SOCIAL MEDIA

PUNKIN PENTELE - MITEN PITÄÄ PUNKIT POIS PIHALTA?

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019
Punkkiasialla taas hei!
Tuntuu hassulta että ei silloin itse ollessani lapsi tai nuori punkeista edes puhuttu saati sitten vanhempieni lapsuudessa. Sitä tuli leikittyä paljon ulkona sortseissa ja lyhyt hihaisissa paidoissa metsässä ja heinikossa ja milloin missäkin. Pitkät housut laitettiin jalkaan ehkä vain siksi jos tiedossa oli pitkiä nokkosia. En tiedä oliko punkkeja silloin vai eikö niistä vaan tiedetty vai ovatko ne vaan lisääntyneet räjähdysmäisesti viime vuosien aikan.
Oma mututuntumaan perustuva teoriani (hyvin luotettava sellainen :'D) on että punkkikanta pysyi kurissa aikaisemmin vuosikymmeniä sen takia että ennen vanhaan (jopa vielä omassa lapsuudessani kultaisella 90-luvulla) poltettiin pihoilla keväällä vanha kuivannut nurmikko ja lehtiroska sekä kulotuksen hyödyntäminen pelloilla ja metsänhoidossa oli paljon suositumpaa. Silloin varmasti punkit ja punkinpoikasetkin kuolivat ja pitivät kannan pienenä/kurisssa, jos sellaisia edes oli silloin.

Oli miten oli...

"Punkkii, missä olet?" 

Miten siis karkoittaa punkit omalta pihalta?

Mikään ei tietenkään ole aivan varmaa mutta ainakin tekemällä nämä pienentää todennäköisyyttä että punkit pesivät pihaasi. Punkit viihtyvät yleensä kosteahkossa matalassa heinikossa, tiheässä aluskasvillisuudessa sekä myös metsässä mutta karttavat kuivaa lyhyttä nurmikkoa, sora ja kivi-alueita ja terasseja. Ikävintä on jos puutiaiset pesityvät kodin tai mökin pihaan.

Suurinta punkkivaara-aluetta ovat Lounais-Suomi, rannikko-alue sekä Kaakkois-Suomi. 

1. KALKITSE PIHA
Koko piha tai ainakin koko nurmikko kannattaa kalkita muutaman kerran vuodessa punkkikautena. Keskity erityisesti paikkoihin mistä punkkeja olet tavannut. Kalkki kuivattaa punkit. Vaikka pihalta ei punkkia ole tavannut niin sitä voi kalkita pihan muutenkin, koska se pitää maan pH-arvon hyvänä!  

2. LEIKKAA NURMIKKO
Nurmikko kannattaa pitää lyhyenä myös pihan reuna-alueilla.

3. HANKALOITA KULKUA SORA-ALUEILLA
Punkit eivät yleensä viihdy kivi- tai sora-alueilla tai terasseilla, joten rajaamalla kodin sisääntulot tai piha jonkinlaisella sora-alueella on oiva tapa hankaloittaa kulkeutumaan sisälle tai pihalle. Jos punkkiongelma on suuri voit harkita tontin rajaamista sora-alueella tai kivikolla.




SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •


Lähteet:


2 kommenttia :

  1. Hyviä vinkkejä omalle pihamaalle! Mun nuoruudessa oli punkkeja, mutta lähinnä jossain saaressa meren äärellä. Nyt on ihan eri tilanne. Luin jostakin keksinnöstä, jolla vaalealla kankaalla kerättiin punkit pois pihalta. Mutta en muista mitä siihen kankaaseen laitettiin, jotta se houkutteli punkkeja. Olisiko ollut hiilidioksidia? Käsittääkseni peurat levittävät punkkeja, ja myös peurojen määrä on lisääntynyt melkoisesti viime vuosina. Joten peurojen metsästyksen lisääminen entisestään tai ainakin ruokintatelineiden kautta levitettävä punkkilääke voisi olla yksi keino laajemmassa mittakaavassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aamuteeveessä kokeilivat aiemmin keväällä sellaista lakanajuttua, mutta en muista minäkään että käyttivätkö siihen jotain houkutinta. Totta, peuroja ainakin meillä ollut viime vuosina tosi lähellä piha-aluetta niin nehän ne punkit saattaneet tuoda. Tuo punkkilääke voisi olla hyvä keinä laajemassa mittakaavassa kuten sanoit! :) kiitos kivasta kommentista, ihania punkittomia kesäpäiviä sinne sinulle <3

      Poista

Ilahduta minua kommentilla! :)