SOCIAL MEDIA

KOIRIEN JOULUN MUISTILISTA + HELPPO KOIRANKEKSIOHJE || Joulukalenterin luukku 11

perjantai 11. joulukuuta 2020

Yhdennentoista joulukalenterin luukun takaa pureudutaan tärkeään aiheeseen - nimittäin koirien jouluun. Mitä koiranomistajan onkaan hyvä muistaa jouluna? 

Vaikka koirat eivät joulusta ymmärrä tosiasiassa mitään nauttivat nekin varmasti mielellään koko perheen yhteisestä ajasta kotona ja tietenkin niistä herkuista - mitä perinteisesti lemmikeille annetaan joulun aikaan. Mutta kaiken mukavan ja yltäkylläisen herkuttelun vastapainoksi on lemmikinomistajan muistettava muutama juttu lemmikin hyvinvoinnin suhteen joulun aikaan!

MUUT KOIRA-AIHEISET POSTAUKSET LÖYDÄT TÄÄLTÄ KOIRAJUTTUJA-TÄGIN ALTA!**

Mitä koira ei saa syödä
"Sinä pystyt itse päättämään mitä syöt ja koska herkuttelet mutta minä syön sitä mitä minulle annat, joten pidäthän huolen ruokavaliostani ja terveydestäni myös jouluna!"

KOIRANOMISTAJAN JOULUN MUISTILISTA

Suklaa
Suklaa ja kaakao sisältää teobromiinia, joka on koiralle myrkyllistä. Koiran sietokyky on yksilöllistä mutta pienikin määrä saattaa koitua koiran kohtaloksi. Mitä tummempaa suklaata sitä vaarallisempaa se on koiralle. Pidä siis suklaat ja muut konvehdit piilossa. HYVÄSSÄ PIILOSSA, mieluiten lukkojen takana. On myös hyvä ottaa selvää etukäteen mitä tehdä koiran suklaamyrkytyksen sattuessa ja tallentaa vaikka päivystävän eläinlääkärin puhelinnumero valmiiksi puhelimeen ettei hädän hetkellä tarvitse sitä miettiä että mihin soittaa.

Piparit ja piparkakkutaikina
Piparit ja niiden taikina sisältävät soodaa, mikä voi aiheuttaa koiralle suurina määrinä kaasun kerääntymistäa vatsaan tai muita vatsavaivoja.

Taikina (hiiva)
Turpoava taikina ja sen sisältämä hiiva ei ole hyväksi koiralle. Hiiva alkaa käydä koiran vatsassa ja muodostaa alkoholia. Taikinan syöminen ei yleensä aiheuta vakavia ongelmia mutta voi olla hyvinkin epämukavaa koiralle.

Pähkinät
Suurin osa pähkinöistä ei ole koiralle hyväksi. Macadamia-pähkinät ovat niistä vaarallisimpia ja sisältävät myrkkyä, joka vaikuttaa koiran lihaksiin, ruuansulatuskanaviin sekä hermostoon. Monissa suklaissa tai kekseissä on pähkinöitä. Myös suolatuista pähkinöistä koirat voivat saada suolamyrkytyksen. Voi pahimmillaan johtaa kuolemaan.

Muskotti
Suomessa muskottipähkinää käytetään tavallisesti jouluruokien sekä -leivonnaisten mausteena, kuten lanttulaatikossa ja piparkakuissa. Muskotti sisältää myristisiiniä, joka vaikuttaa koiran hermostoon. Koira saattaa saada vatsakipuja, sydänoireita ja jopa hallusinaatioita.

Rusinat
Rusinat ja viinirypäleet voivat aiheuttaa koiran munuaisten vajaatoimintaa. Sietokyky on yksilöllistä ja riippuu myös koiran koosta.

Joulukukat
Jos koiralla on taipumusta maistella kasveja tai muita pöydällä olevia esineita kannattaa joulun ajan kasvit pitää koiran ulottomattomissa. Nimittäin monet joulunajan kukat ovat myös myrkyllisiä (mm. amaryllis, joulutähti, hyasintti ja tulppaani) ja voivat aiheuttaa syötynä voimakkaita vatsakipuja koiralle.

Lahjapaperit ja lahjapaperinarut
Pidä lahjapaperit ja lahjapaperinarut koiran ulottumattomissa ja jos koira itse saa lahjoja, paketoi lahjat koiralle turvallisesti koska syötynä muovia sisältävät paperit ja lahjanarut voivat luonnollisesti aiheuttaa pahimmillaan suolen tukkoutumista tai suolen seinämän rikkoontumisen.

Kynttilät
Kynttilät on pidettävä palaessaan turvallisessa paikassa tietysti palovaaran takia mutta monet kynttilät sisältävät myös parafiiniä, mikä voi aiheuttaa koiralle ripulia.

Jouluruuat
Jouluruuat on tarkoitettu ihmisille ja koiran tulee saada normaalia koirille soveltuvaa ruokaa myös jouluna. Liian rasvaisesta, suolaisesta ja mausteisesta ruuasta koira voi saada vatsavaivoja tai pahimmillaan sairastua. Liiallisen suolaisesta ruuasta koira voi saada suolamyrkytyksen. Kinkun luut eivät myös myöskään kuulu koiran jouluun - sianluut nimittäin pilkkoontuvat koiran suussa teräviksi paloiksi, jotka voivat aiheuttaa tukoksen tai pahimmillaan puhkaista reiät koiran suoleen.

Koirien kanaherkut 
Viimeisenä ja ehkä surullisimpana juttuna tämä että et voi luottaa että koirille suunnatut herkut eivät välttämättä ole turvallisia. Suomessa ja muuallakin maailmassa ovat eläinlääkärit huomanneet että Kiinassa / kaukoidässä tuotettujen koirille suunnatuissa pakastekuivatuista kanaherkuissa on ollut myrkkyjä, jotka voivat aiheuttaa koiralle pahoja munuaisongelmia tai jopa Fanconin syndroomaa. Älä siis osta tai syötä koirallesi kuivattua tai missään muussakaan muodossa olevaa lihaa (erityisesti siipikarjaa), joka on tuotettu Kiinassa tai muualla kaukoidässä. Pakkauksista ei välttämättä käy ilmi mistä liha on peräisin koska monet tuotteet pakataan Suomessa. Helpointa on siis välttää näitä kokonaan. Tämä koskee myös herkkuluita ja taikinaluita, joiden päälle kiedottu lihafileitä.

Koiralle kannattaakin varata jouluna sitä hänen normaalia ruokaa sekä herkuiksi esimerkiksi itsetehtyjä koirankeksejä, jossa tiedät tasan tarkkaan mitä koira syö :) 

helppo koirankeksi

Hau hau hauskaa Joulua! T. Hemmo

PS: Hemmolla on oma ystäväkirja-sivunsa blogin yläpalkissa (*klik) ja sinne voi muut karvakaverit mielellään laittaa kommenttiboxiin terveisensä Hemmolle! 


Muistetaanhan kaikki siis myös lemmikkien terveys jouluna ja päivystävän eläinlääkärin numero on hyvä olla jo valmiiksi puhelimessa tallennettuna! :)
https://www.agria.fi/koira/artikkeleita/sairaudet-ja-terveys/lista-koiralle-vaarallisista-aineista/
http://www.koiratpunkkejavastaan.fi/macadamia-pahkinat/
https://www.rahula.fi/i/mita-koira-ei-saa-syoda--vaaralliset-aineet-ja-ensiapu/72/
https://www.apu.fi/artikkelit/elainlaakarit-varoittelevat-koirien-kanaherkuista-evira-lainsaadantoon-jai-lapsus


♡♡♡


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi  • blogjungle •

KOIRAN HAAVANHOITO VINKKI

perjantai 24. huhtikuuta 2020
HYVÄÄ VALTAKUNNALLISTA KOIRANPÄIVÄÄ!~

Viime vuonna vietettiin koiranpäivää Hemmon kanssa herkuttelemalla itse tehdyillä koirankekseillä (ohje löytyy täältä*) . Tänä vuonna koiranpäivää vietetään vähän erilaisissa tunnelmissa vielä  toipilaana, haavaa hoitaessa ja jalkaa kuntouttaessa.

Tämä kevät on lähtenyt Hemmon suhteen vähän ns. väärällä jalalla ihan kirjaimellisesti. Noin kuukausi sitten Hemmolta napsahti poikki takajalan eturistisiteet ja jalka oli operoitava. Eihän se sitten kaikki mennyt ihan niin kuin Strömsössä vaan Hemmohan sai sitten jäätävän ripulin ilmeisesti tulehduskipulääkkeistä ja leikkausta oli todella huonon voinnin ja veriripulin takia siirrettävä. Ripuli saatiin kuitenkin sitten loppujen lopuksi kuriin ja TTA-eturistisideleikkaus saatiin sitten tehtyä kaksi viikkoa sitten.

Toissa päivänä poistettiin lasta ja tikit jalasta. Lastan kanssa koira osasikin jo kävellä aika hyvin mutta nyt lastan pois oton jälkeen tullut (ilmeisesti ihan normaalia) takapakkia kävelyssä ja nyt opetellaan taas vähän enemmän painon siirtoa leikatulle jalalle. Mutta eiköhän tämä tästä pikku hiljaa.

Koiran haavanhoito

Nyt kun on kerran valtakunnallinen koiranpäivä mutta koronan takia ei tapahtumia voi järjestää on Kennelliitto haastanut kaikki mukaan jakamaan sosiaaliseen mediaan vinkkejä ja opastuksia hyvään elämään koiran kanssa liittyen. 

Ajattelin jakaa hyväksi todetun haavanhoito vinkin kanssanne. Haavanhoito kun on ollut tässä itselle ajankohtainen sattuneesta syystä on meillä ollut käytössä eräs eläinlääkärin antama vinkki luonnonmukaiseen haavanhoitoon kotona toteutettavaksi, nimittäin sokeri ja hunaja!

SOKERIA HAAVOIHIN - HYVÄ LUONNONMUKAINEN HAAVANHOITO VINKKI KOTIOLOIHIN
Sokeri ja hunaja ovat ikivanha haavanhoitokeino, joka unohdettu hieman nykylääketieteessä. Mutta puolesta puhujia löytyy myös eläinlääkärimme lisäksi, esimerkiksi Jyrki Kössin väitöskirja Turun Yliopistosta (Hexose sugars and sucrose in wound healing. An
experimental study using a rat wound model and human fibroblasts). Myös itse voin myös omasta kokemuksesta sanoa että sokerista on ollut hyötyä koiran haavojen hoidossa!


HAAVANHOITO SOKERILLA / HUNAJALLA
◈ Pese haava haalealla juoksevalla vedellä 
Vesi on vanhin voitehista kuulunee vanha sananlasku ja ei suotta, paras tapa puhdistaa haava on huuhdella sitä juoksevan veden alla ja tarpeeksi kauan.

◈ Sirottele haavaan sokeria tai levitä hunajaa. 
Sokeri ja hunaja ovat luonnostaan antibakteerisia ja näin ollen edesauttavat haavan puhdistumista ja parantumista sekä estävät liiallisen arpikudoksen muodotumista.

 Anna vaikuttaa tai jätä vaikuttamaan sidoksen alle
Sokeri saataa olla hieman hankalaa saada pysymään haavan päällä siihen asti että siihen saa laitettua haavataitoksen ja siteen päälle, mutta me olemme onnistuneet siinäkin ihan hyvin. Hunaja kannattaa levittää haavataitokselle, jotta se ei ehdi valua pois haavalta ennen kuin side saadaan paikoilleen. Sokerin/hunajan voi myös antaa vaan vaikuttaa haavalla vähän aikaa ilman sidosta, jos vain mahdollista

 Huuhtele haava kunnolla kun on saanut vaikuttaa tai kun sidettä vaihdetaan
Juoksevan veden alla tietysti.



HUOM! Eläimet ja eläimen hoito jakaa mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Jokainen toki tekee kuten oma eläinlääkäri sanoo tai oman harkinnan mukaan! Kaikki toivomme varmasti oman koiran parasta. Tämä hoitokeino on saatu alunperin eläinlääkäriltä ja ollaan havaittu toimivaksi mutta tämäkin on yksilöllistä, eikä se toimi kaikilla. 




♡♡♡




SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi  • blogjungle •


PUNKIN PENTELE - MITEN SUOJAUTUA PUNKILTA?

tiistai 11. kesäkuuta 2019
Se on taas PUNKKIAIKA!
Tai kaipa se on ollut jo jonkin aikaa. Ajattelin että voisin tehdä postausta hieman punkeista, kun se on itselle ollut taas ajankohtainen asia. Niin itseni kuin Hemmon suhteen. Eilen aamulla nimittäin löydettiin Hemmolta hänen elämänsä ensimmäinen punkki! Onneksi meiltä löytyi super hyvät punkkikoukut millä punkki lähti hyvin irti - suosittelen ehdottomasti sellaisia! :)


LUE MYÖS
PUNKIN PENTELE - MITEN PITÄÄ PUNKIT POIS PIHALTA?


Punkkikarkoite
"Nuuh, oletko se sinä punkki?"

 En pelkää punkkeja hysteerisesti eivätkä ne saa minua kulkemaan kokopuvussa koko kesää mutta olen kyllä varuillani varsinkin jos kulkee pitkässä heinikossa tai muuten puuhastelee pihalla tai luonnossa.

Miten suojautua punkilta?

1. SUOJAUDU VAATTEILLA
Paras tapa suojautua punkilta on tietenkin sopiva vaatetus. Punkin suosimilla alueilla kannatta pukeutua saappaisiin, pitkiin housuihin ja pitkähihaisiin paitoihin.


2. TARKASTA OMA IHO
Hyvä suojautuminenkaan ei aina auta, joten oma iho kannattaa käydä läpi joka päivä siltä varalta että punkki olisi saattanut purra. Punkki ei nimittäin jää aina kiinni mutta voi kuitenkin purra. Borrelioosissa purema koohdan ympärille ilmestyy yleensä muutaman päivän sisään rengasmainnen punoitus/ihottuma pureman ympärille. Harvinaisemmassa puutiaisaivokuumessa taas ensioireena lievää lämpöilyä noin viikon kuluttua tartunnasta.

Pureman saadessa tai ilmaantuessa oireita ole yhteydessä terveydenhuoltoon. Jos punkki on kiinni ihossasi etkä ole varma saatko sitä oikealla tavalla irti, on myös parempi että hakeudut terveydenhuoltoon poistattamaan sen.


3. TARKASTA MYÖS LEMMIKIT
Lemmikit on myös hyvä tarkastaa punkkien varalta joka päivä. Punkit iskevät yleensä sellaisille paikoille mistä lemmikin on vaikea itse niitä saada irti, esim. kaulan ja korvien seutu sekä silmien ja kuonon ympärillä. Jos punkkiongelma on suuri kannattaa harkita lääkinnällisiä punkkikarkotteita lemmikeille. Niistä minulla ei valitettavasti ole enempää tietoa, jotta voisin suositella.


 4. KÄYTÄ PUNKKIKARKOTTEITA
Oman kemikaalittoman punkkikarkoitteen voi tehdä vedestä ja eteerisistä öljyistä (muistaakseni ainakin laventeli ja sitruuna käyvät tähän) joita voi myös suihkuttaa itsensä ja koiran päälle lenkkeillessä paikoissa, joissa punkkeja voi olla.


5. ROKOTUS
Puutiaisaivokuumeen saamisen todennäköisyys on pieni mutta punkkien levinnäisyys ja määrä on lisääntynyt vuosi vuodelta, joten näen kuitenkin että riski on olemassa ja että rokotteesta on enemmän hyötyä kuin haittaa. Silloin tällöin punkkeja on löytynyt meidän eläimistä ja on muutamaa läheistä punkki purrut, joten me päätimme viime vuonna mieheni ja muutaman muun sukulaisen kanssa ottaa punkkirokotukset. Tänä vuonna saatiin tehosterokotus. Me emme asu ns. suurimmalla riski-alueella, joten emme saaneet rokotusta ilmaiseksi vaan otimme sen omakustanteisena. Saaristolääkäreiden ylläpitämästä Punkkibussista oli helppo käydä ottamassa rokotus ilman ajanvarausta ja heiltä tulee myös ilmoitus tehosterokotuksista kätevästi!

Vielä ehtii ottamaan ensimmäisen rokotussarjan ( kaksi rokotusta) tänä kesänä!

HUOM! TBE-rokotus ei missään nimessä karkoita punkkia iholta eikä se suojaa punkkien kantamaa borrelioosia vastaan, mutta se auttaa suojautumaan punkin kantamaan vakavaa aivokuumetta vastaan.




Löytyykö muita hyviä vinkkejä?



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •




Lähteet:




HELPPO KOIRANKEKSIOHJE

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019
Aivan mahtavaa Kansainvälistä Koiranpäivää omalle Hemmolle ja tietenkin kaiken karvaisille muille koirille myös! :) 

Koirankeksi ohje

Itsetehty koirankeksi

Lihaisa koirankeksi


Koiranpäivän kunniaksi halusin ehdottomasti kokeilla tehdä Hemmolle itse koirankeksejä. Koirankeksiohjeita on netti pullollaan ja niitä on ihan joka lähtöön että meinaa mennä ihan sekaisin. Koska kyseessä kuitenkin oma rakas lemmikki en ollut valmis laittamaan ihan mitä vaan kekseihin, joten tämä ohje on sovellettu vähän monesta ohjeesta itseni mielestä hyväksi ja mahdollisimman yksinkertaiseksi. En nimittäin löytänyt ihan haluamaani ohjetta.


Halusin ehdottomasti että ohjeeseen tulee aitoa lihaa ja halusin välttää vehnäjauhoja. Lopuksi päädyin tekemään tällaiset keksit ja Hemmolle upposi kuin veitsi sulaan voihin - joten keksiohje kiertoon! :D

HELPOT KOIRANKEKSIT
50 g jauhelihaa
 n. 1dl pikakaurahiutaleita
1 porkkana raastettuna
1 kananmuna
½ dl vettä
(persiljasilppua, minulla ei tällä kertaa ollut mutta sitä voi lisätä koska persilja raikastaa koiran hengitystä)

Sekoita takinan ainekset keskenään kulhossa ja painele taikina ohueksi levyksi. Paina piparimuoteilla sopivia paloja ja asettele leivinpaperille.


Paista 175-asteisessa uunissa noin 10-20min. Keksit ovat valmiita kun niiden alapuolikin on paistunut mutta tuntuvat yhä pehmeiltä ja joustavilta.


Anna jäähtyä ja tarjoa rakkaalle karvakuonolle! <3


Säilyy jääkaappissa noin kaksi viikkoa. (Mitä kuivemmaksi paistat sitä paremmin säilyy)


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •


KOIRAN HELLEHERKUT - ITSETEHTY KOIRANJÄÄTELÖ JA HERKKUPALADRINKKI

sunnuntai 5. elokuuta 2018
Torstaina postasin vinkkejä miten helpottaa koiran oloa helteellä ja tänään ajattelin että perinteinen Sunnuntai Sapuskaa-ruokapostaussarjassa paneudutaan koiran helleherkkuihin! :D

Kuten torstaisessa postauksessa otin ilmi niin koiranjäätelöt ovat nyt todella muodissa ja niitä myydäänkin niin lemmikkikaupoissa kuin hyvin varustelluissa jäätelökioskeissa, mm. Katariinan Meripuiston jäätelökioskissa. Mutta koiranjäätelöitä voi tehdä myös itse ja se onnistuuksin helposti ihan muutamalla raaka-aineella ja ne voi kruunata koirien herkkunappuloilla tai denta stickseillä! 

Toinen hyvä idea on tehdä koiralle herkkujääpaloja, joita voi sitten helteellä koiralle tarjota drinkin muodossa! Niistä koira saa myös kivasti nestettä niin nestetasapainokin pysyy kunnossa. 

Koiran jäätelö


Itsetehty koiranjäätelö      DIY koiranjäätelö


Koiranjäätelö
4 jäätelöä
mehujäämuotteja
pieni purkki tonnikalaa
piimää tai maustamatonta AB-jogurttia
denta sticksejä
koiran pieniä herkkunappuloita

- sekoita tonnikalan joukkoon hieman vettä
- täytä muottiin tonnikalaa pohjalle
- täytä loppu muotti piimällä ja muutamalla koiran herkkunappulalla
- paina mehujään tikuksi denta sticks tai muotin oma tikku

- anna olla pakkasessa muutama tunti


Anna koiralle herkuteltavaksi helteessä! :)
(HUOM! Anna jätski ulkona niin ei sotke sisällä paikkoja )



Herkkujääpaladrinkki


Viilentävä drinkki koiralle      Koiran viilentävät ruuat

Herkkujääpaladrinkki
jääpalamuotti
vettä
koiran pieniä herkkunappuloita

- anna olla pakkasessa muutama tunti
- täytä muotti vedellä ja muutamalla koiran herkulla
Tarjoile viileä jääpaladrinkki janoiselle karvakuonolle!





MAHTAVAA SUNNUNTAITA KAIKILLE KARVAKUONOILLE SEKÄ NIIDEN LEMMIKEILLE! 😉





SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

MITEN HELPOTTAA KOIRAN OLOA HELTEELLÄ

torstai 2. elokuuta 2018

Vaikka kovimmat helteet ovatkin sääennustuksien mukaan ainakin toistaiseksi väistymässä niin ajattelin silti kirjoittaa tästä aiheesta koska se on tärkeä ja eihän sitä tiedä vaikka kovat helteet vielä palaisivat.

Koirat kärsivät ihmisten tavoin koivsta helteistä mutta rassukat eivät pysty itse sitä sanoin kertomaan, joten meidän ihmisten tulee katsoa että koirat saavat myös viilennystä ja juovat tarpeeksi! Meiltä löytyy kotoa onneksi (ihmisten ja eläinten onneksi) ilmalämpöpumppu, joka viilentää ilmaa mukavasti sisätiloissa mutta kaikilla ei sellasta kuitenkaan ole jolloin vielä tärkeämpää muistaa koiran viilennys.


Tässä muutama vinkki miten viilentää koiran oloa helteellä:

Viilennä koirasi helteellä

Miten viilentää koira

Koiran viilennys vinkit


Koiran nesteystys
Koiran nesteytys helteillä on yhtä tärkeätä kuin ihmiselläkin ja raikasta vettä pitää olla koiralle aina tarjolla. Varmistaaksesi koiran nesteytyksen koiran kuivamuonaan voi lisätä vettä ja jos koira tykkää kurkusta, sitä voi antaa koiralle makupaloina. Jos koira ei helteestä huolimatta halua oikein juoda tarpeeksi, voit yrittää tarjota sille vettä mihin lisätty pari tippaa piimää tai öljyä niin vesi saattaa maistua koiralle paremmin. Apteekista tai eläinlääkäristä voi myös ostaa valmiita nesteytystuotteita koiralle jos kotikonstit eivät auta.

Koiran kastelu
Koiran oloa voi yrittää viilentää viemällä se uimaan, suihkuun tai kastella puutarhaletkulla. Jos koira tykkää kahlata niin koiralle voi myös ostaa lasten kahluu altaan :D Meidän Hemmo on oikea uimamaisteri eikä sitä tarvitse juuri houkutella veteen mutta jos koira ei pidä vedestä niin suihkussa tai puutarhaletkulla voi viilentää tehokkaasti koiran oloa suihkuttelemalla viileää vettä koiran vatsalle, kaulalle ja tassuille!

Viilentävä pyyhe tai T-paita
Lemmikkieläinkaupoista saa ostettua viilentäviä huiveja ja makuualustoja mutta ensihätään kotikonstina voit kastella pyyhkeen kylmällä vedellä ja laittaa sen koiran selälle tai vaihtoehtoisesti pukea kasteltu T-paita koiran ylle. Jos koiralla on oma peti sinne voi myös laittaa kostean pyyhkeen, joka viilentää mukavasti.

Koiran jäätelö ja "mehujää"
Nykyään hyvin varusteluista lemmikkieläin kaupoista tai jäätelökioskeista saa ostaa koiralle suunnattua jäätelöä (Muun muassa täältä saa koiran jätskiä)! Mutta koiranjäätelöt lemmikkikaupasta ovat ehkä hieman kalliita jokapäiväiseen tai viikkoiseen käyttöön mutta koiran jäätelötikkuja tai ns. "mehujäitä" voi tehdä myös itse esimerksiksi tonnikalasta ja piimästä ja jääpalamuotteihin voi pakastaa vettä ja koiran namusia!


Onko Sinulla jotain muita hyviä vinkkejä jotka jäivät mainitsematta? :) 


PS: Hemmolla on oma ystäväkirja-sivunsa blogin yläpalkissa (*klik) ja sinne voi muut karvakaverit mielellään laittaa kommenttiboxiin terveisensä Hemmolle! 




SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

KOIRAPERHE MATTOKAUPOILLA

perjantai 13. heinäkuuta 2018
Yhteistyössä: Suhkimatot
* matto saatu yhteistyössä Sukhimatoilta bloginäkyvyyttä vastaan

Huopapallomatto


Sukhimatot


Koiraperheen sisustaminen. Kaikki käsi ylös ketkä ymmärtävät mistä kyse? :D

Meillä on siis koira - Hemmo. Reilu kuusivuotias whippet, mikä kaikilta ominaisuuksiltaan on suhteellisen helppo koira - pieni, lyhytkarvainen (melkein karvaton! :D) ja vaatimaton (not!). Helppo kouluttaa, tottelevainen ja kiltti. Voin lämpimästi suositella :D


Mutta se mikä meille koirassa on tuottanut aina välillä harmaita hiuksia on itseasiassa sisustus. Hemmo ei ole tuhonnut asuntoa kovinkaan paljoa mutta energiaa on purettu aina milloin mihinkin, joten aina pitänyt katsoa ettei mitään tärkeätä ole missään mistä koira sen voisi sen jollain tavalla saada.


Pentuaika on oma lukunsa kaikilla mutta meillä ei tuntunut se pentuaika menevän lähestulkoon ikinä ohi, joten sellainen pikkulapsiperheille tuttu sisustaminen = kaikki mahdollisimman ylös tai piiloon ja kaapinovetlukkoon mentaliteetti oli ja on meillä jokseenkin edelleen käytössä ja moni asia on jopa niin arkipäivisiä juttuja ettei sitä edes enään mieti, esim. tuulikaapin ovi aina pidettävä kiinni kun Hemmo jää yksin kotiin (koska osaa avata lukossa olevan ulko-oven) tai keittiön laatikoissa ei voi olla mitään astioita ja aterioita kummoisempaa (siis ruokaa) koska Hemmo osaa avata tassullaan laatikot ja ne pitäisi siinä tapauksessa olla teipattu kiinni :')

Se asettaa tietynlaiset haasteet sisustajaluonteelleni, mutta haasteet on tehty voitettavaksi. Kun on koira talossa säännöllinen siivous on välttämätöntä ja kaiken pitää olla helppohoitoista ja helposti puhdistettavaa. Meillä sohva vuorataan varsinkin kura-aikoina isoilla lakanoilla ja monet matot ovat helposti pestäviä - you know kun se oksennus tähdätään suoraan siihen matolle! :D (miksi oi miksi?)



Sukhimatot
Sukhimatot
Sukhimatot
Sukhimatot

Matot. Ne ovat ehkä minusta ne vaikeimmat osa-alueet sisustuksessa. Ne ovat niin hallitsevassa asemassa, joten yleensä kun olen kerran löytänyt yhden hyvän niin pysyn niissä sitten loppuun asti. Mutta miksi sitä hyvää vaihtamaan? Ja sehän onkin tässä kulutusyhteiskunnassa ihan hyvä juttu että ei ole koko ajan ostamassa uutta. Laatu ja sen myötä ekologisuus ja eettisyys onkin onnellisesti yhä useammin niin omassa kuin muiden ihmisten ja yritysten ajatuksissa. Kun jotain hankitaan niin miksei sitä hankkisi sitten eettisesti oikein?

Pyöreä Huopapallomatto


Meillä on jo jonkin aikaa ollut tarvetta uusille matoille ja helpotusta tähän ongelmaan sain vähän niin kuin sattumalta blogiyhteistyön merkeissä Sukhimattojen kanssa. Heidän valikoimassaan on toinen toistaan hienompia muun muassa Marokkolaisia Beni Ouarain mattoja ja Intialaisia villamattoja. Itse iskin kuitenkin silmäni Nepalilaiseen valkoiseen Shirsisha - huopapallomattoon*, joka vaikutti kaikilta ominaisuuksiltaan juuri sitä mitä tarvittiin!

Huopapallomatto on käsintehty Nepalissa ja se on 100% villaa. Laadukkaan huopapallomaton tekoon tarvitaan paljon taitoa sekä kärsivällisyyttä. Sukhimatoilla ei ole varastoja tai tukkuliikkeitä, vaan Sukhi tekee yhteistyötä suoraan mattojen valmistajien kanssa. Jokainen matto tehdään siis tilauksesta ja toimitusaika on tilatun tuotteen vaativuuden mukaan sen mukainen. Tällä halutaan pitää hinnat kohtuullisena ilman välikäsiä, suoda monelle käsityöläisnaiselle muun muassa Nepalissa, Intiassa ja Marokossa, kilpailukykyinen palkka ja joustava työskentelymuoto, joka mahdollistaa työskentelyn jopa kotona! Lisäksi mikä parasta, jokaiseen mattoon lisätään matontekijän nimi. Hänen kuvansa löytyy Sukhimattojen sivuilta ja hänelle voi halutessaan välittää kiitokset sähköpostitse!





Miksi sitten valitsin huopapallomaton? Koska villa on tunnetusti hyvä ja helppo puhdistaa ja sopii  siksi tällaiselle sotkevalle koiraperheelle. Villa on luontaisesti hieman rasvainen ja likaa hylkivä, jolloin esimerkisi sen _juuri matolle tähdätyn oksennuksen_ on helppo taputella pois saippuoidulla vedellä. Mattoa siis ei juuri tarvitse pestä jos tahrat liotetaan heti pois, imuroidaan säännöllisesti ja talvella pakkasilla villamatto kannattaa viedä ulos lumihankeen raikastumaan! 


Jos kaikesta huolimatta mattoon jää tahra niin onneksi matot ovat kaksipuoleisia ja maton voi tarvittaessa kääntää! :)


Huopapallomatto




Minun mattoni valmisti äärettömän taitava nepalilaisnainen
Sonu Gurung




SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •