SOCIAL MEDIA

PIPARKAKKULATTE || Joulukalenterin luukku 6

sunnuntai 6. joulukuuta 2020
Tämän päivän kalenterinluukusta avautuu Piparkakkulatte ohje ja sukelletaan sen ja Itsenäisyyspäivän kunniaksi hieman kahvin historiaan Suomessa.

Kahvi tuotiin suomeen ensimmäisen kertaa joskus 1700-luvun alussa ja jo 1800-luvulla se oli jo joko kansan nautintoaine ja siitä asti suomalaiset ovat olleetkin maailman ehkä pahimpia kahviaddikteja. Yletöntä kahvinhörpiskelyä on yritetty suitsia niin veroilla kuin tuontikielloilla, mutta turhaan, koska jos ei kuranttia tavaraa ollut saatavilla käytettiin korvikkeita. Kahvi yhdisti yhteiskuntaluokkia samlla kuin se myös kiilasi rikkaiden ja köyhien väliin, koska rikkailla oli yleensä varaa aitoon tavaraan mutta köyhät käyttivät korvikkaita kahvin jatkeena. 

Korvikekahvi olikin toisen maalimansodan aikana yksi elämän eliksiireistä kaiken pahan keskellä. Elintarvikkeita säännösteltiin sodan aikana sekä sen jälkeen ja kahvi oli yksi niistä mutta hätä keinot keksii ja kahvia jatkettiin muun muassa rukiilla tai ohralla. Tiesitkö että sumppi-sana tarkoittaa useampaan kertaan keitettyä lientä kahviporoista sekä korvikkeista? Kahvin keitto aloitettiin lämmittämällä sumppiliemi ja sitä jatkettiin uusilla kahviporoilla, korvikkeella sekä rippusella sikuria.

Historia jatkaa tarinaansa. Nykyään ei suomalaisen enää tarvitse korvikekahvia juoda, vaan ihan ehtaa tavaraa. Ja sehän suomalaisille maistuu- Suomessa kulutetaan eniten maailmassa paahdettua kahvia, on laskettu että noin 10kg henkeä kohden. Tavallisen suodatinkahvin rinnalle ovat suomalaiset löytäneet myös muut kahvit ja suomessakin on jo kasvanut omanlainen uusi kahvikulttuuri erikoiskahveineen.

Kahvin voikin sanoa olevan siis suomalaisten kansallisjuoma.

itsetehty makukahvi

itsetehty makukahvi

PIPARKAKKULATTE (2 kuppia)

4dl keitettyä kahvia

2dl maitoa

n. 1/4tl piparkakkumaustetta

ripaus sokeria

1kpl piparkakku

Lämmitä maito ja vaahdota se maitovaahdottimella tai vispilällä. Jaa kahvi kahteen suureen mukii tai lasiin. Mausta kahvi piparkakkumausteella ja sokerilla. Kaada maitovaahto kahvien päälle. Murustele piparkakku maitovaahdon pinnalle juuri ennen tarjoilua.


Piparkakun makuista Itsenäisyyspäivää!

Alkuperäinen resepti täältä*


Kahvin historia lähteet:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nain-kahvi-tuli-suomeen/1934198#gs.miqy45

https://www.kahvi.fi/kahvi-lukuina/tilastot/kahvin-kulutus.html

https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000005158567.html


piparkakkulatte


Jos kahvi ei maistu, joulukalenterin luukusta 2 löytyy älyttömän hyvä itsetehdyn omenaglögin ohje - kipin kapin sinne siis! **

♡♡♡


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi  • blogjungle •

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla! :)