torstai 31. joulukuuta 2015

Just saying hi from the bed







Rikon pienen hiljaiselon täällä blogissa. Taas. Niitä onkin tuntunut riittävän tämän syksyn aikana. Eli rankka syksy taitaa olla takana mutta tällä kertaa syy löytyy tästä: Sänky täynnä tyynyjä ja peittoja. Sieltä löytyy niin tablettia, Otrivinia kuin kännykkää ja koiraa. Jep, arvasitte oikein. Se olisi siis heipat sairastuvalta! Tämä ehkä selittää sen miksi me olimme niin älyttömän väsyneitä joulupäivän juhlimisen jälkeen. Se ei ollut vain krapulaa ja vanhuutta. HUH meinasin jo pelästyä että minusta on tullut vanha! :D Täällä ollaan siis molemmat miehen kanssa pärskitty menemään joulun jälkeen. Ensin mies ja tällä viikolla minä olen löytänyt itseni sängynpohjalta Hemmon kainalosta inkivääriteetä hörppien. Tänään alkaa jo Uuden Vuoden kunniaksi vähän helpottamaan (tai no ok yskiessä meinaa keuhkot lentää pihalle) mutta kyllä tämä riivatun flunssa laittoi kaikki suunnitelmat uusiksi. Tarkoitushan oli viettää Uuden Vuoden aatto meillä hyvän ruuan, juoman ja paljun kanssa nauttien ystäväpariskunnan seurasta (kuten viime vuonna! ), mutta nyt taidetaan viettää se ihan rauhallisesti vaihtaen seura toisiimme, ruoka buranaan, palju sängynpohjaan ja valkkarin inkivääriteehen - hah kuulostaapa mukavalta! :D no aina ei kaikki mene niinkuin Strömsössä. Onneksi tulee uusi vuosi ja uudet terveemmät päivät, jolloin voidaan ottaa paljuilta uudestaan!

Mutta...


HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA SILTI KAIKILLE - pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta ja olkaa varovaisia rakettien kanssa! :)  




// Jag bryter tystnaden här på bloggen. Igen. Tystnad har här varit ganska mycket på senaste. Hösten har väl varit igen ganska tuff men nu hittar ni anledningen i här: Sängen full med plädar och kuddar. Där finns både telefon och tablet och nässpray och en kopp med varmdricka och en hund. Just precis, ni gissade alldeles rätt. Det är ett hej från sjukstugan! Här har vi snörvlat iväg med mannen efter julen turvist. Först mannen och den här veckan har jag hittat mig i sängen bland tusen kuddar, Hemmo som värmebatteri samt drickande ingefärate. Idag känns det redan lite bättre (eller ja ok lungorna tänker flyga ut när man hostar) för äran av Nyårsafton men nu fick vi ändå göra våra planer för idag på nytt. Det var ju planerat att fira nyårsafton hos oss med ett kompispar (så som ifjol) med god mat, vin och lite balja och gott sällskap. No, men sällskapet böt vi till att vara på tumis, maten till burana, drickan till ingefärate och baljan till sängen - huh, det låter ju så jävligt nice! :D no alltid går det inte som i Strömsö. Som tur blir det Nytt År och nya friska dagar vi kan ta baljakvällen på nytt!


Men...


HA ETT FINT OCH LYCKLIGT NYTT ÅR ÄNDÅ ALLESAMMANS - sköt om er själva och varandra och var försiktiga med raketerna! :) 



lauantai 26. joulukuuta 2015

Just peace and love



Rauhaa ja rakkautta. 
Sitä kaipaa nyt parin päivän juhlimisen jälkeen. Aattopäivä pyhitetty tietenkin perheelle ja rakkaan kanssa yhdessä ololle ja eilen nautittiin ystävien seurasta viinilasillisen jos toisenkin merkeissä huipentuen tietysti perinteisesti tamppaamiseen paikallisen yökerhon tanssilattialle. Kai sitä kerran vuodessa sinne voi eksyä?

Huhhu, on se rankkaa kun on hauskaa :D Mutta nyt otetaan vähän chillimin ja nautitaan joululahjoista tämä viikonloppu. Onneksi on vasta lauantai :) 





// Frid och fröjd och lite kärlek.
Det är det man nu vill ha efter två dagars festligheter. Julaftonen ägnades såklart till familjen och igår njöt vi av vännernas sällskap  med en eller fera glas vin, vilket slutade överraskande med att vi hittade oss i lokala nattklubs dansgolv och skaka lite rumpa. Men nu kan man väl hitta sig där en gång i året? 

Huhhu, det är nog tungt när man har roligt :D  Men nu ska vi ta de lite lugnare slutet på helgen. Som tur är det först lördag! :) 


torstai 24. joulukuuta 2015

Just wishing merry Xmas





<3 OIKEIN RAUHAISAA JA HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE! <3




// <3 GOD OCH FRIDFULL JUL TILL ALLA <3 

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Just some Xmas deco








Aatonaattoa kaikille! 
Tämä mun blogi on aika keittiöpainoittein ollut viime aikoina ja jatkan nyt vähän vielä. No onko se ihmekkään kun keittiö on saanut ihan uuden ilmeen ja en voi muuta kuin olla tyytyväinen lopputulokseen! Harmaa on vaan kaikista väreistä se parhain, ei siitä pääse yli eikä ympäri :)

Tuossa viikonloppuna väsäsin tuollaisen oksahäkkyrän keittiön pöydän yläpuolelle tuollaisista ihanista "partaisista" ja jäkälöiden peitossa olleista oksista. Oksille ripustelin hopeisia joulupalloja ja viime vuonna muovailumassasta tekemiäni tähtiä. Kuvissa häkkyrä ei kyllä yhtään pääse oikeuksiinsa (kuvaajakaan ei hirveesti jaksanut panostamaan saadakseen hyviä kuvia, I'm sorry ei vaan ollut oikeen aikaa tänään :D) mutta luonnossa se minusta on ainakin tosi kiva! :) 

Pöydällä palaa joululahjassa saatu ihanan tuoksuinen punainen kynttilä, joka on saanut palaa nyt toista päivää (on muuten todella laadukas kynttilä, palaa hitaasti ja tuoksuu taivaalliselta!). Aamulla törmäsin Hetkiä maalla - blogissa kivoihin paperikuusiin. Idea löytynyt alunperin siis Projekti Verkaranta - blogista, josta löytyy myös hyvä ohje kuusien taitteluun!  


Nyt pitää taas lopettaa ja valmistautua kinkun paistoon! Nam :) 




// Min blogg har varit ganska full med kökbilder på senaste tiden och tänkte lite fortsätta ännu. Inte är det väl under heller för att köket har ju fått ett helt nytt liv med nya färgen! Och jag kan inte bara vara nöjd med resultatet. Älskar gråa färgen - den är absolut bästa färgen som finns! :)

På veckoslutet hänge jag två fina gamla kvistar ovanför köksbordet för att hämta lite grovare julfeeling. Hängde på kivstarna lite silverfärgade julbollar och modeleringsmassa stjärnor, som jag gjorde förra året. Hela kvistsystemet ser inte alls så bra ut på bilderna (ok, fotografen var lat och hade inte tid att fokusera sig på att ta bättre bilder :D) men i verkiligheten tycker jag att den ser super kiva ut! :) 

På bordet har jag tänt röda ljuset vi fick till julklapp. Den är verkligen kvalitet ljus, den brinner nätt och långsmat och doftar underbart! Bredvid ljuset står tre pappergranarna som jag gjorde på morgonen. Såg fina bilder i Hetkiä maalla - bloggen på sådana där pappersgranar och hittade där länk till Projekti Verkaranta-bloggen var finns en bra guide att vika pappersgranarna

Men nu måste jag sluta och förbereda skinkan i ugnen! Yummy :) 


tiistai 22. joulukuuta 2015

Just the Xmaskitchen





Nopsat moikat täältä imurin ja mopin varresta. Tämän tiistain olen pyhittänyt ihan vaan siivoamiselle ja nyt alkaa nurkat olla puhtaat ja muutenkin kaikki valmista joulua varten. Vielä muutama koneellinen pyykkiä mutta muuten kaikki reilassa.

Eilen kiersin vielä viimeisillä jouluostoksilla ja illalla saatiin paketoitua kaikki! Huh, se on kyllä aikamoinen urakka, mutta kiva sellainen :) Siinä samalla leipasin muutaman joululimpun ja mies alkoi pystyttämään suklaataloa, eli voitte kuvitella mikä sotku meillä oli keittiössä tuossa illalla, toinen sotki siirapilla ja jauhoilla ja toinen suklaalla :''D tänän olikin siksi siivouspäiv. Sellainen sulkaatalo taitaakin olla vuoden trendikkäin joulujuttu. Niitä näkee niin blogeissa kuin instagramissa mitä kauneimpia luomuksia. Tänään tai huomenna olisi tarkoitus koristella meidän luomus.

Keittiöön muutti tänään joulu viimeistään siinä vaiheessa kun sain aamulla käsiteltyä kaappien ovet toisen kerran Annie Sloanin vahalla. Siinä samassa rytäkässä mietin joulukuuselle hyvää paikkaa ja paras paikka löytyi selkeästi vanhan kaappivanhuksen ja TV-tason vierestä, jonka seurauksena jouduin poistamaan avohyllyt kaapin vierestä. Ikkunan vieressä olevat pienet avohyllyt saivat siis uuden somistelun ja sitten muistin joskus Krista Keltaisen blogissa nähneeni tämän kuvan ja siitä inspiroituneena ajattelin kokeilla tehdä samanlaisen ratkaisun kuin kuvassa ja poistin tuon yläkulmakaapinoven ja somistelin hyllyn kauniisti ja hyödyllisillä esineillä. 

Joulua tuomassa keittiössä on tällä hetkellä pieni kuusi lasipurkissa, polkagrisenit sekä ihanan punaiset jouluomenat.


Mutta nyt pitää mennä jatkamaan harjan varteen, ihanaa joulunodotusta kaikille! :) <3 





// Ett snabbhej mellan dammsugaren och moppen. Idag har jag bara varit hemma och ägnat mig åt att städa och snart börjar det bli färdigt. Igår var jag ute och julshoppade det sista och fick allt paketerat på kvällen - det var verkligen ett projekt men ett riktigt trevligt sådant. Efter det bakade jag några jullimpor medan mannen började bygga upp chokladhus åt oss. Haha så ni kan tänka er hurdan röra vi fick gjort när ena sottade med syrap och mjöl och andra med choklad :''D drför var det städdag idag... 

Köket fick idag sitt andra lager med Annie Sloans Soft wax. Så började jag fundera på bra plats för julgranen och bästa platsen för den var mellan TV-bordet och gamla skåpgamlingen. Detta betydde att jag måste ta ner hyllorna på väggen och få rum annanstans för fina marokanska kärlen. Så små hyllorna vid fönstren fick ny inredning och inspirerad av dett kom jag ihåg denna bild från Krista Keltanens blogg och tänkte prova på samma idé som på bilden. Tog alltså låss övre hörnskåpetsdörr och fixade på hyllorna fina burkar och skål som behövs. 


Jul inredde jag i köket med lilla granen i glasbruken, polkagrisarna samt med fina röda juläpplen.



Men nu måste jag fortsätta att städa, ha en spnnande julväntan alla! :) <3 



lauantai 19. joulukuuta 2015

Just little bit of Annie Sloan in the kitchen






Keittiön kaappien ovet: Annie Sloan, Paris Grey
Keittiön lamppu: Yki Nummi, Lokki-valaisin
Pöytä: Sotka
Seinälamppu: Ellos
Seinien väri: Kalklitir, San Saccaria



Tadaa! Siinä olisi keittiö uusissa Annie Sloanin Paris Grey -vaatteissaan aamuauringossa! <3 

Mitäs pidätte? :) 

Olen ihan älyttömän tyytyväinen lopputulokseen vaikka aluksi ajattelin sävyn olevan vähän vaaleampi. Vaha tummensi väriä aika paljon mutta itseasiassa tuo vähän tunnempi väri tuo kivasti kodikkuutta :) Mieskin jopa kehui vähän lopputulosta tullessaan eilen yöllä kotiin, mutta vähän arvelen että se vaan sanoi ollakseen kiltti :D Pinta jäi samettisen pehmeäksi ja lopputuloksesta tuli tosi kiva vaikka jossain vaiheessa maalaamista ajattelin että mitähän tästä tulee ja mihin olen taas ryhtynyt :D  Vielä pitäisi vetää tuotaa vahaa ainakin yksi kerros, mutta nyt en kyllä yksinkertaisesti jaksa. Oli sen verran rankka sessio eilen että huhhu. Siis kyllä mä tajusin että tuo on iso urakka mut hei come on mulla meni valehtelematta koko päivä tossa, yli 15h!! :D alotin joskus klo 8 aikaa aamulla ja olin valmis yöllä klo.00.30 (pidin ainoastaan yhden puolituntisen breikin kun katsoin Salkkarit ja piti syödäkin jotain). Ei ehkä ihme että vähä hakattu olo.

No tuo olotila varmasti sopii oikein mainiosti siis päivän teemaan, sillä illalla olisi luvassa Robert Heleniuksen nyrkkeilyottelu Hartwallareenalla, jeij! Ostin miehelle etukäteen synttärilahjaksi liput tuonne otteluun :) 

Toivottavasti Robbella ei ole tänään hakattu olo niin kuin minulla. 

Palataan astialle, moimoi! 




Muutoksessa tarvittiin:
Maali: Annie Sloan | Sävy: Paris Grey | Pinta: Annie Sloan Soft Wax 
Määrä: n. 2,5l maalia ja n. 1prk vahaa
Maalattu keittiönkaappien ovet maalattu kaksi kertaa molemmilta puolilta. 







// Tadaa! Här har ni bilder från köket i sina nya Annie Sloans Pari Grey kläder välsignad med morgon sol! <3

Hot or Not? :)

Jag är själv väldigt nöjd med resultatet fast jag hade faktiskt tänkt att kulören skulle ha varit lite ljusare. Vaxet mörknade ju nog färgen ganska mycket, men egentligen blev det ändå mycket bra med lite mörkare färg - hemtrevligare och mysigare på någotsätt! Mannen också berömde resultatet när han kom hem på natten, men jag tror faktiskt lite att han bara sa för att vara snäll :D Ytan blev mjuk som sammet och det borde vaxas ännu åtminstone en gång, men nu orkar jag faktsikt inte. Det var en så pass tuff dag igår att en lite paus gör helt bra nämligen. Jag visste nog att det är ett stort projekt men inte tänkte jag att det skulle ta HELA DAGEN, över 15h!! :D jag började ca. klo 8 på morgonen och var färdig klo. 00.30 på natten (och hade där emellan bara en paus när jag åt och såg på Salkkarit/Dolda liv ) . Så det är väl inte ett under att jag känner mig ganska hackad idag. 

Men det passar väl bra i dagens tema för ikväll skall vi och se på Robert Helenius boxingmatch till Hartwall,jeij! Köpte biljetter lite i förskått till mannen till hans födelsedag :) 

Hoppas Robbe inte känner sig hackad ikväll som jag.

Vi återkommer, hejhej! 


I kökets föränding behövdes:
Behövdes ca 2,5l målfärg och 1brk vax
Köksluckorna målade två gånger på båda sidorna.


torstai 17. joulukuuta 2015

Just the craziest idea ever

Olisikohan aika paljastaa suuri suunnitelmani? Se ehkä tämän astisista ideoista se hulluin... No, kaipa sen voisi, näin joululomani kunniaksi:D

En oikein pidä meidän keittiöstä. Sen olenkin varmaan täällä kertonut tai ainakin sen on voinut rivien välistä lukea. Siinä ei varsinaisesti ole mitään vikaa mutta jotenkin se ei vaan jollain tavalla miellytä. Aluksi en pitänyt lainkaan noista keittiökaapien ovista, mutta nykyään olen jo tottunut eikä ne haittaa niin paljoa. Mutta jokin siinä kuitenkin tökkii. Sen suurempaa keittiöremppaa ei ole tarpeen tehdä, koska keittiö on kuitenkin ihan hyvässä kunnossa. Mutta jotain olisi kiva tehdä, jotta keittiö olisi enemmän meitä ja sopisi talon vallitsevaan tyylin. Okei okei myönnetään että minähän vaan rakastan sellaisia DIY-juttuja! :D Tason vaihtoa ollaan mietitty jo pitkään ja otinkin asian taas puheeksi miehen kanssa tässä muutama päivä sitten. Hänen mielestä se olisi oikein hyvä ja piristävä uudistus ja suhteellisen helppo toteuttaa. Sitten hän itse ehdotti että jos samalla uusisi myös välitilan laatat. Nojoo, kyllä nekin tietysti voi vaihtaa, mutta tähän saumaan se ei kyllä ehdi.

Mutta sitten. En tiedä onko tämä ehkä hulluin ideani tähän mennessä mutta sisustusfilosofiani on se että aina pitää kokeilla - ei sitä muuten tiedä. Tätä ideaa sain vähän aikaa miehelleni selitellä ja kaupitella mutta sain lopulta myöntävän vastauksen. Uhkailu, lahjonta, kiristys miten se nyt menikään... haha no ei nyt sentään! :D en minä mikään diktaattori ole vaan osasin vaan perustella tarpeeksi hyvin. Mikäänhän ei tarvitse ikinä olla lopullista.

Kysehän on siis tavallaan sellaisesta väliaikaisesta ratkaisusta liittyen keittiönkaappien oviin, koska ovia ei ajateltu vielä vaihtaa mutta jotain niillekkin pitäisi tehdä. No sitten törmäsin yhteen super kivaan ideaan Lindan Lifestyle Stories -blogissa ( en tiennyt että tällainen on edes mahdollista mutta googlaamalla koko netti löyty täynnä tutorialeja), jossa he olivat maalanneet keittiön kaappien ovet Annie Sloanin kalkkimaalilla! Se oli menoa sitten ja klikkailin melkein heti Designwestille Annie Sloan-kalkkimaali tilauksen.

Jep, luitte aivan oikein, meillä tullaan maalaamaan Annie Sloanin kalkkimaalilla meidän keittiönkaappien ovet! Sävyksi valikoitui sama kuin Lindalla, eli Paris Gray. Jessjesjess, miksen ole aikaisemmin tätä keksinyt?? Nojoo, juuri siksi että keittiökaappien ovien maalaus on kuulemma todella hankalaa ja onnistuu harvemmin itsetehtynä. Mutta tämäpä onkin hieman erilainen maali ja sillä onnistuu varmasti! Enkä kyllä ihmettele, sillä Kalklitir maalienkin kanssa on todella helppo työskennellä ja saada hyvä lopputulos. Ah, rakastan niin kalkkimaaleja<3 En ole ennen käyttänyt Annie Sloanin maaleja mutta sen mitä olen muista blogeista lukenut että sitä on helppo käsitellä ja lopputuloksesta tulee upea. Helppoa, nopeata ja kaunista mattapintaista maalia ja mitä parasta se ei tarvitse kummosia esivalmisteluita ja se tarttuu lähes kaikille pinnoille ja se on todella riittoisaa!

 Siis tämä on ollut se hulluidea mitä olen odottanut ja pyörittänyt mielessäni jo jonkin aikaa ja vihdoin minulla on aikaa ja välineet sen toteuttamiseen. Harmaat mattapintaiset ovet ovat olleet unelmani ja nyt ehkä saan sellaiset. Tnän tein jo alkuvalmistelut; putsasin kaikki perusteellisesti ja huomenna ajattelin aloittaa  - jänskää! :)








// Borde jag redan avslöja min stora crazy plan? Kanske det är dags, till mitt jullovs ära :D

Som ni kanske vet eller läst mellan raden att jag inte riktigt tycker om vårt kök. Egentligen felas där inte någoting men det ser inte bara bra ut i mina ögon. Köket är ändå i riktigt bra skick så desto större remont behövs inte göras. Men någonting skulle man vilja göra där. Okej okej och jag älskar ju bara sådana här DIY-greijer så kanske därför blev det inte någpn större remont! :D Vi har talat med mannen redan för redan länge sen att bänkskivorna kunde bytas och nu blev det igen tal om saken och det kunde vi göra i samma väva. Mannen skulle också vilja byta kaklen men jag vet inte om det blir för stor operation då för vi kan ju inte kakla själv nya utan borde ha en någon yrkesman och göra det. Det måste väl ännu funderas...

Nya planen för köket är alltså att måla köksskåpsdörren med kalkfärg! Ni läste rätt kalkfärg! Vi skall alltså måla köksdörrarna med Annie Sloans kalkfärg i färgen Paris Grey!! Jag visste inte ens sådant är möjligt förrän jag hittade mig i Lindas Lifestyle Stories - bloggen där bloggaren hade målat sina köksskåp med Annie Slona. Efter en lite googlande så hittade jag ju hela nätet fullt med Annie Sloan - tutorialer om att måla med Annie Slan i köket. Helt crazy alltså, men jag är så glad jag hittade detta alternativ att använda oss i köket! ag blev så inspirerad och klickade genast en besällning till DesignWest! :D 

Jag fick ju lite sälja idén för mannen men han gick med på det tillslut! :D Hot, mutor och utpressning... det fungerar hos män också... NO NEJ jag är inte någon diktator! :D men jag kunde bara argumentera min sak bra. Ingenting behöver ju vara bestående. Dörrarna kan alltid byta etc.


Detta är alltså min stora crazy idé vad jag har haft i huvudet och mogna och nu har jag äntligen tid för att genomföra det. Idag putsade jag dörrarna ordentligt så imorgon tänkte jag börja måla - vad spännande! :) 


lauantai 12. joulukuuta 2015

Just not pöllömpi day



Eilen valmistuin opiskeluistani ja tänään juhlitaan vähän lähipiirin kanssa - ei siis pöllömpi päivä tulossa! ;) 


Hauskaa lauantaita kaikille! 



// Igår hade jag examinering från mina studier och idag firar vi lite med de nära och kära - inte alls så dålig dag alltså påkommande! ;) 


En fin lördag till alla! 


maanantai 7. joulukuuta 2015

Mummonmökillä edistytään






Viikonloppuna aherrettiin äitini ja miehen kanssa mummonmökillä ja kannettiin alakerran kammariin vähän huonekaluja. Verhot, matot ja kaikki muut tekstiilit vielä puuttuvat mutta hyvällä mallilla silti ja ihan eri tunnelma heti huoneessa kun huonekalut paikoillaan. Alan jo melkein uskoa että voidaan joulu viettää täällä :) 

Erikasmäen touhuja voitte seurailla lähemmin Erikasmäen Torppari - blogissa! :) 





// På veckoslutet slet vi på stugan med min mamma och min man och bar in möbler i kammarn. Alla tekstiler saknas ännu men allt kommer med tiden. Jag tycker att det blev redan så mycket bättre med lite möbler! Jag börjar småningom tro att vi kanske kan fira julen här på stugan! :)


Livet på Erikasbacken kan ni följa i Erikasmäen Torppari - bloggen! :)

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Sunnuntai sapuskaa: Itsenäisyyspäivän retrokakku





 En tiedä olenko jo täällä blogin puolella kertonut, mutta minua kiinnostaa hirmusti tällä hetkellä kaikki retroruuat tai sellaiset vanhanaikaiset ruuat, leivonnaiset ja reseptit. Jotenkin kaiken tämän nykyruuan vastapainoksi kaipaan vanhoja ruokalajeja ja reseptejä. Varsinkin leivonnaisten puolella kaikenlaiset "juusto- ja hyytelökakut" alkavat tulla korvista jo ulos ja sitä tekee mieli jotain ihan muuta. Vanhoissa respteissä kiinnostaa varsinkin ne puhtaat ja selkeät raaka-aineet ja sellainen aitous. Voita, sokeria ja kermaa omissa olomuodoissaan eikä mitään vippaskonsteja tai lisäainemonstereita.

No eikun selailemaan mummon vanhoja reseptikirjoja ja soittamaan äitiltä neuvoja. Itsenäisyyspäivä onkin hyvä syy leipoa kakku ja muistella vanhoja hyviä reseptejä. Itsenäisyyspäivän kunniaksi kakuksi valikoitui ehkä retroista retroin ananas-keikauskakku, jota tuunasin hieman kaardemummalla - näin talveen sopivaksi.

RETRO KAARDEMUMMAINEN ANANAS-KEIKAUSKAKKU 
(24cm vuoka, n.4cm korkea)

200g voita
1 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
2 kpl kananmunaa
1 1/3 dl venhäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1½ tl vaniliinisokeria
0,5 tl kaardemummaa
6 rkl ananasmehua

n. 4kpl ananasrenkaita (riippuu kakkuvuokasta) 
koktailkirsikoita

Leikkaa vuokan pohjalle leivinpaperista pohjan kokoinen pala.

Sulata vuokan pohjalle n. 2rkl voita ja 2-3 rkl fariinisokeria ripoteltuna leivinpaperin päälle.

Asettele ananasrenkaat vuokan pojkalle ja aseta jokaisen renkaan keskelle koktailkirsikka.

Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vaahdottaen niiden välissä.

Sekoita jauhot, leivinjauhe, vaniliinisokeri ja kaardemumma ja lisä puolet tästä seoksesta voisokeri-seokseen. Sekoita.

Lisä ananasmehu ja loput jauhoseoksesta. Sekoita.

Nostele taikina varovasti vuokaan ja levitä tasaisesti. Paista +175 asteisessa uunissa noin 50min. 

Anna hetken jähtyä ja kumoa kakku tarjoiluastialle.

Nauttikaa tuulahduksesta entisiltä ajoilta! ;)


<3 MAUKASTA JA RAUHALLISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE <3





// Jag vet inte om jag har tagit upp mitt intresse för gamla maträtter, bakverk och recepter. Mig intresserar mycket gamla receters äkta smaker och ingredienser. De är på någotvis så "rena" och klara utan någotslag skryt. Enkelt och gott helt enkelt. I dem använder man smör som smör, socker som socker och grädde som grädde utan några onödiga tillsatsämnen.

Det var bara då att blädra i mormors gamla kokböcker och ett samtal till mamma. Men till ära för Självständighetsdagen så var det ju bra att baka en kaka. Det blev en gammal goding, nämligen Ananas-upp och ner kaka. 

GAMLA GODINGEN UPP OCH NER KAKAN MED KARDEMUMMA
(24cm dia kakform, ca 4cm hög)

200g smör
1 dl socker
1½ dl farinsocker
2 ägg
3 1/3 dl vetemjöl
1½ tsk bakpulver
1½ tsk vanilinsocker
0,5 tsk kardemumma
6 msk ananassaft

ca 4 st ananas-ringar + coctailkörsbär

Klipp en bit av bakplåtspapper i formen av kakformen och lägg biten på bottnet på kakaformen.

Smält ca 2 msk smör på kakformens botten ovan på bakplåtspappret och strö på ca 2-3 msk farinsocker.

Lägg ananas-ringarna på bottnet och sätt en coctailkörsbär på mitten av ringen.

Vispa ihop smöret, sockert och farinsockert. Tillsätt äggen en per en och vispa bra där emellan.

Blanda ihop vetemjölet, bakpulvret, vanilinsockert och kardemummat och tillsätt hälften av detta i socker-smör blandingen. Blanda bra ihop.

Vispa ner ananassaftet och andra halvan av mjölblandningen och blanda bra ihop.

Lyft degen försiktigt i kakformen utan på ananasringarna och sprid degen bra i formen.

Grädda i ugnen i +175 grader ca 50min. 

Lyft kaka ut och låt svalna en stund och stjälp kakan på servicetallriken.

Njut av en vind från gamla rider! ;)


<3 LUGN OCH SMAKFULL SJÄLVSTÄNDIGHETSDAG FÖR ALLA <3



lauantai 5. joulukuuta 2015

Just the moment when the sun was shining also in the hallway




Hei kaikki ihanaiset!
Pyydän kovasti anteeksi tätä radiohiljaisuutta. Päivät vilahtavat vain silmissä, hirmusti tekemistä ja kovin paljon tekemättömiä asioita ja suunnitelmia niin valmistujaisiini kuin jouluunkin. Päivät ovat täynnä tekemistä ja valoisa aika on todella kortilla. Joulumielikin on vielä aivan kadoksissa vaikka paljon olen yrittänyt sitä nostattaa. Mutta kaipa tämä tästä kun huomenna ensin vietellään itsenäisyyspäivää ja ensi viikolla valmistujaisiani. Sitten voikin ihan 100% alkaa keskittymään tuohon joulun tuloon :)

Tänään olisi tarkoitus lähteä mummonmökille sisustamaan ja kantamaan huonekaluja keittiöön ja kammariin, jospa se joulumieli löytyisi sieltä! Siellä kun olisi tarkoitus viettää joulua tänä vuonna! :)

Kuvissa näkyy muutama viikko sitten aulasta otettuja kuvia kun aurinko paistoi niin nätisti , jopa ihan tuonne aulaan jonne aurinko ei paista juuri koskaan!



 Että kaipa se aurinko paistaa välillä risukasaankin, vaikka välillä tuntuu toiselta :)




// Hej på alla finingar!
Jag ber om ursäkt att det har varit ganska tyst här på bloggen. Dagarna susar iväg och har haft mycket att göra och mycket har blivit ogjort. Har mycket planeringar inför min examinering men också för julen, men det känns att man inte riktigt får gjort någonting när dagarna är så korta när solen börjar gå ner redan typ klo.14.00. Julfiilisen har jag också lite tappat bort fast så mycket har jag gjort för att hålla upp det. Men kanske Självständighetsdagen vi firar imorgon och när jag får över min examinering nästa vecka så höjer sig också julfiilisen när man kan fokusera sig 100% på att göra allt klart inför julen. 

Idag har vi tänkt att fara till stugan för att inreda och hämta in möbler till köket och kammaren. Kanske julfiilisen hittas där för vi tänkte ju fira julen där iår. :) 

Bilderna är tagna för några veckor sen när jag fick fångat fina solstrålarna som sken rikrigt in i hallen också där solen skiner nästan aldrig!



Så nu skiner väl solen ibland också i "kvisthögen", eller hur man nu skall uttala det :)