keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Mitä tulikaan tehtyä vuonna 2014

TAMMIKUU


Tammikuussa freessattiin olohuone joulusta ja sisutettiin makuuhuonetta tähdillä.

HELMIKUU




Helmikuussa sisutettiin kukilla ja olohuoneeseen muutti kaksi uutta huonekalua. Vanha kaappi ja Ikean tuunattu vitriinikaappi.

MAALISKUU





 Maaliskuussa ostin elämäni ensimmäisen hortensian ja kotiin saapui Tine K:n lampunvarjostin, Reunion Homen tarjotinpöytä ja wannabe-Tolix tuoli Iskusta.

 HUHTIKUU






Huhtikuussa mietin elämäni aakkosia ja tein uuden työpisteen meidän aulaan. Jossain välissä ehdin myös tehdä proteiinipannukakkuja. 

 TOUKOKUU




 Toukokuussa sisusteltiin vähän lisää Tine K:n tuotteilla, vietiin valkovuokkoja äitille äitienpäivänä, laitettiin terassi kuntoon ja vähän lomailtiin Hemmon kanssa.

KESÄKUU











 Kesäkuussa minulla oli kesäloma ja silloin tuli istutetua kukkasia ja laitettua kasvimaata. Terassilla vietettiin alkukuusta lämpimä päiviä ja kerättiin toinen toistaan kauniimpia kesäkukkakimppuja. Sain ennakkosynttärilahjana mieheltäni vanhan kirtun, joka tuunattiin uuteen uskoon sekä ostin lähikirppikseltä vanhan hetekan ja Varkaudesta upean vanhan talonpoikaiskaapin. 

HEINÄKUU





Heinäkuussa ostin heräteostoksena Ylva Skarpin ihanan Personality-taulun ja tein kuvakollaasin työpisteen ylle Polaroidkuvista. Makuuhuoneeseen hankin kaksi ihanaa Tine K:n Pampille lamppua sängynpäähän. Muutoin heinäkuu vietettiin ulkona terassilla nauttien helteistä. Heinäkuussa saimme myös hankittua viimein ruokailupöydän terassille ja haaveilin grillibileistä.

ELOKUU







Elokuussa leivottiin teeleipiä ja innostuin punaisesta syysvärinä ja järjestettiin venetsialaiset ystävillemme ulkona terassilla. Olohuone koki pientä muodonmuutosta kun vanha kaappi siirrettiin vierashuoneeseen ja vitriini siirtyi vanhan kaapin paikalle. Keittiöstä revin vanhan avohyllyn irti ja tuunasin omanlaisen nykyaikaisemman tilalle ja täytin hyllyn kauniilla marokkolaisastioilla.

SYYSKUU








Syyskuussa tein pihlajanmarjahilloa ja mentiin aika musta-valkoisissa fiiliksissä olohuoneessa. Ostin mustan vanhan pianon olohuoneen nurkkaan ja nautittiin siitä ja kauniista syyssäästä Hemmon kanssa kun lomailtiin viikon verran. Keittiössä saimme ihastella itsepoimittuja auringonkukkia, jotka itse poimin ja itsepoiminta pellolta.

LOKAKUU






Lokakuussa koettiin sisustusahdistusta ja vähän hukassa oloa, mutta hankittiin vähän lisää kauniita marokkolaisastioita ja katettiin pöytä niillä koreaksi. Tein pieniä sisustushankitoja ja ostin Tine K:n bambutuolin pianotuoliksi.

MARRASKUU 






Marraskuussa sain äidiltäni ennakkojoululahjana vanhat talonpoikaistuolit keittiöön ja siirsin vanhan kaapin takaisin olohuoneeseen vierashuoneesta. Työpistettä laitoin uuteen uskoon lyhentämällä pöytää ja tuomalla Ikean tuunatun vitriinin sen viereen tuohon aulaan. Olohuoneeseen hankin myös uuden valaisimen Tine K:lta.

JOULUKUU















Joulukuussa sisustettiin joulua pikku hiljaa ja pidin vähän niinkuin joulukalenteria täällä bloginpuolella esitellen vähän Instagram-kuvia joka päivä jouluun saakka. Joulukuussa käytiin myös pikku lomalla Berliinissa ja kotona leivottiin niin joululeivoksia kuin myös joulukuusenkoristeita muovailumassasta. Joulu vietettiin läheisten kanssa ja Hemmo toivotti "porokoirana" hyvää joulua kaikille. Sain joululahjaksi vanhan pöytäryhmän isältäni ja ihanan Tine K:n lyhdyn mieheltäni. Joulun jälkeen esittelin vielä vähän joulusisustusta. 

IHANAA JA ONNELLISTA TULEVAA UUTTA VUOTTA 2015 KAIKILLE LUKIJOILLE! <3



// En lite titt bakom på året. Året har innehållit renovering, målning, inredning, bakning, lite semester, njutning av sommaren på terassen, lite resor och julhysteri. Ett riktigt bra år kan man säga.

JAG ÖNSKAR ER ALLA LÄSARE TREVLIGT OCH LYCKLIGT KOMMANDE NYTT ÅR 2015! <3