra. Den mindre ställde jag i köket. 

De är väl menade till pannunderlag men jag vet nog inte om jag har hjärta att använda dem till det, de är fina riktigt bara sådär i hyllan. 

För tillfället har jag lite ångest för inredningen. Jag skulle vilja städa under saker, förnya och klarna utseendet, men hur i fan skall jag göra det? :D det är heta frågan i mitt huvud för tillfället. Men kanske jag tar mig fast i frågan på nästa lediga dagen. Nu har jag tyvärr inte tid till det.

Hela helgen har varit ett enda firande och det fortsätter ännu idag med kaffekalas. Där skall vi nu, så hejdå! :) 

torstai 23. heinäkuuta 2015

Fleamarketfinds




Tässä viime aikoina on kirppikseltä tarttunut mukaan toinen toistaan kivempia löytöjä. Iskin silmäni jo viikko kaksi sitten tuohon kivaan tarjotinkoriin jossa valko-siniset kulhot. Aivan ihana varsinkin kesä pöytään ja näppärä muun muassa texmex ruuan kanssa tai tapaksille. En ennen lämmenyt ollenkaan tuolle sinisen ja valkoisen yhdistelmästä astioissa, varsinkin tuollaisissa aika romanttisissa kuvioissa, mutta niin vaan minäkin olen nyt hurahtanut niihin! Minä olen nimittäin saanut sellaisen Arabian sininen maisema - sarjan joskus sukulaisilta lahjaksi ja olen älyttömän onnellinen siitä! Ehkä haen sen kotiin vanhemmiltani jossain vaiheessa? ;) 

Toisena löytönä tein tuon valko-sinisen emalisen maitokannun! Se on vaan niin söpö ja miten kivoilta tuo mansikat siinä näyttävätkään! :) Valkoinen peltipurkki vieressä on vanha keksilaatikko, joka roikkunut mukanani varmasti ihan siitä asti kun muutin pois kotoa omaan asuntoon. Se on aina ollut tarkoitus spraymaalata mutta vasta nyt olen saanut sen aikaiseksi. Ja ihan sattumalta siihen jäi tuollainen kiva sininen viiva yläreunaan kun maalasin sen kansi päällä. Olen kyllä ihan valkosinisenmanian keskellä tällä hetkellä kun jaksan iloita tuostakin sattumasta! :D Otin purkit mukaan tänään mansikkamaalle ja voi elämä meillä on mansikoita tuossa pikkuisessa maassa! Niitähän ei ehdi sieltä kerätä ja syödä kun ne ehtivät jo tällaisessa säässä homehtua. Ajatella että tuollainen määrä mansikoita tuli yhdellä kertaa. Myös punaherukka tekee tänä vuonna vähän satoa ja poimimpa jo ekat kirsikkatomaatit. 

Samalla kirppisreissulla mukaan lähti myös tuo ekassa kuvassa näkyvä aivan superhieno rottinkinen tarjoiluvaunu! Sehän näyttää ihan kuin bambulta kun se on tuollaista paksua rottinkia ja sopii täten mainiosti yhteen Tine K:n bambukalusteiden kanssa! Näin vaunun jo muutama viikko sitten ja se jäi hirmusti kaivelemaan mieleen ja sitten ajattelin alkuviikosta että menen katsomaan että jos se on vielä siellä. Ja siellähän se nökötti ja odotti minua <3 :) 

Tänään vietettiin äitin kanssa vähän sellainen tyttöjen päivä ja käytiin naapurikaupungissa vähän asioilla ja tsekattiin myös yksi paikallinen kirppis. En vaan voinut olla jättämättä tuota rottinkista pikku lasitarjotinta/-tarjoilualustaa sinne! Muistan että omilla isovanhemmilla on joskus ollu tuollainen ja miettikää nyt miten kauniilta se näyttää kattauksissa vaikka kuppikakkujen kanssa! Kyllä vanhakansa vaan on osannut ennen :) 



// Har igen loppisfyndat på senaste tiden. Nyt hem har hittat alltså bl.a. serveringsbordet av rotting (det ser ju helt ut som bambu och passar därför perfekt med Tine K's bambumöblerna), runda serveringsfaten med små vitblå assietter, vitblåa mjölkkannan i emalj och den lilla serveringsfatet i glas och rotting! Vilka fynd alltså! :D jag är helt kär i blåvita kärl och är helt super lycklig över att jag äger faktiskt Arabias sininen maisema - kärl. De har jag någongång fått som present av släktingar. Jag vet inte men det är så konstigt hur glad man kan bli av sådana här några euros fynd! De kunde bara förr i tiden göra fina saker alltså! :)