tiistai 27. lokakuuta 2015

Just a lovely Autumn Tuesday











Tänään ollaan saatu meillä päin nauttia kyllä kaikista syksyn säistä. Aamulla koleata ja pilvistä, jonka jälkeen satoi ja nyt aurinko paistaa lähes kirkkaalta taivaalta. Kyllä tämä syksy on ihan kiva juttu etten sanoisi! Vaikka kyllä se aurinko silti vähän kauemmin voisi paistaa. Tottakai. Ikinä ei ole hyvä. Mutta kohta on taas joulu, ihana joulu ja päivätkin alkavat sitten taas pidentyä. Joulusta puheen ollen olen jo alkanut miettiä joululahjoja (ja vielä synttärilahjoja!! En ymmärrä miksi kaikki rakkaat ihmiset on syntyneet aikajanalla marras-tammikuu että joutuu keksimään tuhat lahjaa tälleen yhdellä kertaa monelle ihmiselle :D). Ja tänä vuonna joululahjojen keksiminen on tuntunut jotenkin extra haastavalta. En ole vielä keksinyt kuin muutaman sellaisen "wau-lahjaidean". Mutta ehkä ne vielä sieltä tulee... Niin ja pitäisihän sitä keksiä itsellekin sellainen "toivelista", haha sen ei pitäisi olla niin vaikeata mutta yllätävän vaikealta sekin tuntuu :D 

Tänään ollaan Hemmon kanssa otettu ihan rennosti, mietitty juuri niitä joululahjoja, tehty vähän kodin fiksailua ja sellaista ja käytiin vähän kaupungissa pitkästä aikaa ihan sisustuskaupoilla. Kävin hakemassa tuon kauan kuolaamani Tine K:n lootuskuvioisen tyynyliinan kotiin! Olkkarin sisustukseen olen täällä hetkellä niiiin tyytyväinen. Kaikki palaset on ns. kohdallaan ja värimaailma juuri bueno! :) 



Nyt vähän siivoilemaan ja miettimään mitä tänään syötäisiin...Pitäkää hauskaa heippa hei! 




// Idag har vi fått njuta av höstens alla väder från mulet till regn och klart solsken. Det är nog det bästa med hösten. Fast solen skulle nog kunna vara lite längre upp. Så klart. Alltid finns det någonting att klaga. Men snart är det ju jul och så börjar ju dagarna igen bli lite längre småningom. På tal om julen så har jag redan börjat fundera på julklappar ( och födelsedagspresenter!! Jag fattar inte varför alla mina nära och kära har sin födis under november-januariperioden så att jag måste fundera tusen presanter till flrea personer på en gång!! :D). Och det har faktiskt ännu kännt väldigt svårt att hitta på någonting iår. Jag har bara några presentideér som har fått den där "wau-effekten" i mej.  Men kanske jag hittar på ännu... Ja, och så måste man ju göra en "önskelista" för en själv, haha det borde ju vara lätt men det har också varit underligt svårt :D 

Idag har vi agit lugnt med Hemmo. Funderat på julklappar, fixat här hemma lite och så var vi till en lokal inredningsbutik där jag köpte den fina dynvaret av Tine K med Lotus-mönstret. Jag är nog så himla nöjd med vardagsrummets inredning nu för tillfället. Det är just så som jag har viljat ha det både i fiilisen och i färgskalan - riktigt bueno kan man säga! :) 


Men nu måste jag lite städa och så börja fundera på dagens meny... Ha det bra hejdå!  


2 kommenttia:

  1. Niin ihanan rennon näköistä, kotisi on aivan upea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nora kauniista kommentistasi! :) sellainen rentous ja kodikkuus on ollukin juuri omana päämääränä sisutuksessa, kaikki kun ei tartte aina olla ihan justiinsa ;)

      Poista