SOCIAL MEDIA

KOLME DIY JOULUKUUSENKORISTETTA PAPERISTA || Joulukalenterin luukku 19

lauantai 19. joulukuuta 2020

Tämän päivän luukun takaa paljastuu aivan ihastuttavat kolme erilaista tapetinjämistä tehdyt DIY joulukoristeet paperista!

Viikonloppuna me otetaan meidän kuusi sisälle, joten tarvitaanhan me koristeetkin sille.

Olen niin rakastunut edelleen tuohon Sandberg Tapeter Emma-tapettiin ja olen niin onnellinen että siitä tapetista jäi sen verran yli että olen saanut koristella sillä milloin mitäkin ja ne sopivat täydellisesti aina sisustukseen! Eikä äitiltä ylijäänyt ruusutapettikan hirveästi jää paitsi ihanuudellaan ja ne vieä sopivat yhteen loistavasti!


DIY-PAPERINEN JOULUPALLO

Tarvitset:
Tapetin jämiä / kartonkia / vahvaa lahjapaperia
sakset
reitin
2kpl puuhelmiä
juuttinarua



Leikkaa tapetista noin 22cm pitkiä ja noin 1,5cm paksuja rimpsuja 6-8kpl. Tee reittimellä reikä keskelle kaikkia rimpsuja.


Leikkaa noin 20cm pitkä pätkä juuttinarua. Tee toiseen päähän narua solmu ja laita puuhelmi. Pujota sen jälkeen naru tapettirimpsujen reiästä. 


Tee reittimellä reiät tapettirimpsujen molempiin päihin.


Käännä molemmat tapettirimpsujen päät sisäänpäin ja pujota juuttinaru reikien läpi. Pujota sen jälkeen vielä toinen puuhelmi ja sovita sen paikka. Solmi sen jälkeen juuttinarun loppu ripustuslenkiksi. Leivttele varovasti suikaleet palloksi.

VALMIS!



❖❖❖


DIY PAPERIENKELI 




Tarvitset:
tapettia, kartonkia tai lahjapaperia
puuhelmi
juuttinarua
kuumaliimaa
sakset
(reittimen)


Leikkaa tapetista kaksi palaa; enkelin vartalo 11,5cm x 13cm ja enkelin siivet 8cm x 12cm.


Taittele haitarille paperin palat.



Muotoile haitarien päät (tässä mallissa muotoilin päät pyöreiksi). Tee reikiä esimerkiksi reittimellä. Leikkaa halutessasi pyöreäitä tai kolmionmuontoisia aukkoja taitteisiin.


Paina haitarit yhteen pitkältä sivuiltaan ja tee reikä kaikkien kerrosten läpi. Varmista että reikä tulee keskelle.



Liimaa siivet ja hame yhteen ja pujota reiästä läpi juuttinaru. Tee tiukka solmu narun päähän. Pujota puuhelmi pääksi narun toiseen päähän ja tee solmulla ripustuslenkki.


Liimaa hameosan haitarit kiinni ja vedä haitareita auki.

VALMIS!



❖❖❖



DIY PAPERINEN ORNAMENTTIKORISTE




Tarvitset:
tapetin paloja
sakset
kuumaliimaa
juuttinarua


Leikkaa tapetista 5 suikaletta kuvanmukaisesti; 2kpl pitkää, 2kpl keskipitkää ja 1kpl lyhyt ja kaikki noin 1cm paksuja.



Ala liimaamaan suikaleita tässä järjestyksessä; pitkä (kuvapuoli ulos), keskipitkä (kuvapuoli ulos), lyhyt, juuttinaru lenkiksi, keskipitkä (kuvapuoli ulos), pitkä (kuvapuoli ulos).



Tämän jälkeen sinulla pitäisi olla tämän näköinen kädessä.


Ala tämän jälkeen liimaamaan uloimmat suikaleet keskenään ja lopuksi liimaa keskimmäinen suikale molempiin uloimpiin suikalisiin.

VALMIS!




❖❖❖




Nämä ihanuudet pääsevät meidän kuuseen tänään tai huomenna kunhan saadaan kuusi sisälle! <3



Eilen joulukalenterin luukun takaa leivottiin joulunperinneherkkuja vähän uudenmalla tavalla - käy kurkkaamassa resepti! **


♡♡♡


SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi  • blogjungle •



Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla! :)