sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

OMAN ELÄMÄN INDIANA JONES: Paavolan Tammi

Lohjan nähtävyydet
Paavolan tammi, Suomen kaunein puu?

vihdoin saatiin aikataulut ystäväni kanssa kohtaamaan ja lähdettiin viettämään laatuaikaa päiväretken muodossa Paavolan Tammelle. 

mistä ihmeestä tässä sitten on kyse? itse olen törmännyt kyseiseen puuhun muistaakseni instagramin ja retkipaikka-sovelluksen kautta ehkä vuosi sitten ja viimeistään jouluna kun sain Metsien kätkemä-kirjan päätin että sinne haluan lähteä! paikasta onkin ymmärtääkseni kasvanut sosiaalisen median kautta pienessä ajassa todella suosittu retkikohde. vähän niin kuin Kiikunlähteestä Hollolassa (lue meidän retkestä Kiikunlähteelle täältä *klik)

tammi sijaitsee Lohjalla, Lohjan saarella Paavolassa vanhan Lohjansaaren koulun vieressä. sinne on helppo löytää ulkopaikkakuntalaisenkin, auton saa parkkiin vanhan koulun viereen. tammelle vie mukava pieni luontopolku, joka sopii koko perheelle. luontopolun varrelta löytyy rasteja, joista voi lukea eri kasveista mitä polun varrella kasvaa. 

itse Paavolan tammi kohoaa jylhänä kuusimetsän ympäröimänä pienen kallion päällä. se on arviolta 300-400 vuotta vanha ja kohoaa 12m korkeuteen. sen ympärysmitaksi on mitattu 472cm (n. 1,1m korkeudelta). puu on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla luonnonmuistomerkiksi. puun ympärille on rakennettu pitkospuita ja sieltä löytyy myös pöytä, missä voi pitää vaikka piknikiä.


koko päivänretkeä tästä ei saa millään mutta läheltä löytyy vaikka mitä muuta hauskaa, muun muassa Fiskars, mihin me lähdimme lounaalle ja kiertelemään loppupäivä ystäväni kanssa.


2 kommenttia:

  1. Itse törmäsin (tirsk) tähän puuhun nyt ensimmäistä kertaa. Komean näköinen tammi! Pitää muistaa, jos tulee joskus liikuskeltua Lohjalla.

    https://aatenarikka.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli todella hieno ja komea, kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa kun siellä suunnalla liikkuu! :)

      Poista