Paluu arkeen on surun keskellä lähtenyt käyntiin, jopa yllättävän hyvin itseasiassa. Päivä kerrallaan kuitenkin. Toinen päivä tuntuu ehkä helpommalta kuin toinen. Tässä on taas muutama päivä tuntunut vähän vaikeammalta. Edelleen kipuilen hieman sen kanssa miten epätodelliselta kaikki vielä tuntuu. Mutta se kuulunee varmasti asiaan. Enkä minä niitä huonompia päiviä edes pelkää. Itku tai herkistyminen saa tulla jos on tullakseen.
Vielä on vähän näitä pakollisia ja virallisia juttuja hoidettavana, jotka aiheuttava ainakin alitajuista stressiä jos ei muuta. Kun se saadaan alta pois voidaan huokaista helpoituksesta.
Vaikka kaikki välillä tuntuisikin raskaalta olen tullut siihen tulokseen että kyllä minä pärjään. Enemmän olen huolissani äidistäni. Vaikka tiedän minä sisimmässäni että hänkin pärjää. Me ollaan ihan samanlaisia ja loppujen lopuksi sellaisia fenix-lintuja, kuten äitini on tapana sanoa. Ollaan myös hyvä tiimi. Äiti on pääorganisoja ja minä sihteeri ja arkistonhoitaja.
Silti tekee mieli vähintäänkin soittaa äidille kerran päivässä. Ihan vaan varmuuden vuoksi <3
Elämä siis jatkuu päivä kerrallaan. Päivä kerrallaan hieman valoisampana varjoissa. Muutama sisustusjuttukin odottaa toteuttamistaan. Paljastelen niitä piakkoin :)
Mukavaa torstaita kaikille!
SEURAA BLOGIA
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentilla! :)