SOCIAL MEDIA

DIY TALIKAKUT LINNUILLE || Joulukalenterin luukku 5

lauantai 5. joulukuuta 2020
Viides luukku aukeaa tänään ja sieltä paljastuu ohje miten teet kauniita talikakkuja ulos linnuille!

Pienenä tyttönä olin tosi kiinnostunut linnuista, se taisi tulla veriperintönä suoraan nyt jo edesmenneeltä vaarilta. Vaarin kanssa lähdettiin aina aikaisin aamulla bongaamaan lintuja ja käytiin me joskus sellaisella opastetulla lintubongausreissussakin. Häneltä sain elämäni ensimmäiset kiikarit, jotka minulla edelleen tallella. Ne on sellaiset järkäleen kokoiset vanhan ajan kiikarit mutta niin rakkaat!
Talvella ruokin lintuja ja saatoin monta tuntia istua kiikarit kädessä ikkunassa bongaamassa, jospa siellä olisi joku uusi lintulaji. Sittenmmin tuo lintujen ruokinta on jäänyt.

Tänä vuonna kuitenkin ajattelin tehdä muutoksen ja aloittaa lintujenruokinnan. Se sai tavallaan aivan uuden merkityksen, koska viimeinen joululahja, jonka sain edesmenneeltä isältäni oli hänen itsetekemän hienon hirsimökkilintulauta <3

Lintulauta on nyt maalattu talonmaalauksesta ylijääneillä maaleilla ja valmis vietäväksi ulos. 
Lintulaudan kaveriksi tein näitä hauskoja DIY-herkkukakkuja linnuille.

DIY talikakut linnuille

DIY TALIKAKUT LINNUILLE
( 3pientä kakkua )

Tarvitset:
- 500g kookosrasvaa
- n. 1dl rypsiöljyä
- n. 1kg siemensekoitusta / pähkinöitä / rusinoita
- kakkuvuokia (vanhat parittomat kahvikupit tai kermakot käyvät myös)
- juuttinarua kiinnitykseen
- kangasnauhaa koristeluun


DIY talikakut linnuille

Lämmitä rasva miedolla lämmöllä kattilassa. Kookosrasva sulaa matalassakin lämmössä. Kun rasva on sulanut kaada rasvaan siemenseos.

Kaada seos kakkuvuokiin ja laita vuuat pakastimeen (pakkasella käy laittaa myös ulos). Rasva hyytyy nopeasti ja noin 30min päästä voit ottaa vuuat pois pakkasesta. Valuta hieman kuumaa vettä vuuan pohjalle ja irroita varovasti kakkunen. 

Sido juuttinaru kakkusen ympärille ripustamista varten. Itse koristelin kakkusen vielä kangasnauharusetilla.

Laita kakkuset pussiin ja säilytä kylmässä (mieluiten pakastin). 

*Psst! Linnunruokakakkuset sopivat hyvin joulutervehdyslahjoiksi tai joulunajan yllätysvieraille annettavaksi :)

DIY talikakut linnuille


DIY talikakut linnuille


Nyt on masut täynnä linnuilla ja itsellesi voit tehdä herkullisia joulusuklaita - ohje niiden tekoon löytyy eilisestä joulukalenterin luukusta! **



♡♡♡


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi  • blogjungle •

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla! :)