SOCIAL MEDIA

MARRASKUUN MIETTEIÄ JA SUUNNITELMIA

torstai 1. marraskuuta 2018
Heippa ja kivaa torstaita! :)
Kansainvälisen kateuspäivän ja verotietojen julkaisupäivän lisäksi tänään on jo ensimmäinen päivä marraskuuta - ellet sitä ole jo huomannut! :D Ihan käsittämätöntä miten nopasti tämä syksy on mennyt. 









Kun katselen omaa kalenteria niin marraskuun osio näyttää poikkeuksellisen täydeltä ja marraskuussa onkin vaikka ja mitä kivaa luvassa. Teemana voisi olla läheiset. Marraskuussa vietetään tietenkin isänpäivää mutta myös molempien vanhempieni synttäreitä. Marraskuussa nähdään myös ystäviä vähän pakohuoneillen, aktiviteettipäivän muodossa sekä vietetään illanistujaisia tyttöporukalla. Marraskuussa lähdetään myös miehen kanssa myös viikonlopuksi reissuun Dubliniin - eli reissuvinkit ovat tervettuleita! :)
Vaikka minua ei syksyn hämäryys ja pimeys haittaa on minun kyllä se myönettäävä että viime viikonloppuisen kellojen siirtojen jälkeen tuntuu että syksy ja syksyn pimeys iski vasten kasvoja. Ehkä aurinkoisen kesän ja syksyn jälkeen kun ei juurikaan ole ollut harmaita sateisia päiviä niin nyt ne tulivat sitten ryminällä yhdellä kertaa mikä tuntui hieman hämmentävältä.

Sisustuksessa ja kotona ei ole vähään aikaan nyt tapahtunut mitään, suurimmaksi osaksi siksi ettei vaan ole ollut oikein aikaa tehdä mitään. Marraskuun aikana en usko että kovin suuria muutoksia on luvassakaan. Seuraavat pienet muutokset ovat ehkä että haluasin uudet sohvatyynyt ja ajattelin ehkä maalata tuon kodinhoitohuoneen lattian. Sisustuksessa minusta meillä on tällä hetkellä ihan kiva talvinen fiilis olohuoneessa mutta vielä voisi tuoda vaikka vähän havupuunoksia ja muita kauniita karahkoita ja käpyjä niin talvinen sisutus olisi siinä.

Joulu alkaa kyllä pikkuhiljaa hiipiä mieleeni (tekisi mieli lämmittää glögiä!) mutta vaikka tykkäänkin joulusta niin minusta ei vielä tunnu ollenkaan siltä että haluaisin sitä hirveästi alkaa fiilistellä sisustuksessa eikä tällä hetkellä tunnu edes että tänä vuonna haluaisin kovin paljoa joulua sisustaa ollenkaan. Mutta niin kuin sanottu se fiilis saattaa vielä muuttua joulua kohden, nythän eletään vasta ensimmäistä päivää marraskuuta :D 



Mitäs marraskuusuunnitelmia teiltä löytyy ja löytyykö muitenkin keitä ei joulu vielä hirveästi jaksa fiilistää? :)



SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla! :)