Näytetään tekstit, joissa on tunniste spa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste spa. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. marraskuuta 2015

Just a first aid wink to save the the olivetree over the winter





En ole hortonomi enkä tiedä juuri mitään kasveista tai niiden kasvattamisesta ja hoidosta. Mutta yritän kuitenkin ja yritän ottaa kaikista poppakonsteista oppia. Oliviipuut ovat olleet alusta asti murheenkryynini ja joka vuosi olen joutunut ostamaan uuden puun. Olen kyllä ottanut selvää ja lukenut miten puu pitäisi talvettaa: viileässä ja valoisassa ja ymmärtääkseni myös kosteassa. No, äkkiseltään ei tullut yhtään paikkaa mieleen meidän talossa. Ja sen takia ei varmasti edelliset oliivipuut olekkaan pysyneet hengissä. Olkkari kuvista kuitenkin olette varmasti nähneet niin oliivipuu ei enään asustele olkkarissa. Kuollut se ei kuitenkaan ole - ainakaan vielä! No minäpä kerron aika varteenotettavasta ensiapuniksistä talvettaa oliivipuu: Luin nimittäin sattumalta sivulauseesta Malenamin-blogista ett hän säilyttää oliivipuutansa kylpyhuoneessa! Siis mikä loistava idea! Ja niin minä heti kiikutin meidän puun kylppäriin, jossa on aika viileätä, ison ikkunan takia myös valoisaa ja suihkussa käynnin myötä myös kosteata. Siis aivan loistavaa! 

Nyt puu on ollut siellä yli viikon verran ja siellä se näyttää ainakin toistaiseksi voivan oikein hyvin.


Jännityksellä jään odottamaan jos tästä niksistä on todellakin ratkaisu tähän "oliivipuuntappamis-ilmiöön"! ;)



//Jag är ingen hortonom eoch jag vet inte just någonting om växter eller om deras plantering och skötsel. Men jag provar alltid och tar i beaktan alla ledtrådar för bra skötsel. Olivträd har jag aldrig fått att övervintra och varje år har jag köpt ett nytt träd. Jag har nog läst om att olivträdet får man och övervintra i soligt/ljust plats med låg temperatur samt också lite fuktighet. Ett sådant ställe tänkte jag inte att vi skulle ha hos oss men suprice suprice så har vi faktiskt det! Här kommer första hjälps rådet för att övervintra olivträd: Läste nämligen ett tag sedan från Malenamis-blogg i en bisats att hon har sitt olivträd i badrummet! Vilken snilleblixt! Och så bar jag vår olivträd också i badrummet. 

Nu har trädet stått där redan över en vecka och verkar hittills trivas riktigt bra där.



Med spänning blir jag och vänta om jag äntligen för övervintrat mitt olivträd och få slut på detta "attdödaolivträdetpåvintern-fenomenet"! ;)


perjantai 28. maaliskuuta 2014

SPA-osasto

Täällä taas pitkästä aikaa. Päivät vaan hujahtavat silmissä ja taas sitä huomaa että ollaan taas viikonlopussa - ja ehkä ihan hyvä niin! :)

Koko viikko on mennyt töissä paahtaessa mutta onneksi tänään alkoi minun viikonloppuni. Tosin, viikko ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä kun elämässä tulee aina näitä "pari muuttujaa", jotka vähän sekoittavat pakkaa. Autoani oli parkkipaikalla naarmutettu vahingossa alkuviikosta ja nyt tämä viikko mennyt töiden ohessa selvitellessä ja tänään ehdin töiden takia vasta mennä näyttämään autoa korjaamolle. Eli tällaista extra hommaa tuli sitten tällekkin perjantaille. No onneksi kyseessä vain pintanaarmuja ja onneksi autolla voi ajaa edelleen. Mutta silti ketuttaa ihan vietävästi.

No, mutta eiköhän tämä tästä. Kohta minulla on kampaaja ja lähtee letti!! Olen samalla iloinen ja innoissani mutta minua myös hieman jännittää. Minä kasvatan siis väriä pois hiuksistani, olen kasvattanut lähes 1,5v ja hyvällä mallilla ollaan. Mutta siinä "sivutuotteena" kun olen pitänyt hiuksiani kiinni lähes aina tämän kasvatusprojektin takia niin huomaamattani on hiukseni kasvaneet hurjan pitkiksi! Kyllä ne pisimmät hiukset siellä peppuosastolla jo roikkuu. Mutta tänään lähtee letti ja aika radikaalisti. Ainoa rajoitus mitä annan on että hiukset pitää jättää niin pitkiksi että ne saa ponnarille, muuten saa leikata ronskilla otteella. Huh!



Aasinsillan kautta hiuksista päästääkin sopivasti tänne Spa-osastollemme, missä nyt ei mitään hurjia muutoksia tapahtunut mutta kuitenkin. Ikkuna- ja ovilista ovat vielä iloisesti laittamatta mutta ei anneta sen häiritä, eihän?

Meillä oli ennen suihkutilassa Ikeasta ostettu valkoinen kylpyhuonepenkki, mutta käytössä se osoittautui huonoksi valinnaksi, koska penkki ei kestänyt vettä, ehkä kosteutta mutta ei vettä ja maalipinta alkoi halkeilemaan. Olisihan se pitänyt arvata, mutta itsepäinen kuin olen. Hankin sitten viimeviikolla ihan täyttäpuuta olevat mustat suihku-/saunakalusteet, jotka voi sitten haalistuessaa petsata uudestaan. Ostin siis penkin sekä tuollaisen jakkaran tuonne suihkun kulmaan. En tiedä onko tuolla jakkaralla mitään erityistä funktiota, mutta ainakin kivan näköinen se on tuolla. Kulma oli ennen niin tyhjä.

Olen kyllä todella tyytyväinen ostoksiin ja täytyy kyllä sanoa että nämä mustat kalusteet istuvat paremmin tuonne tilaan kuin se valkoinen. Miksen tajunnut tätä aikaisemmin?


Yksi asia ärsyttää kyllä suihkutiloissa minua äärettömästi, no se että sieltä on vaikea saada kauniita kuvia kun hyllyillä seisoo rivi erivärisiä ja kokoisia shampoita ja saippuoita! Kuvaus hetkellä en jaksanut alkaa keräämään niitä pois, todellisuuttahan ne on. Ja olen ihan tietoisesti yrittänyt ostaa samanvärisiä (eli virheitä ja valkoisia kuten näkyy) purnukoita, niin ne sitten eivät hirveästi riitele keskenään ja kuviakin voi ottaa ilman että niitä korjaa hirveästi pois. Yhtenä ratkaisuna tähän ongelmaan on minulla sellainen idea (jonka olen jo vähän niinkuin aloittanutkin) niin ostaa tuollaisia pumppupulloja ja niistä repiä etiketit pois ja täyttää eri tuotteilla ja kirjoittaa sitten DYMO:lla siihen sitten mitä se sisältää ja sitten vaan aina täyttää tuon pumppupullon. Suihkusaippua on meillä jo tuollaisessa pullossa ja se on kyllä niin kätevä!

maanantai 6. toukokuuta 2013

The bathroom

Muuttaessamme uuteen taloon päätimme monien mietteiden kautta tehdä kylppärissä remontin ja remontin edetessä myös saunaosasto sai uutta ilmettä. Vanhasta ei ole valitettavasti yhtään kuvaa, mutta siinä ei ollut oikeastaan mitään jännittävää; perus valkoinen laatta seinissä ja vaalean harmaa lattialaatta. Sauna oli ihan normaali, eli puupaneelit seinissä, perus kiuas ja tee-se-itse-näköiset lauteet! :D Kolmen kuukauden uurastuksen ja talkootyön jälkeen, tässä lopputulos...

Minulle oli jo heti selvää että haluan "kivi/tiiliseinää" muistuttavan tehosteseinän suihkun taakse, tuomaan hieman sellaista kylpylämäisyyttä suihkutilaan. Minusta siitä tuli upea. Spottivalot kruunaavat koko tilan. 

Toinen päivänselvä juttu oli että valitaan Oraksen sadevesisuihku ja päivääkään en ole  katunut vaikka se tekikin pienen lovin lompakkoon.



Pienet lasihyllyt olivat ilmiselvä valinta tähän tilaan, puiset tai metalliset eivät olisi sopineet tähän alkkuunkaan. 


Saunan puolelle siirytessä, lähti kiuas vaihtoon ja tuli tällainen Harvian kivikasa tilalle. 

Saunassa maalattiin seinät Supisaunavahalla tummaksi ja lauteeksi valittiin tällainen tumma ja leveä laude, joka tilattiin mittatilaustyönä SunSaunalta. 


Kyllä siellä kelpaa saunoa kun saunatonttukin on jo asettunut taloksi :)


Suihkutilassa oli iso ikkuna, johon ostettiin tuollainen kalvo. Toimii hyvin näköesteenä  mutta ei estä valon tuloa huoneeseen.
Tässä näkyy valitsemamme lattia, jossa hieman rustiikkinen pinta. Hankimme myös pienen penkin ikkunan eteen johon voi istahtaa kuivattelemaan ja penkin alle sujahtaa mainiosti saunatarvikkeet ja tuoksut. Pieni nöpönenäkin eksyi kuvaan :o)