SOCIAL MEDIA

ERIKASMÄEN TORPPA

sunnuntai 28. lokakuuta 2018
Äitini soitti minulle muutama vuosi sitten ja sanoi että tule katsomaan mitä hän on ostanut. Kun pääsin perille perillä odotti hieman surullisen näköinen vanha 20-luvun mummonmökki, joka peitetty mineriitillä ja sisällä surkean likaiset pinnat.

Tämän hän oli ostanut vapaa-ajan asunnoksi. Siinä muutaman kerran kyllä mietin että mitenhän äitini meinaa saada sen ikinä rempattua ja valmiiksi mutta on myönnettävä että nyt muutaman vuoden päästä siellä on edelleen paljon tekemistä mutta sisätilat ovat kokeneet aivan ilmiömäisen hienon muodonmuutoksen!






Tupakeittiössä hirret kaivettiin esiin varmaan seitsemän kerroksen alta pinkopahvia, tapetteja ja lastulevyjä. Kauniit hirrettä jätettiin esille mutta jotta yleisilme jäisi kuitenkin valoisaksi ja raikkaaksi sinne asennettiin valkoinen puolipaneeli. Tuvassa oli jonkinlainen keittiö tehty mutta se ei ollut millään muotoa toimiva. Keittiö siis oli muodostettava uudestaan ja äitini mielestä se olisi parasta tehdä sisääntulo seinälle. Vesipiste muutettiin toiselle puolelle ovea, jolloin vanhan puuhellan viereen muodostui sopiva paikka liedelle.

Toiselle puolelle ovea tehtiin siis vesipiste ja pieni keittiö taso. Tason alle mahtui pieni kaappi, astianpesukone sekä jääkaappi. Ylähyllyt jätettiin kokonaan pois ja tilalle laitettiin pieni vanha kaappi sekä avohyllyt. Seinälle kiinnitettiin tuollainen hauska vanha lautashylly. Keittiötason eteen hankittiin vanha kaapisto, joka ei näy kuvissa mutta se toimii lisä tasona keittiössä ja rajaa aluetta tupaan päin. Se toimii lisäksi hyvänä säilytystilana kuivaelintarvikkeille. 

Tupa on minusta aivan ihana ja se on sisustettu vanhoilla huonekaluilla, jotka joko löytyneet äidiltäni omasta takaa tai löydetty kirpputoreilta. 




Mökissä on alakerrassa myös tuvan lisäksi pieni kammari. Sinne äiti valitsi aivan ihastuttavan talon henkeen sopivan vanhan-ajan tapetin, mikä toki oli kallis mutta olen sitä mieltä että joka pennin arvoinen. Kammarin nurkasta löytyy myös minun ja mieheni "tuparilahjaksi" tekemä telkkari. Löysimme kirpparilta vanhan telkkarin, joka oli tuollaisessa tiikkisessa laatikossa. Vanha kuvaputkitelkkari otettiin sieltä pois ja asennettii nykyaikainen telkkari sen tilalle. Nyt siis mökillä voidaan katsoa telkkaria ja se sopii silti mökin henkeen.

Vaikka mökki toimiikin pää-asiallisesti vapaa-ajan mökkinä niin torpan kaksi vinttikammaria ovat vuokrattavissa homestay tapaan. Yhteyttä voi ottaa esim. blogin kautta tai Facebookin kautta.



Täältä löydät lisätietoja Erikasmäestä:

Blogi
http://erikasmaentorppari.blogspot.com/

Facebook
https://www.facebook.com/Erikasmaki/


KEITTIÖREMPPA HAAVEITA JA INSPIRAATIOTA

sunnuntai 21. lokakuuta 2018
Olen tässä kesästä saakka hieman aina sivulauseissa maininnut sekä viimeeksi viime viikolla postailin taas vähän sisustushaaveitani ja to do -listoja ja kerroin että haaveilen keittiön pintarempasta. Lupasin myös tehdä näistä haaveista ihan oman postauksen, joten täältä pesee! :D

Pienen budjetin keittiöremppa

Tämä on siis lähtökohta. Ihan kiva, mutta pikku hiljaa alkaa nähnyt parhaat päivänsä. Keittiöllä on tänä vuonna jo 10v. synttärit, joten kyllähän sen elämisen voi aavistaakin näkyvän. Keittiötä ollaan hieman freesattu pintarempalla jo vuosien varrella muun muassa välitilanlaatat olemme maalanneet kun muutimme taloon ja olisiko 3 vuotta sitten keittiönkaappien ovet saivat maalin pintaansa. Mutta nyt alkavat maalipinnatkin olla tiensä päässä. 

 Tämä minun keittiön pintaremppainnostus on voimistunut vain koko ajan varsinkin kun eräs paikallinen keittiöfirma on avannut verkkokaupan, mistä pystyi helposti katsomaan mitä haluaisi tilata ja mitä se jäisi maksamaan. Mutkia remppainnostukseen tuo tietenkin raha ja aika. Ja ehkä se mieskin :D mutta mies kuitenkin varovaisesti näytti jo vihreätä valoa ehdotukselleni, mikä tietysti on jo puoli voittoa! :D (+ järkyttävä tuuletus!)

Keittiöremppa suunnitelma

Koko remppa olisi siis tarkoitus tehdä pienellä budjetilla ja mahdollisimman paljon itse. Kaapit ja koko keittiön sijoitus on kuitenkin toimiva ja ovat vielä hyvässä kunnossa, joten niitä ei tarvitse vaihtaa. Ajatuksena olisi siis vaihtaa vaan kaappien ovet hyvin yksinkertaisiin mattavalkoisiin oviin sekä yksinkertaisiin vetimiin. Tasot vaihdettaisiin yksinkertaisiin harmaisiin. Liesituulettimen vaihtaisin myös tuollaiseen "piipulliseen".  Kuulostaa varmaan aika perusjutuilta ja jopa ehkä hieman tylsältä? Jujuna tämän perustylsän kanssa olisikin avohyllyt ja välitilan ratkkaisu. Eli yhdet yläkaapit poistettaisiin ja tilalle laitettaisiin avohyllyt. Välitilanlaatat poistattaisin ja avohyllyseinän laatottaisin tiiliseinän näköisillä laatoilla ja vesipiste seinämään ajattelin laatoitusjäljitelmä laminaattilevystä voisi olla oiva valinta. Eli ihan perustylsän pohja maustettaisiinkin juuri seinien materiaali- ja sävyvalinnoilla ja sitten ihan piensisustuksella.

Yksityiskohdissa haluaisin tuoda kontrasteja; vanhaa ja uutta esim. vanhoja lasiesineitä, ehkä vähän jotain etnistä twistiä marokkolaistarjottimilla, puuta leikkuulaudoissa ja muissa keittiötarvikkeissa, mustaa keramiikkassa ja valuraudassa.




Pysyttekö vielä mukana ajatuksenjuoksussani? :D



Tittiditiiditiii jotain tällaista siis oli mielessäni:



Keittiön remontti suunnitelma pienellä budjetilla.

Tämä kuva on vaan suuntaa-antava kuva eikä siinä kaikki pidä ihan paikkaansa tai ole juuri sitä mitä haluaisin mutta siitä pystyy ehkä vähän hahmottamaan mitä pienellä pintarempalla haluaisin saada aikaiseksi.



Mitäs olette mieltä? :D





SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •



OLOHUONEEN SOHVAN VAALENNUS OPERAATIO

perjantai 19. lokakuuta 2018
Eilisessä postauksessa kerroin hieman sisustushaaveistani ja yhden pienen toiveen pääsinkin ihan yllättäin toteuttamaan heti tänään!

Olohuoneen sisustus

Skandinaavisen boheemi

Tinek Home sisustus

Olohuoneen boheemi sisustus

Skandinaavisen boheemi

Olohuoneen sisustus Tine K

Boheemi olohuone

Meillä on olohuoneessa tuo iso tummanharmaa kulmasohva, joka ostettiin kun tähän taloon muutettiin ja se on edelleen minusta kiva mutta välillä tekisi mieli kyllä vaihtaa se pienempään ja vaaleampaan. Sohvan vaihto ei kuitenkaan ole vielä ajankohtinen, varsinkin kun vanha on vielä ihan hyvässä kunnossa eikä me siitä haluta luopua (kuulemma sitä ei saa hävittää koska tämän mies haluaa sitten joskus "pelihuoneeseen" :D ). 

Muutama vuosi sitten keksin kuitenkin hankkia sohvan päälle suuret harmaat lakanat, jotka toimivatkin oikein mallikaasti ja tekivät olohuoneesta ehkä astetta rennomman näköisen. Viime aikoina niitä en ole enään ottanut käyttöön koska alkoivat olla sen verran kuluneet. Eilisellä kauppareissulla iskin vahingossa silmäni vaaleanharmaisiin aluslakanoihin, jotka olivat kooltaan tarpeeksi isot ja niitä ostinkin sitten 3kpl meidän sohvan päällisiksi. 

Olohuoneen ilme muuttui heittämällä paljon vaaleammaksi ja pehmeämmäksi ja tunnelma muuttui taas astetta rennommaksi - mikä on minulle erittäin mieluisaa! :)  Vinkkinä siis että muutamalla kympillä saa siis vaihdettua sohvan väritystä ja koko olohuoneen tunnelmaa vain ostamalla suuret lakanat sohvan päälle. Ne suojaavat samalla sohvan omaa kangasta ja ne on helppo pestä, mikä varsinkin koirataloudessa ehdotonta. Hyvä vaihtoehto varsinkin silloin kuin ei sohvan vaihto tule kuuloon :)


Nyt hyppään itse sohvalle nauttimaan iltapäiväkaffet - ihanaa perjantaita! <3



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

SISUSTUSHAAVEITA JA TO DO - LISTOJA

torstai 18. lokakuuta 2018
Heippahei!
Onnellisesti viettelin tänään vapaapäivää ja olenkin ottanut siitä kaiken irti! Mikä olisikaan parempaa kuin pyhittää se käymällä muun muassa kosmetologilla laittamassa taas ripset kuntoon sekä kaupassa, lueskellut blogeja, rapsutellut Hemmoa ja kuunnellut mun ihan lemppari podia Nonsense by Alexa ja Linda ihan rauhassa kahvin ääressä. Olen odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa. Koska viime kerralla tällaiset pidemmät vapaat menivät ihan hukkaan kun flunssan kourissa kärvistelin.

Syksyn sisustus haaveita

Tine K Home

Tine K sisustus

Sohvapöytä lankusta

Boheemi olohuone

Mutta sitten kun olen täällä kotona ja ihan ajan kanssa on niin minuun iskee yleensä kovin kova sisustus- ja remonttivimmainspis. Haha onko se edes sana? Ainoa ongelma tässä ehkä on vaan se että lompakko (ja mies) ei ehkä ole ihan yhtä innolla mukana :'D Ihanan ärsyttävää tällainen ylitsepursuava inspiraatio.

Kaikenlaista meillä kuitenkin olisi tehtävää -  ainakin haaveita ja to do-listoja. Minä itseasiassa tykkään tehdä sellaisia to-do-listoja vaikkakin en minä varmaan ikinä saa niistä kaikkea ruksittua ennen kuin on jo uudet haaveet ja to do - listat mielessä.

Tässä kuitenkin hieman tämän hetkisiä haaveitani ja tavallaan to do - listani!

Makuuhuone
- kalkkiseinän maalaus:
Kalkkimaali seinä koki kerran kovia kun mies vahingossa kaatoi appelsiinimehut seinälle, joten se pitäisi maalata uudestaan. Maalit löytyy mutta innostus puuttuu :'D

Vierashuone
- ikkunalauta ja huonekasveja:
Haaveilen vierashuoneeseen ikkunalautaa, mihin saisi huonekasveja! 

Kodinhoitohuone
- lattian maalaus:
Viime vuonna vähän ehostettiin kodinhoitohuoneen ilmettä vessaremppainnostuksen jälkijunassa ja jo silloin vähän juteltiin että kodinhoitohuoneen lattian voisi maalata tummaksi samaan henkeen kuin muutkin laattalattiat koska kokonaista remppaa huone ei kaipaa.

- uusi taso (ja sivusta täytettävä pesukone) ja pesuallas:
Kodinhoitohuoneen toimivuuden kannalta haluaisin hankkia uuden pesukoneen, joka olisi sivusta täytettävä. Kun pesukone olisi sivusta täytettävä, voitaisiin taso uudistaa ja lisätä tasoon iso pesuallas. Meillä on kodinhoitohuoneessa myös vessa ja sen yhteydessä käsienpesu allas, mutta kaipaisin sinne kuitenkin sellaisen isomman altaan juurikin siivoukseen ja remppaan sopivamman.

Vessa
- uusi valaisin:
Vessaan olen kaaveillut uutta kattovalaisinta. Varjostin löytyy jo omasta takaa mutta se itse lamppuosa on vielä ostoslistalla

Olohuone
- uudet sohvanpäälliset ja sohvatyynyt:
Voitaisiin oikeastaan kyllä vaihtaa koko sohvan mutta se ei kuitenkaan ole tarpeen niin yksinkertaisesti vanhat päälliset ovat tuntutuneet jo tulleet tiensä päähän ja haluaisin uudistaa ne.

- huonekasveja:
Harmittaa edelleen että menin tappamaan vanhan tyräkkini olohuoneesta. Ainakin sellaisen haluaisin olohuoneeseen :)

- valokuvakehys:
Olen jo pitkään halunnut seinälle muutaman valokuvat mutta kehykset ovat puuttuneet

Keittiö
Keittiön pintarempasta olenkin taitanut mainita jo moneen otteeseen ja kieltämättä se onkin pyörinyt mielessä vähän enemmänkin. Voisin niistä ideoista tehdä ihan oman postauksen joskus :)



Löytyykö muita sisustusvimmainspailijoita tai muuten vaan To Do - listailijoita? :)



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

VÄRIEN- JA AURINKOVITAMIINIENTANKKAUS

maanantai 15. lokakuuta 2018
Heippa hei ja energistä viikon alkua!
Uutta virtaa täynnä? Haha itse olen kyllä ihan poikki :D 
En tajua mihin se viikonloppukin oikein katosi?

Syksyn värejä          Syksyn hämyiset illat

Hyggeily          Vaahteranlehdet

Vaikka niin kovasti pidänkin ruskansävyttämästä syksystä ja pimenevistä illoista alkaa se lisääntyvä pimeys kyllä nopeasti tuntumaan sellaisena omituisena väsymyksenä. Tämä taitaakin olla merkki siitä että taitaapi olla taas aika ottaa D-vitamiinitkin taas kesän jälkeen käyttön. Muutama vuosi sitten aloin syömään D-vitamiinilisää talvisin ja huomasin kyllä eron jaksamisessa.

Nyt viikonloppuna saatiin kuitenkin vielä nauttia ihanasta luonnon väripaletista sekä auringosta, jota yritinkin tankata varastoon niin paljon kuin mahdollista.


Mutta heti huomenna otan ne D-vitamiinilisät kehiin - ei siinä muu auta! :)





SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

LEIPÄJUUSTO JÄLKIRUOKA

sunnuntai 14. lokakuuta 2018
leipäjuusto jälkkäri


Peltsin Lappi - ohjelmasta bongasin taannoin herkulliselta vaikuttavan jälkiruuan, nimittäin leipäjuustojälkkärin. Mitään ohjetta ohjelmassa ei jaettu mutta pienen googlettelun jälkeen löysin samantapaisia ohjeita, eli eikun tuumasta toimeen.


SYNTISEN HYVÄ LEIPÄJUUSTOJÄLKKÄRI
(paistinpannulla)
n. puolikas isosta leipäjuustosta
tilkka kuohokermaa
ripaus kanelia
ripaus sokeria/fariinisokeria
nokare voita (pannulle)

Tarjoiluun
tuoreita lakkoja tai lakkahilloa


Laita paistinpannu tulille ja voi sulamaan pannulle. Kuutioi juusto suuhun sopiviksi paloiksi. Kun voi on hieman saanut väriä lisää juustokuutiot pannulle ja paista kunnes alkavat pehmetä. Lisää tämän jälkeen pannulle loraus kermaa (ei niin paljon että peittyvät) ja lisää sokeri ja kaneli. Lämmittele kunnes juustot ovat sopivan sulat ja kerma hieman paksuuntunut.

Laita kuutiot maljoihin ja kaada päälle liemi.


Tarjoile tuoreiden lakkojen tai lakkahillon kanssa!




SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •



MITÄ VIIMEEKSI?

lauantai 13. lokakuuta 2018
Kivaa lauantaita!
Tänään vastailen Mitä viimeeksi? - blogihaasteeseen Hemmo-kuvien säestämänä :)

Boheemi sisustus

Skandinaavisen boheemi

Olohuoneen syksyn sisustus

VIIMEISIN VIESTI
Äiti: "Pinkopahvikurssille menossa :)" jonka jälkeen "Hitsi. Väärä kuukausi". Mun äiti on aikamoinen säheltäjä :D

VIIMEISIN RUOKA
Eilen illalla tehtiin nachovuokaa - NAM! :)

VIIMEISIN ITKU
Nyt en muista... olen aika herkkä ja saatan tihrustaa pienestäkin mutta ei ne pienet jää muistiin :D mutta silleen tosi vakavasti tuli itkettyä varmaan edellisenä kesänä ja syksynä kun perhepiirissä sattui kaikenlaista ikävää ja siihen samaan uupumusta ja väsymystä niin oli aika vaikeasta.

VIIMEISIN NAURU
Sohvaperunoiden jutuille nauroin aamulla kun katsottiin eilinen jakso :D

VIIMEISIN HERMOSTUMINEN
Eilen varmaan. Hermostun helposti mutta lepyn yhtä nopeesti eikä muut edes välttis huomaa sitä ollenkaan :D

VIIMEISIN OSTOS
Tankkasin auton...mutta jos näitä normielämän juttuja oteta huomioon niin taisin Fiskarsista ostaa eteisessä roikkuvan kivan amppelisysteemin :)

VIIMEISIN MUUTOS SISUSTUKSESSA
Vierashuoneen kalustekaruselli?

VIIMEISIN LUKEMANI BLOGITEKSTI
Mungolife Nolojen Biisien Soundtrack :D

VIIMEISIN SUUNNITELMA
Uskallanko edes sanoa ääneen... haaveilen edelleen keittiön pienestä pintarempasta ja tehnyt jopa sellaisia laskelmia ja suunnitelmia :'D mutta en mitään konkreettista kuitenkaan.





SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •


SINISTÄ JA PUNAISTA - RUSKANPUREMA OLOHUONE

perjantai 12. lokakuuta 2018
Boheemi sisustus

Syksyn sisustus värit

Olohuoneen syyssisustus

Olohuoneen syyssisustus 

Olohuoneen syyssisustus

Olohuoneen syyssisustus

Olohuoneen syyssisustus

Luonto alkaa ihan tosissaan pukeutua täällä Etelä-Suomessakin ruskapukuun, mikä on kyllä vaan niin kaunista! Vaikka olen tässä vuosien varrella huomannut etten sisustuksessa välitä kovinkaan paljoa räikeistä väreistä varsinkaan olohuoneessa niin kyllä sitä kuitenkin aina välillä on kiva tuoda jotain väripilkkuja elämään - kuten nämä takapihan marja-aronian oksat, jotka hehkuvat tällä hetkellä punasina. Ne pysyy hyvinä juuri niin kauan kun yleensä jaksan niitä katsoa joten kovaa kyllästymistä en ehdi potea. Täällä ollaan siis vähän tuotu ruskanpunaista sinisen rinnalle syksyn sisustukseen!


Mielestäni tuo punainen sopii yllätävän hyvin sinisen kanssa, oletteko samaa mieltä? :)





SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •




VIERASHUONEEN SISUSTUSINSPIRAATIOTA 10/2018

keskiviikko 10. lokakuuta 2018
Leikkisä vierashuone sisustus
Samettinen lampunvarjostin, Lagerhaus | Sinapinkeltainen samettityynynpäällinen, Ellos | Sinapinkeltainen kynttilälyhty, Ellos | Huonekasveja, Plantagen | Apilakuutio, Lagehaus 

Vaikka vierashuoneen sisustus alkaa olla niin kuin toivoo niin eihän se ole esteenä haaveille ja inspikselle :D muutenkin tällaiset kollaasit / moodboardit ovat osa sellaista luovuuttani ja niiden kautta pystyn hahmottamaan ja jäsentämään ajatuksiani sisustuksesta.

Olen aivan haltioitunut vierashuoneen värimaailmasta. Se on sellainen harmooninen sekoitus beigeä, valkoista, harmaata, mustaa, utuista vihreätä ja vaaleanpunaista, sinapinkeltaista ja puunväriä. Inspiksenä olisi syventää ja vahvistaa tätä värimaailmaa. Sinapinkeltaisia yksityiskohtia voisi lisätä huoneeseen esimerksi tyynyjen ja kynttilälyhdyillä. Ihastuin kovasti tuohon tummaan vaaleanpunaiseen Lagerhausin samettiseen lampunvarjostimeen ja se sopisi minusta ihan täydellisesti vierashuoneeseen. Tämän lisäksi olen jo kauan miettinyt ikkunalaudan ostamista tuohon vierashuoneen ikkunaan. Siihen olisi kiva tuoda erilaisia huonekasveja, vaikka tuollaisia hauskoja violetteja!


Sellaiset inspikset tänään, hauskaa keskiviikkoa kaikille! :)



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

MAKUUHUONEEN BOHEEMI SISUSTUS

maanantai 8. lokakuuta 2018
Hejsan ja kivaa uutta viikkoa kaikille! :)

Bali henkinen sisustus

Bali sisustus

Tine K sisustus

Kalkkimaali seinät

Bali-henkinen sisustus

Meidän makuuhuoneen sisustus on pääpiirteittäin näyttänyt tältä jo monta vuotta mikä ehkä kielii siitä että se on tuntunut toimivalta.

Mistäs meidän makuuhuoneen sisustus sitten koostuu? Seinät ovat maalattu Kalklitirin Emma sävyllä, joka on minun ehdoton suosikki väri. Se on sellainen lämmin harmaa. Sänkykatos on kyllä huoneen katseenvangitsija ja se määrittelee huoneen tunnelmaa todella paljon. Välillä olen sen ottanut pois niin huone tuntuu heti paljon tylsemmältä, joten aina olen sen laittanut takaisin.

Makuuhuoneesta löytyy sängyn lisäksi ikkunan edestä valkoinen senkki, joka on seurannut meitä ihan sieltä ensimmäisestä omasta kodista. Sen pari löytyy meiltä olohuoneesta sohvan takaa. Ne ovat sellaiset perus senkit ja näyttävät edelleen kivalta silmääni enkä niistä halua luopua. Peilin edestä löytyy sen sijaan uusi Ikean Stockholm penkki, jota olen kuolannut jo monta vuotta. Hetken mielijohteesta sellaisen ostin kesällä mutta voin sanoa että onneksi, sillä niitä ei näytä olevan enään valikoimassa! Mikä tuuri siis. Ostaessa en tiennyt vielä mihin sen sijoitan mutta todella nopeasti se löysi paikkansa peilin edesä makuuhuoneessa, johon se sopii täydellisesti Vanha Ikean nojatuoli on myös vanha ja muuttanut mukana edellisestä asunnosta ja toimii lähinnä epäsäännööllisesti vain Hemmon sänkynä :D Viimeisenä muttei vähäisimpänä makuuhuoneesta löytyy ihana vanha talonpoikaiskaappi, jonka löysin aikanaan nettikirpparilta joskus todella halvalla (kaapin tarinasta voit lukea enemmän täältä*).

Suosin itse lakanoissa tosi paljon pellavalakanoita, koska ne ovat kivan tuntuiset ja näyttävät samalla tosi kivalta. Pellavalakanoiden lisäksi tykkään tavallisissa puuvillalakanoissa siitä että ne ovat kaksivärisiä kuten kuvan H&M Homen ornamenttikuivioiset lakanat. 

Tykkään tosi paljon makuuhuoneen vaaleasta Bali-henkisestä tunnelmasta. Sisustus ei ole ikinä valmis ja se muovautuu koko ajan mutta tällä hetkellä makuuhuoneessa ei ole juurikaan mitään mitä kovasti haluaisin muuttaa mutta jonkun huonekasvin voisin kyllä sinne vielä hankkia :)



Sänky | Sotka
Sänkykatos | Homenord (ei enään toiminnassa)
Talonpoikaiskaappi | Huuto.net
Valkoinen senkki | Vepsäläinen
Stockholm-rottinkipenkki | Ikea
Bambupöytä | Tine K
Nojatuoli | Ikea
Seinähylly | Ikea
Songe-peili | Ikea
Afrikkalais korit | Ellos
Pöytävalaisin | Tine K:n lampunjalka + Ikea-lampunvarjostin



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •


HELPOT OMENARUUSUT

sunnuntai 7. lokakuuta 2018
Vieläkö on omenasatoa jäljellä?
Tässä hyvä resepti miten sitä tuhota.

Helpot omenaruusut

Tässä taannoin törmäsin niin Liemessä-blogissa, somessa kuin myös monesti ihan iltapäivälehtien sivuilla kyseiseen hullunhelppoon Omenaruusuleivonnaisten reseptiin, joiden teossa onnistuu kuulemma hieman huonompikin leipuri! No sehän kuulosti paremmalta kuin hyvältä, jos onnistuminen on helppoa. Ei kun kokeiluun.

HULLUN HELPOT OMENARUUSUT  

5 torttutaikinalevyä
2 omenaa
2-3 rkl omenahilloa 
2-3 rkl aprikoosimarmelaadia
½ tl kanelia
½ litraa keitettyä vettä

muffinsi vuokia

tomusokeria koristeluun

Ota takinalevyt sulamaan erilleen. Leikkaa omenat puoliksi ja poista siemenkodat. Leikkaa mahdollisimman ohuita siivuja, siis tosi ohuita (oikeesti!). Laita omenat kulhoon ja kaada keitettyä kuumaa vettä päälle. Anna pehmeta noin 5min. Kauli sillä aikaa jauhotetulla alustalla torttutaikinalevyjä niin pituus kuin leveyssuunnassa ja puolita taikinalevyt tämän jälkeen pituussuunnassa. 

Tämä osuus on omaa improvisointia kun ei löytynyt omenamarmelaadia kotoa. Eli sekoita omenahillo ja aprikoosimarmelaadi ja kaneli keskenään ja sivele tämän jälken seos taikinasiivujen päälle. Asettele pehmenneet omenasiivut taikinasiivujen päälle pituussunnassa niin että tulevat hieman reunan yli. Taita taikina toisesta reunasta puoliksi omenoiden päälle ja ala rullaamaan yhdestä reunasta rullalle. Hyvä kuvallinen ohje löytyy Liemessä-blogista! :) 

Nosta ruusukkeet muffinsi vuokiin ja paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 40-50min tai kunnes taikina kypsynyt. Jos omenat alkavat tummua liikaa, laita niiden päälle pala folioa. Ripottele tomusokeia päälle.


TADAA! Siinä ehkä yhdet helpoimmista leivonnaisista, joista tulee vielä ihan älyttömän hienoja!! Eivät kyllä valehdelleet etteikö vähän huonompikin leipuri tästä selviäisi.





SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

VIIKONLOPPUAAMUT

lauantai 6. lokakuuta 2018
Huomenta ja ihanaa lauantaita!

Karjalanpiirakat ja munavoi

Viikonloppu

Viikonloppuaamujen aamupala

Karjalanpiirakat ja munavoi

Karjalanpiirakat ja munavoi

Karjalanpiirakat ja munavoi


Meidän viikonloppuaamuina nukutaan _hieman_ pidempään kuin normaalisti, ehkä johonkin kello 8 asti. Noustaan ylös ja ensin saatetaan juoda nopeat kahvit, jonka jälkeen aletaan tehdä aamupalaa. Me mielellämme panostetaan viikonlopun aamiaisiin ja syödään niitä hitaasti ja hartaasti ja ennen kaikkea yhdessä.

Yleensä meidän viikonloppuaamuihin kuuluu vasta paistetut sämpylät kaiken maailman täytteillä sekä tuoremehu ja kananmunat. Harvoin viikolla tulee juotua tuoremehua tai tehtyä kanamunista mitään mutta viikonloppu aamusin syödään kananmunia joko keitettynä, paistettuna tai munakkaassa.

Nykyään meillä on kuitenkin uusi suosikki - mihin toki myös kananmuna kuuluu. Nimittäin karjalanpiirakat ja munavoi! Piirakoita ei osata valitettavasti itse tehdä mutta munavoi saadaan kyllä itse tehtyä.

Viikonloppu aamuisin tykätään käpertyä sohvalle katsomaan viikolla näkemättä jääneitä ohjelmia, kuten Sohvaperunoita, jotka kuuluvat lähes poikkeuksetta meidän viikonloppu aamuihin! :)



Mitä teidän viikonloppuaamuihin kuuluu? :)


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •