SOCIAL MEDIA

PARAS ITSE TEHTY NYHTÖPOSSU

sunnuntai 26. elokuuta 2018
Nyhtöpossu resepti

Pulled pork on kyllä yksi suosikki ruuistani. Se on helppo, maukas ja aika halpakin ruokalaji. Kaupoista löytyy nykyään jo valmispakkauksia pulled porkia, mutta omasta mielestä parhaan tuloksen saa itse tehtynä. Määrät ovat sinnepäin, sillä en ole ikinä mitannut määriä kunnolla.


NYHTÖPOSSU MEIDÄN TAPAAN

n. 1kg kaslerpaisti
3-4dl kuumaa vettä
1 lihaliemikuutio
soijakastiketta
HP-kastiketta
1-2 sipulia
3-4 valkosipulin kynttä
1-2 porkkanaa
tuoretta timjamia

Ota liha huoneenlämpöön n. 1h ennen uuniin laittamista ja laita uunipataan. Lämmitä vesi (käytän vedenkeitintä) ja liuota lämpimään veteen lihaliemikuutio, lisää maun mukaan sojakastiketta ja HP-kastiketta. Kaada liemi lihan päälle vuokaan. Vesi tulee ylettyä vähintään puoleen väliin lihakimpaletta. Lisää vettä jos nestettä liian vähän. Lisää liemeen porkkanaviipaleet ja lohkotut sipulit (saa jäädä isoiksi lokoiksi) sekä muutama kokonainen ja muutama hienonnettu valkosipulin kynsi. Viimeiseksi heitin liemeen tuoreet timjamin oksat.

Laita uuniin n.100-150 asteeseen ja laita lihaan paistomittari. Annan lihan ensiksi olla uunissa ilman kantta mutta noin puolessa välissä laitan kannen vuuan päälle, jotta kaikki neste ei haihdu pois. Kypsymisessä menee n. 3-5h. Paiston aikan on hyvä luikoida lientä säännöllisesti lihan päälle, niin se ei kuivu (kansi auttaa asiassa). Yleensä käännän lihakimpaleen loppuvaiheessä paistoa, jottaa yläosa imee itseensä myös lientä. 

Kun liha on valmista (Pidän lihan uunissa niin että mittari näyttää reilusti yli 90 astetta.) niin nosta liha heti pois liemestä ja revi liha kokonaisuudessaan kahdella haarukalla. Siivilöi liemi ja kaada lientä revityn lihan päälle.


KERMAVIILIKASTIKE

1 prk kermaviiliä

n. 1 tl mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
hienonnettua persilijaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja se on valmis!:)



Tarjoile pulled pork esim. patongin välissä tai pitaleivissä. Leipien väliin laitetaan yleensä HP-kastiketta tai ketsuppia, salaattia, kurkkua ja tomattia sekä kermaviilikastiketta.


Herkullista, voin luvata!! :)





SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla! :)