SOCIAL MEDIA

PIMEYS

torstai 17. lokakuuta 2019
 On kyllä pimeetä. Eikä vaan omassa mielessä vaan tänään on tosissaan kyllä saanut pitää valot päällä koko päivän jos jotain on meinannut nähdä sisällä. Se enteilee vissiin että syksy on täällä ja kohta talvi kolkuttelee jo ovella.







Pimeetä on tuntunut olleen muutenkin. Tosi rankkaa taas vaihteeksi. Ehkä palasin töihin liian aikaisin tai sitten tämä on vain osa normaalia suruprosessia, joka menee vuoristoradan lailla. Suru on edelleen läsnä ihan joka päivä. Ja yritän tässä sisäistää että se tulee varmasti olemaan osa minua vielä kauan. Jonain päivänä enemmän toisena vähemmän.

Jokaisen itkun jälkeen tuntuu että elämä voittaa. Tuntuu että ehkä se oli viimeinen itku. Ennen kuin tulee taas seuraava. Mutta pitää muistuttaa itseäkin että pitää olla armollinen. Eihän isän kuolemasta ole kuin reilu kuukausi.

Vaikka pystynkin elämään suht normaalia arkea jo niin sitten tulee päiviä tai hetkiä kun romahdan. Se saattaa olla vain ajatus, muisto, musiikki, TV-sarjan kohtaus tai ihan vaan väsymys. Lähenevä isänpäivä, isän syntymäpäivä ja joulukin surettavat vähän valmiiksi. Enkä minä sitä pelkää. Jos surettaa niin sitten surettaa mutta huolestuttavaa on että vaikka viis veisaan tavallaan muista ja tiedostan että saan surra juuri niin paljon kun on tarvis olen alkanut toisaalta muutaman ihmisen kommentin jälkeen miettimään että mitä muut ajattelee. Että miten kauan aikuinen ihminen jaksaa surra isän kuolemaa, eikö elämän pitäisi jatkua hyvä ihminen! Ei kukaan varmasti edes ajattele noin tai edes mieti minua. Koko ajatus oman pään demoneita.

Kyllä se elämä jatkuu.
Mutta aivan erilaisena kuin ennen 1.9.2019. Minun ydinperheestä on vain 2/3 enään jäljellä.




SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi  • blogjungle •

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla! :)