SOCIAL MEDIA

UUSI BLOGI - UUSI ALKU

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Uusi blogi

Heippa! Kiva että olet löytänyt tänne. Olen tässä jo jonkin aikaa ns. 'kulissien takana' haudutellut, miettinyt, pohdiskellut ja lopuksi työstänyt uutta blogia. Olen blogganut Idahhh-blogiani epäsäännöllisen säännöllisesti jo vuodesta 2012 mutta koko kuluneen kevään on tuntunut että vanha blogi on tullut auttamatta tiensä päähän. Olen yrittänyt löytää sitä kadotettua punaista lankaa ja inspiraatiota - tuloksetta. En halunnut kuitenkaan lopettaa bloggaamista joten näin kaikista houkuttelevimmaksi vaihtoehdoksi aloittaa aivan puhtaalta pöydältä.

Niin syntyi Idahhh 2.0.

Ensimmäisen blogini perustin aikoinani talon oston jälkeen halutessani paikan missä jakaa ylitsepursuavaa inspiraatiotani remonttiin, sisustamiseen ja valokuvaamiseen liittyen. Kauas ollaan tultu siitä. Silloin kiinnosti kovasti kaikki taloon ja kotiin liittyvät jutut luonnollisesti mutta aikojen saatossa mielenkiinnon kohteiksi on tullut muutakin enkä haluaisi kategorisoida uutta blogia kovin tarkkaan vaan edelleenkin jatkaa kirjoittamista ja valokuvaamista siitä mikä milläkin hetkellä kiinnostaa - oli se sitten kodista ja sisustamisesta, puutarhasta, matkoista tai luontoretkistä, tuunailuista tai kokeilemistani resepteistä, aika sen näyttää!

Vanhan blogin kohtaloa en ole vielä päättänyt jääkö se auki vai piilotanko sen mutta ajattelin kuitenkin tuoda vanhoja postauksia tänne, muun muassa julkaista reseptejä sunnuntaisin Sunnuntai Sapuskaa-postaussarjassa, kotimaan matkailu - ja retkeilyaiheisia postauksia Oman Elämän Indiana Jones - postaussarjassa sekä reissupostauksia maailmalta Matkamuistoja-postaussarjassa.



Tervetuloa siis uuteen Idahhh 2.0 - blogiini kaikki uudet ja vanhat lukijat!



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

FOCACCIA

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018
Valkosipuli focaccia


Focaccia on ihan yksi lemppari leipomuksista koska tykkään enemmän suolaisesta kuin makeasta. Focaccia menee meillä ihan tuollaisenaan kesälounaasta tai iltapäiväkaffen kanssa mutta sopii myös juhlapöytään sen normaalin kinkkupiirakan tilalta!

Focaccia pellillinen

3 1/2 dl vettä
7 dl vehnäjauhoja
25 g tuoretta hiivaa 
1,5 tl suolaa
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
päälle
1/2 dl oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
sormisuolaa reippaasti
rosmariinia

Ripottele hiiva kädenlämpöiseen veteen, sekoita ja anna liueta. Sekoita joukkoon myös öljy, hunaja ja suola. Lisää jauhoja pikkuhiljaa. Vaivaa taikina käsin tai yleiskoneella ainakin 5 minuuttia. Kohota liinan alla 30 min.
Vuoraa pelti leivinpaperilla ja voitele leivinpaperi reippaalla öljyllä. Kumoa taikina ja levitä taikina painelemalla käsin pellille. Kohota liinan alla vielä 30 min.
Murskaa valkosipulinkynnet öljyn joukkoon. Painele kuoppia leipään sormin ja valele öljyllä. Ripottele päälle suolaa ja rosmariinia. Paista 250 asteessa n. 10-12 minuuttia. Voitele leipä vielä heti oliiviöljyllä.


Halipusimoi! :) 




SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

GRILLIPAAHDETUT SITRUUNAPERUNAT

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Paahdetut perunat

Grilliruoka on kyllä ihan ykkösherkku näin kesällä mutta ainakin itse tuntuu että sitä nopeasti kyllästyy kun sitä jämähtää niihin samoihin. Siksi onkin hyvä pitää hihassa muutama ässäresepti, millä voi vähän tuunata grillimenuuta.

Grilliruoka sinäänsä menee monesti helposti ihan sellaisenaan kun lihat ja kasvikset kypsyvät kaikki grillissä mutta välillä maistuu ruuan kanssa myös jotain muuta lisuketta ja tämä on ihan ykkönen siihen, eli paahdetut sitruunaperunat! reseptin bongasin aikoinani Lainahöyhenissä- blogista.


PAAHDETUT SITRUUNAPERUNAT


pieniä perunoita

oliiviöljyä
timjamia
(1-2 valkosipulin kynttä halutessaan)
1-2 sitruunan mehu
paljon suolaa

pese ja kuivaa perunat

sekoita öljy, yrtit, suola (runsaasti) ja halutessasi hienonnetut valkosipulin kynnet
pyörittele perunat öljyseoksessa
levitä perunat pellille tai vuokaan tasaisesti ja paahda uunissa 200 asteessa kullanruskeiksi n.45-60min.

kypsät perunat maustetaan sitruunamehulla ja runsaalla sormisuolalla.



huom! perunoiden juju löytyy runsaassa sitruunamehussa ja suolassa, joten niissä ei kannata sniiduilla :)





SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

#PANOPASTA

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018
pasta, lihapulla, lihapullapasta

pasta, lihapulla, lihapullapasta

Panopasta on varmasti osalle tuttu Halparuokakirjasta tai Natan White Trash Disease - blogista ja sillä onkin kyseenalainen tarina. Mutta nimestä huolimatta super hyvää ja kyllä se toimii ilman niitä taka-ajatuksiakin pitkässä parisuhteessa olevillekin...vai toimiiko? Kokeile itse ;)

PANOPASTA(kahdelle)


250 g spagettia

  • 1 tlk tomaattimurskaa
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 400 g sika-nautajauhelihaa
  • 1 ruukku tuoretta timjamia
  • 2 tl suolaa
  • mustapippuria
  • 1⁄2 dl raastettua parmesaania
  • voita lihapullien paistamiseen
Silppua timjami hienoksi. Mausta jauheliha timjamilla, suolalla ja mustapippurilla. Vaivaa sekaisin ja pyörittele pieniksi pulliksi. Vaivaamiseen kannattaa käyttää jauhelihan muovirasiaa, niin säästyy tiskiltä. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet.
Paista lihapullat voissa pannulla mediumiksi. Lisää pannulle sipuli ja valkosipuli ja kuullota.
Kaada tomaattimurska pannulle ja anna muhia miedolla lämmöllä kannen alla noin vartin ajan, kunnes lihapullat ovat sisältä kypsiä.
Keitä spagetti paketin ohjeen mukaan al denteksi runsaasti suolatussa vedessä. Lisää spagetti kastikkeen joukkoon, pyöräytä kunnolla sekaisin. Lisää parmesaani ja tarjoile heti.


Käykää ihmeessä lukemassa Natan blogista koko stoori panopastaan liittyen! 

Klik klik*

IHANAA SUNNUNTAITA!







SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

MAAILMAN PARAS PATALEIPÄ

sunnuntai 20. toukokuuta 2018
Paras pataleipä ohje

Resepti on alunperin Kotilieden Rouheisen pataleivän resepti. Leipä näytti niiiiiiiin hyvältä ja resepti yksinkertaiselta että olihan sitä sitten kokeiltava. Kuvissa näette oman lopputulokseni, josta olen aika ylpeä! Eikö olekkin kaunis tuo leipä?! Kovakuorinen ja pehmeä sisukinen rustiikkipintainen leipä ja makukin oli mitä mainioin sillä se katosi aika nopeasti parempiin suihin. Tätä tehdessä pitää vaan ottaa vähän aikaa ja ennakoida. Pitää tehdä taikina valmiiksi jo edellisenä iltana ja muistaa leipoa leipä sitten seuraavana päivänä.


PATALEIPÄ JOKA VEI SYDÄMMENI

4 dl vehnäjauhoja

3 dl sämpyläjauhoja
2 tl suolaa
½ tl kuivahiivaa
3½ dl vettä

Sekoita kuiva-aineet keskenään ja lisää seokseen lämmin (+42 asteinen) vesi. Sekoita nopeasti mutta älä vaivaa taikinaa! Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan 12-42h. Mitä pidempi kohotusaika on, sitä enemmän leipään syntyy makua.

12-24h jälkeen

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja muotoile siitä pyöreä leipä. Älä vaivaa takinaa tässäkään vaiheessa! Peitä leipä leivinliinalla ja anna kohota vielä puoli tuntia. Sillä aikaa voit laittaa uunin päälle 225 asteeseen ja laita kylmään uuniin kannellinen 2-3 litran uunipata (kaikki käy kunhan pata johtaa lämpöä, itse käytin lasista pataa).

Kun uuni on saavuttanut lämpötilansa ja leipä kohonnut n. 30min pöydällä ota kuuma pata uunista ja nosta leipä pataan. Tee leivän pinnalle muutama viilto ja ripottele päälle hieman jauhoa --> tekee leivästä kauniin. Pane kansi päälle pataan ja laita pata uuniin puoleksi tunniksi. Puolen tunnin jälkeen ota kansi pois ja jatka leivän paistamista vielä 15min. Itse pidin vain 10min mutta aika riippuu vähän uunista.

Ota pata uunista ja kumoa leipä. Älä peitä leipää leivinliinalla, jotta se säilyttää rapean kuorensa.

TADAA ja siiinä kaunis leipä viikonloppuaamuun ja ansaitset varmasti muutaman Vuoden Tyttöystävä-pisteen! ;)


EDIT: EN MUISTANUT MAINITA ETTÄ ITSE KÄYTIN AINOASTAAN TAVALLISTA PUOLIKARKEAA JAUHOJA KUN EI SATTUNUT OLEMAAN SÄMPYLÄJAUHOJA!! HYVÄÄ JÄI SILTI ;) 





SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

LÄMPÖISET TONNIKALALEIVÄT

sunnuntai 13. toukokuuta 2018
Lämpöiset tonnikalaleivät

Lämpöiset voileivät ovat kyllä ihan parhaita arjen pelastajia. Niitähän voi tehdä vaikka minkälaisia mutta muistan että meillä kotona tehtiin aina vaan yhdenlaisia, eli tonnikalaleipiä.

Jatkan siis perinnettä.


LÄMPÖISET TONNIKALALEIVÄT
(4 isoa leipää, n. 5-6 pienepää leipää)

4 isoa paahtoleipää
1prk tonnikalaa
5-7 rkl ketsuppia
reilusti sitruunapippuria
maun mukaan chilijauhetta
juustoa 

Sekoita tonnikala, ketsuppi, sitruunapippuri ja chilijauhe keskenään tasaiseksi. Laita leivät pellille ja jaa täyte tasaisesti kaikille leiville ja ripottele päälle juustoraaste. Lopuksi nosta leivät n.200 asteiseen uuniin n.15min. 

Nauti raikkaan kesäsalaatin kanssa! :)


Vinkki: Olen joskus lisännyt tonnikalaseokseen myös 1prk ananasmurskaa, jolloin täytettä riittää vähän enemmän ja ananas tuo kivaa makeutta. 





SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

FRAPPÉ - KYLMÄ MAITOKAHVI

sunnuntai 6. toukokuuta 2018
~ ** Tämä on osa SUNNUNTAI SAPUSKAA-postaussarjaa. Sunnuntait olen tässä sisustuspainoitteisessa lifestyleblogissa pyhittänyt siis ruualle ja resepteille! ** ~

Vaikka olen kahvin suuri ystävä en ole silti suodatinkahvin suurkuluttaja. Enään. Joskus olin mutta jossain vaiheessa se vaan alkoi tökkimään. Suodatinkahvia tulee itse juotua enään vain oikeastaan jos tulee vieraita kotiin tai jos on kylässä jonkun muun luona. Töissäkin vaihdoin kahvin jo lähes kymmenen vuotta sitten (ei apua olenko mä jo niin vanha :'D) teehen.

Olen kuitenkin 15-vuotiaasta saakka juonut aina aamukahvin, mutta en suodatinkahvia vaan kylmän maitokahvin - eli Frappén. Frappén tutustuin sukulaisten luona Kyproksella ja siitä onkin lähtenyt joka aamuinen frappe rutiini mitä en voi siis olla ilman!

Frappé kylmä maitokahvi

FRAPPÉ - KYLMÄ MAITOKAHVI

- Täytä lasi  n. 1/3 vedellä
- Laita yksi kahvimitallinen pikakahvia
- Yksi kahvimitallinen sokeria / tai vaihtoehtoisesti maun mukaan jotain muuta makeutusainetta
- Vaahdota maitovaahdottimella niin että kahvi ja sokeri liukenee ja seos muuttuu hieman vaahdoksi
- Lisää 2/3 kylmää maitoa tai kauramaitoa mitä nykään käytän,niin että lasi täyttyy
- Kruunaa kuumana kesäpäiväna esim. jääpaloilla


(Nopea aamu-frappeni luonnistuu ilman vaahdottamista vaan kaikki sekaisin lasiin tyylillä)


Pirteää sunnuntaita!



SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •