sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Just the last day of this Weekend











Nopsaan menevät päivät. Mutta elossa ollaan vaikka täällä blogin puolella onkin ollut vähän hiljaisempaa. Kaikki on ennallaan täällä kotona. Pesin kaikki sohvanpäälliset, tyynyt ja peitot perjantaina mutta en raaskinut olla vielää ottamatta pois niitä kaikkia. Tuntuu kun olkaa olla kevät niin ei saisi muka olla enään peittoja ja tyynyjä eikä ainakaan taljoja. No, minä nyt laitoin ne vielä takaisin. Vaikka ei ole edes niin kylmä. Minusta ne on vaan niin kivoja. Ehkä heinäkuussa voidaan ottaa pois ;) Keittiön pöydällä komeilee launataina ostamani neilikkakimppu, jonka sekaan laitoin muutaman koivunoksan. Meinasin vähän ennustella koska hiirenkorvat puhkeavat ulkona. Veikkaan että toukokuun alussa.Vierashuonettakin laittelin tässä viikonloppuna vähän uuteen uskoon. Ei mitään radikaalia mutta kuitenkin. Se huone on tuntunut jo kauan vähän jotenkin "epäonnistuneelta" mutta nyt luulen että sain siitä vähän kivemman kalusteiden paikkoja muunnellen. Huone on jotenkin tosi pieni ja hankala sisustaa kun siellä on kiinteää kaapistoa ja ikkunaa ja ovea joka seinällä. Haluaisin tuon valkoisen senkin pois tuolta huoneesta mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista koska sille ei ole tilaa missään muualla. Mutta mennään nyt noin ainakin hetki... :D miksei meillä voisi olla ihanaa vierasmajaa tai saunamökkiä pihalla, miksi?? Jonne sitten mahtuisi kaikki sellaiset kalusteet mille ei nyt oikein löydy paikkaa.

Ärsyttävää kun nämä viikonloput menevät niin nopeasti. Pitäsi jo alkaa valmistautua uuteen viikkon ja minun tekisi mieli vaan haaveilla piha- ja terassijutuista! Mutta onneksi alkaa kevät, se piristää mieltä kummasti! :)



// Dagarna flyger iväg men jag är fortfarande i liv fast det har varit en hel del tystnad här på bloggen. Allting är som förut här hemma. Jag tvättade alla sofftextiler och dynor i fredags och kunde inte låta bli att lägga dem tillbaka fast jag tänkte att nu börjar våren så fårfällen och extra dynorna och pläden får åka i förvaringen. Men jag lade dem tillbaka för jag tyckte att de är så kiva. Kanske i juli kan jag plocka bort dem ;) På köksbordet har vi en nejlikabukett med några kvistar av björk. Jag tänkte lite spå när det blir mössöron ute i björkarna. Jag tror att det blir i början av maj. Gästrummet har jag också lite inrett på nytt genom att flytta på möblerna. Jag har inte riktgit varit nöjd med rummet här på senaste tiderna men jag tror att det blev lite bättre nu. Om vi skulle ha det så här ens en liten stund... :D vita skänken skulle jag vilja bort från rummet men den rymms inte annanstans heller. Varför kan vi inte ha en fin gäststuga eller bastustuga ute på gården?? Där skulle jag för alla fina möbler som inte riktigt hittar sin plats här inne. 


Så irriterande hur snabbt veckosluten riktigt går. Man borde börja förbereda sig för nya veckan men jag skulle vilja bara drömma om gård- och terassplanering! Men som tur så blir det mer vår dag för dag så det känns inte alls så dåligt! :) 


2 kommenttia:

  1. Ihanaa tekstiilien runsautta, ripaus rottinkia ja puuta mukana. Täydellistä!
    Meilläkin on peitot ja taljat ympäri vuoden ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) olenkin yrittänyt panostaa tekstiileihin, koska niillä saa niin kodikkaan tunnelman aikaan. Mitä enemmän sen parempi. Joo, no meilläkin keittiön tuolien päällä taljat ympäri vuoden mutta ehkä nuo muut joutaisi jossain vaiheessa pois...tai sitten ei :D ne tuovat niin kivan tunnelman nekin!

      Poista