SOCIAL MEDIA

JOULULAHJA PAJA

lauantai 15. joulukuuta 2018
Huomenta ja hauskaa lauantaita!
Ai että on ihanaa että on viikonloppu. Sitä olen odottanut. Tänä viikonloppuna ja varmaan ensiviikonloppuna käyvät kaupat kuumana viime hetken jouluostoksista. Itse olen onneksi saanut ostettua jo melkein kaikki joululahjat, muutamaa pientä lukuunottamatta mutta ne ehtii vielä ensi viikolla :)










Paketointi on minusta ihanaa ja jopa rentouttavaa ja vaikka tykkäänkin hieman panostaa pakettien ulkonäköön suosin silti aika yksinkertaista. Kauniilla ja yksinkertaisilla lahjapapereilla (minun ostettu ihan normaalista kaupoista mm. Prisma, Lidl, Tokmanni ja suosin paljon ruskeapohjaisia papereita - niistä henkii sellainen vanhanaikaisuus) ja juuttinarulla pääsee jo pitkälle. Musta lahjapaperinaru toimii minusta myös loistavasti. Nimilaput olen yleensä tehnyt valkoisesta kartongista pujottanut kahden reiän avulla pakettinaruun kiinni tai sitten liimannu suoraan paketin päälle. Tänä vuonna löysin muutaman vanhan itse tekemän tähdenmuotoisen joulukuusenkoristeen ja niistä tein kivat nimikyltit paketteihin! Ihan pienellä panostuksella saa aika kivan näköisiä paketteja aikaiseksi.

Vaikka suurin osa paketeistani on jo paketoitu niin vielä sitä riittää. Mutta onneksi on vielä reilu viikko aikaa ':D


Hyvää lauantaita kaikille Joulupukin apureille siis! <3



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle • 

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla! :)