SOCIAL MEDIA

SISUSTUSHAAVEIN KOHTI KEVÄTTÄ

tiistai 8. tammikuuta 2019
Heippahei ihana joulu, nähdään taas ensi vuonna! :)
Viikonloppuna sai joulu vihdoin väistyä. Vaikka meillä ei tänä vuonna sisustettu joulua suuresti  on ero kuitenkin minusta huomattava. Tähdet saivat lähteä ikkunoista ja tulppaanit valtasivat keittiönpöydän. Siitä se lähtee, nokka kohti kevättä ja sisustushaaveita.

Sisustus 2019
Tammikuun sisustus olohuoneessa

Talvisisustus 2019
Paperitähti sai vain jäädä kaapin oveen

Tammikuu sisustus
Valkoiset tulppaanit keittiön pöydällä

Talvisisustus 2019
Tulppaanit kuuluvat tammikuuhun

Keittiön talvisisustus
Tammikuinen keittiön sisustus

Talvinen sisustus

Talvinen sisustus olohuoneessa
Tammikun sisustus olohuoneessa

Paljon sisustushaaveita mielessä tälle vuodelle - niin pieniä kuin isoja. Ja aika paljon niitä samoja mitä on ollut jo kauan. Ne ovat kuitenkin vielä toteutumatta, joten niin kauan ne listalla roikkuu.

SISUSTUSHAAVEENI VUODELLE 2019

Keittiö. Isoimpana haaveenani on edelleen keittiön pieni pintaremontti. Toivon että tänä vuonna se olisi mahdollista toteuttaa. Koko keittiötä ei kannata uusia mutta ovet, vetimet, tasot ja välitilanlaatoitus olisi kiva vaihtaa. Keittiönmuutokset aloittiinkin jo viime vuonna kun vaihdettiin jo ruokapöytämme mutta pöydän ylle haaveilen edelleen uutta valaisinta.

Kodinhoitohuone. Vuonna 2017 parannettiin hieman meidän kodinhoitohuoneen toimivuutta (poistatettiin mm. kaapisto ja asennettiin kattoon tanko mihin voi ripustaa pyykkejä kuivumaan, mikä muuten on maailman paras keksintö!) ja siitä asti olen suunnitellut maalaavani kotarin lattian... ja ehkä seinätkin? Tumma lattia ja harmaat seinät kiiluvat mielessä. Haluaisin myös ostaa uuden sivustatäytettävän pyykinpesukoneen niin että sen saisi ujutettua tason alle. Kodinhoitohuoneeseen haluaisin myös oman lavuaarin ja vesipisteen. Ehkä kodinhoitohuoneen vessan kaapitkin voisi uudistaa siinä samalla sitten. Nälkä kasvaa syödessä vai miten sitä sanotaan :D 

Eteisaula. Haluan maalata seinät takaisin harmaiksi koska vihertävä väri vaan on alkanut jo tympimään. 

Olohuone. Olohuoneeseen olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen ja oikeastaan kaikki mitä sinne haluaisin on piensisustusta. Haluaisin olohuoneeseen hankkia muutaman huonekasvin sekä jonkinlaisen rahin. Olohuoneen ikkunaseinä tarvitsisi myös maalia.

Vierashuone. Vierashuoneeseen olen kaavaillut maalaavani seinät kalkkimaalilla. Sinne olisi tarkoitus myös hankkia ikkunalauta ja huonekasveja.

Makuuhuone. Makuuhuoneeseen olen myös oikein tyytyväinen tällä hetkellä mutta pienenä muutoksena sinne olen kaavaillut muuttavani seinähyllyn paikkaa ja telkkarin kiinnittämistä seinään. Makuuhuoneen seinät pitäisi maalata uudestaan kalkkimaalilla.


Pitkä on lista mutta ehkä saan sitä tänä vuonna lyhenemään...tai ainakin muuttamaan muotoaan. Suunnitelmilla kun on tapana aina muuttua :D


Hauskaa tiistaita Sinulle, kerro ihmeessä jos sinullakin on sisustushaaveissa lähinnä uudistaa koko talo niin kuin minulla! :)


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

2 kommenttia :

  1. Tuollainen listahan on kiva; ei aseta paineita, mutta on jotain "tekemistä" (jos sattuu olemaan ylimääräistä aikaa ja rahaa), ja suunnitelmia voi tosiaan aina muuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Minusta on myös kiva vähän listailla asioita koska niin hahmotan paremmin asioita eikä se tarvitse olla mikään to do-lista vaan juurikin siltä varalta kun tulee tylsää tai tekemiset loppuu kesken tai siellä lompakossa on ihan liian paljon rahaa mikä pitää tuhlata ;) ihanaa torstaita sinulle milla <3

      Poista

Ilahduta minua kommentilla! :)