tiistai 15. syyskuuta 2015

Pientä pintaremonttia: Kalklitir Antique Bleu + San Saccaria mix in the hallway







Täällä olen ärhertänyt ja puhertanut taas kalkkimaalien parissa ja nyt on vihdoin eteisaula maalattu. Arvuuttelinkin jo teillä mitä väriä aion käyttää ja tällä kertaa käytin siis väriyhdistelmää Kalklitirin San Saccaria ja Antique Bleu (50/50). Väristä tuli viehettävä harmaa vaaleansininen. Kuten kuvista huomaatte maalasin myös kuviotapettiseinät. Tuntui että ne tapetit olivat eläneet jo aikansa. En tiedä oliko hyvä juttu vai ei mutta piilossa ovat nyt kuitenkin. Tavarat ovat muutenkin kuta kuinkin löytäneet paikoilleen mutta en ole sen enempää jaksanut niiden kanssa pelata. Olen tässä viimeistelyssä aina todella saamaton enkä oikein osaa ilmaista visioitani pikkutavaroiden sommittelulla. Mutta ehkä tämä tästä ja kaikki löytävät paikkansa kuitenkin ajallaan. 

Eteisaulan nurkasta vein myös kaikki kenkäni ja laukkuni pois ja aion hankkia hyllyille enemmän säilytyslaatikoita ja laittaa sinne hyötytavaroita. Kenkäni ja muut asusteet eivät lennä roskiin vaan seuraavana projektina aionkin laittaa pikkuruisen vaatehuoneeni, jonne ne pääsevät esille. Se tarvisi ainoastaan vaan vähän maalia seinään, parempaa säilytysjärjestelmää sekä vähä uudelleen järestämistä. Mutta sitä en ole vielä edes aloittanut... eli palaamme siihen joskus toiste :D 


Mukavaa päivää kaikille! 



// Aulan fick äntligen sin nya färgmix av Kalklitirs Antique Bleu och San Saccaria. Det blev en riktigt fin blåaktig ljus grå. Målade också tapetväggarna. Vet inte var det riktgit bra men det kändes bara att de hade levt redan sin tid. Lite out of mode liksom. Möblerna har hittat sig ganska bra på sina platser och det börjar vara klart. Nästa prjekt är säkert mitt lilla klädrum. Den skall få lite målning, nytt förvaringsutrymme och lite ändras om. Men det har jag inte äns börjat med... så vi återkommer till det sen :D


Ha en trevlig dag alla!


2 kommenttia:

  1. Sinäkin olet ahkeroinut siellä :) upealta näyttää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä tuntuikin ihan aherrukselta tämä tällä kertaa, sen verran vaikeampi alue :P mutta nyt se on tehty! :)

      Poista