sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Sunnuntai sapuskaa: Uuden vuoden raikkaampi herkku - Hedelmäsalaatti





Tein uuden vuoden aattona ison kulhollisen hedelmäsalaattia kaapista löytyneistä hedelmistä ja nyt meillä ompi muutama päivä syöty sitä niin aamupalaksi, jälkkariksi kuin iltapalaksi. Minulle tulee lapsuuden uudet vuodet mieleen hedelmäsalaatista kun minusta tuntuu että äiti teki aina uudeksi vuodeksi tai näin vuoden vaihteessa hedelmäsalaattia. Ja pakko myöntää että kyllä tämä herkku maistuu taivaallisen raikkaalta kaikken raskaitten jouluruokien ja suklaiden jälkeen. 

Mitään reseptiä tuskin tänne tarvitsee sen kummemmin kirjotella kunhan pesee ja pilkkoo hedelmät kulhoon ja lisää säilykehedelmien liemen/mehun tai lisää erikseen tuoremehua hedelmäpalojen joukkoon niin siinä on vallan mainio ruoka valmiina. Itsellä taisi tähän isoon kulholliseen käyttää 2prk säilykepersikoita, 1prk säilykeananaspaloja, 4 jouluomenaa, 1 appelsiini, 3 banaania ja ½ pkr vihreitä viinirypäleitä. Joukkoon lisäsin hieman vielä tuoremehua, jotta salaatti pysyy kosteana. 


Raikasta uuden vuoden ensimmäistä sunnuntaita kaikille! :)





// På nyårsaftonen gjorde jag ett stort skål med fruktsallad och nu har vi ätit det redan i några dagar som frukost, mellanmål och som kvällsmål. Fruktsallad påminner mig om mina barndoms nyår eller jullov, för jag tycker mamma gjorde alltid vid nyårsskiftet fruktsallad. Och det är ju en bra tradition för att fruktsalladen smakar ju underbart fresht efter all julmat och choklad. 

Någon desto specifikare resept behövs väl inte göras, du tvättar och skalar och skär frukterna i bitar och tillsätter konservfrukternas saft eller annan saft ovan på skärda frukterna. Tadaa och så är det färdigt! Jag använde mig till mitt stora skål 2brk konservpersikor, 1prk konservananas, 4 juläpplen, 1 appelsin, 3 bananer och ½pkt grön vindruvor och tillsatte lite saft ännu till för att frukterna skulle ha tillräckligt fuktigt. 


Fresh start på årets första söndag till alla! :) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti