sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Vielä on kesää jäljellä..?









Viimeistä viedään.
Kohta se loma on loppu ja arki taas alkaa. Tykkään arjesta ja sen tuomasta rutiineista ja sellaisesta aikaansaavuudesta mutta en voi sanoa että en haluaisi jatkaa lomaani edelleen. Se todellisuus vaan ensin lyö vähän vasten kasvoja, ekat päivät ja viikot ovat pahimmat mutta sitten helpottaa. Muutenkin tykkään syksyn tuomasta tehokkuudesta ja sellaisesta "uusi alku" - fiiliksestä. Perinteisesti olen varannut aina kirppispöydän (niin aion nytkin, tavarat jo valmiina), tekee mieli tampata matot ja kaikki kodin tekstiilit oikein kunnolla, pestä sohvatyynyt ja yleensä myös ruokailu muuttuu terveellisemmäksi (ja ekonomiseksi) ja saliharjoittelu alkaa taas maistua.

 Tuntuu että loma meni tänä vuonna extra nopeasti, päivät hyppivät eteenpäin ihan silmissä. Ehkä sen takia kun molemmat oltiin lomalla samaan aikaan niin tekemistä riitti kun oli kaksi ideoimassa. Mutta täytyy kyllä sanoa että kyllä teki hyvää tällainen laatuaika miehen kanssa <3 vaikka nähdäänkin joka päivä muutenkin mutta loma on kuitenkin aina loma. Tällä lomalla todistettiin että ollaan aika hyvä ja tehokas tiimi kun saatiin paljon kaikkea aikaan ulkona pihalla, josta voimme nauttia nyt loman jälkeenkin. Nyt vaan toivotaan hienoja kelejä varsinkin viikonlopuille niin tuntuisi että kesä vielä jatkuisi ja saisimme nauttia muutamasta kesäpäivästä lisää. Niitä kun ei kovin montaa mahtunut tähän neljään viikkoon :p



Takapihasta olen kyllä todella ylpeä <3  vaikka tuollainen samanlainen seinämä nyt jäi aurinkoterassille vielä tekemättä, mutta kai sitä kesää on vielä jäljellä kuten Mamba laulaa? ;)




// Så är semestern snart slut och vardagen börjar. Jag tycker faktiskt om vardagen med rutiner och känslan att man får mycket gjort men nu måste jag erkänna att jag kunde nog fortsätta en månad till min semester. Men det blir nog bra, första dagarna och veckorna är värst, men sen lättar det. Semestern gick det här året extra snabbt. Kanske på grund av att vi var båda med mannen på semestern till lika. Men det gjorde nog bra för oss att få ha lite tid tillsammans <3 fast vi ser ju varandra varje dag annors också men semester är alltid semester och det är lite annorlunda tid. Vi konstaterade också nu att vi är ganska bra och effektiv team under semestern. Vi fick så mycket gjort sånt där ute som vi kan njuta av här efter också. Nu måste man bara hoppas att det skulle komma fina sommardagar också i augusti och speciellt på veckosluten så att man skulle också få njuta av några sommardagar till - det blev ju inte faktiskt så många för oss under de här fyra veckorna :p 



Av terasserna och bakgården är jag nog supernöjd <3 fast väggen till ssolterassen blev ännu ogjord, men nu är det väl sommar kvar ännu som Mamba sjunger? ;)


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Sirpa! :) minustakin se on aika kiva! Vielä se on vähän kesken kyllä suunnitelmissa, mutta tosi kiva jo ihan näin :)

      Poista