SOCIAL MEDIA

DIY LUMI- JA PAKKASPESU KODIN TEKSTIILEILLE

tiistai 22. tammikuuta 2019
Tähdet tuikkii taivaalla niin aamulla kuin illalla, pakkanen paukkuu, lunta on kuin oikeana talvena ja pimentyi se kuukin eilen oikein kunnolla. Nyt on siis hyvä aika viikkosiivouksen yhteydessä heivata villamatot ja taljat lumipesuun ulos. Pakkasella itse heitän myös kaikki muut sohvan ja sängyn peitot ja tyynyt kuistille raikastumaan. 


Villa on luontaisesti hieman rasvainen ja likaa hylkivä, mikä tekee villamatoista suht helppohoitoset niin koira- kuin lapsiperheissä koska yleensä imurointi riittää puhtaanapitoon. Tahroilta ei voi silti välttyä (t.kokemusta on :D) mutta tahratkin lähtevät yleensä helposti heti liuottamalla heti pois saippuoidulla vedellä. Villamattojen sekä taljojen pesu kotioloissa on hankalaa mutta pakkasella niiden lumipesu käy kotona käden käänteessä ja matot raikastuvat silminnähtävästi.


LUMIPESU VILLAMATOILLE JA TALJOILLE

- Vie matot ja taljat ensin ulos jäätymään noin 10-15min suojaisaan paikkaan, ettei lumi sula lämpimään mattoon.

- Ravistele ja kierittele mattoa/taljaa lumessa (nukkapuoli alaspäin)

- Ravista ja harjaa lopuksi lumet pois matosta kunnolla

- Vie raikastunt matto tai talja takaisin sisälle

  

  


PAKKASPESU MUILLE TEKSIILEILLE

- Vie sohvan ja sängyn peitot ja tyynyt ulos suojaisaan paikkaan niin etteivät pääse lumen kanssa tekemisiin. 

- Anna raikastua pakkasessa niin kauan kuin mahdollista. Itse pidän ulkona tunnista muutamaan tuntiin. 
Kotilieden mukaan pölypunkit ja muut örkit kuolevat vuorokaudessa -18 asteessa, mutta Suomesta ei tosin pölypunkkeja ole löytynyt juuri lainkaan vuosikymmeniin, joten jos tarkoituksena ei ole öttiäisten tuhoaminen vaan pikeminkin vain tekstiilien raikastaminen niin muutama tunti pakkasessa riittää mainiosti. )

- Ennen sisään viemistä tamppaa / ravistele kunnolla




Sitä kannattaa siis ottaa kaikki irti näista paukkupakkasista. Siinä säästä helposti ainakin yhden pesukerran ja luonto kiittää! :) 




SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •



Lähteet:
https://www.meillakotona.fi/artikkelit/mattojen-hoito-ohjeet

SYDÄNTALVEN UINUVA OLKKARI

sunnuntai 20. tammikuuta 2019
Hejsan! 
Blogi tuntuu uinuvan hieman talviunta. Viikolla en ole ehtinyt blogiin edes vilkaista ja nämä viikonloput menee vaan niin nopeasti. Niin nopeasti ettei kissaa edes ehdi sanoa. Mutta yleensä se että aika kuluu nopeasti, tarkoittaa sitä että on kivaa. Ja niinhän meillä on ollutkin. Ollaan ulkoiltu, rämmitty umpihangessa, käyty kaupoilla ja vietetty aikaa ihan vaan kotona nauttien. Mikäs sen parempaa. Sehän on juuri sitä täydellistä läsnäoloa hetkessä itselle ja muille,

Ajatella että nyt sitä mennään muutenkin jo reilusti yli tammikuun puolen välin ja ollaan ihan keskellä sydäntalvea. Lunta on niin kuin oikeana talvena ja lumen tuoma valoisuus on maagista. Ja ehkä sitä jo huomaa hitusen että päivä on pidempi!








Kotona ei ole tapahtunut mitään, kuten näkyy. Ei sitten yhtään mitään :D mutta kuten jo kerrottu suunnitelmia on niidenkin edestä. Nyt vaan pitäisi kaivaa jostain se inspis ( ja rahat) ja kääriä hihat. 

Sitä odotellessa, tässä uinuvat sydäntalven olkkarikuvat.


 ♡ Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille! ♡




SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

EPÄONNEN TEEHETKI

maanantai 14. tammikuuta 2019
Heippa! Täällä olen tänään Hemmon kanssa saanut vietellä lumista vapaapäivää. Hemmo ihan innoissaan hyppeli umpihangessa läkähdyksiin saakka ja jahtasi heittämiäni lumipalloja. On se hömppä tuo meidän Hemppa :)   




Iittalan Taikametsä muki on minun ihan lemppari muki, josta mielelläni juon niin kaakaon, teen kuin glöginkin. 

Keittelin päivällä itselleni teetä pitkästä aikaa kotona. Olen siinä mielessä vähän erikoinen että töissä juon ainoastaan teetä ja olen tehnyt niin jo monen monta vuotta (alkoi siitä etten jaksanut raahata mukanani kahvimaitoa) mutta kotona juon ainoastaan kahvia. Nyt teki kuitenkin hirveästi mieli teetä. Kotona minulla onkin kiva arsenaali kaikenlaisia makuja (kiitos kaikille♡) , joita kiva rauhassa nauttia kotona. Ehkä tästä tuleekin uusi tapa. 

Ja arvatkaas mitä kävi heti kun olin ottanut kuvat? Kamerani tipahti tuosta sohvapöydältä lattialle (vajaa 50cm pehmeälle villamatolle) ja sen näyttö meni rikki!! Mä en tajua miten se on mahdollista mutta ilmeisesti näyttö osui kameran hihnan muoviosaan pudotessaan mikä aiheutti näytön rikkoontumisen. Byääh! Mutta toivottavasti tuosta epäonnesta ei tule tapa.

No onneksi saan sen huoltoon ja vakuutuskin korvaa mutta silti ärsyttää suunnattomasti kun kyseessä vain puolivuotta vanha kamera.

Hieman epäonninen teehetki siis tänään. Onneksi kuitenkin muuten ollut kiva vapaapäivä kotona ja näin pitkästä aikaa ihanaa ystävääni kahvin ja treenin merkeissä niin mikäs tässä murjottamaan. Voisi asiat olla pahemminkin.

♡ Kivaa maanantaita kuitenkin kaikille - onko teilläkin lemppari mukeja joista juotte aina? ♡




SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

PANOSTUS MAKUUHUONEEN VIIHTYVYYTEEN

sunnuntai 13. tammikuuta 2019
Suloista sunnuntaita!
Olipas ihanaa herätä kauniiseen ilmaan ja auringopaisteeseen. Eilen kävimme vanhempieni kanssa syömässä särää Lemillä. Oli kyllä yllättävän hyvää. Ei sitä uskoisi että niin suppealla ruoka-ainemäärällä saa niin hyvää aikaiseksi. Oletko sinäkin käynyt Lemillä syömässä särää - tuota yhtä Suomen seitsemästä ihmeestä? :)








Makuuhuoneen sisustuksessa ei ole tapahtunut pitkään aikaan mitään muutoksia mutta jouluna panostimme kyllä aika paljon meidän makuuhuoneen viihtyvyyteen. Ostimme nimittäin ensin uuden sijauspatjan ennen joulua ja joululahjaksi mies osti yllätykseksi meille molemmille muhkeat untuvapeitot! Ollaan tykätty molemmat tosi paljon. Peitot ovat Ikean Källbrasse-peitot ja täytteen paino 600g. Vaikka monesti palelen ja jalkani ovat jääkylmät näin talvella kun käyn nukkumaan olen kuitenkin loppupeleissä aika "kuumaverinen" enkä pidä liian kuumasta. Meillä onneksi kodin sisälämpötila on suhteellisen alhainen niin peitto voi olla vähän paksumpikin. Minulla on viimeeksi ollut untuvapeitto joskus lapsena joten yllätyin kovasti miten ihanaa siinä olikaan nukkua. Untuvapeitto on todella ilmava ja tasaa lämmön erinomaisesti, joten minäkään en sen alle läkähdy. Peitto on siis saa myös minulta täyden tunnustuksen.

 Makuuhuone onkin taas vähän enemmän viihtyisä kun sijauspatja ei ole kuopalla ja ei tarvitse palella peiton alla.


Vinkki! Pakkassäillä petivaatteet ne kannattaa viedä ulos raikastumaan niin ne tuntuvat sen jälkeen melkein kuin uusilta! :)



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

SISUSTUSHAAVEIN KOHTI KEVÄTTÄ

tiistai 8. tammikuuta 2019
Heippahei ihana joulu, nähdään taas ensi vuonna! :)
Viikonloppuna sai joulu vihdoin väistyä. Vaikka meillä ei tänä vuonna sisustettu joulua suuresti  on ero kuitenkin minusta huomattava. Tähdet saivat lähteä ikkunoista ja tulppaanit valtasivat keittiönpöydän. Siitä se lähtee, nokka kohti kevättä ja sisustushaaveita.

Sisustus 2019
Tammikuun sisustus olohuoneessa

Talvisisustus 2019
Paperitähti sai vain jäädä kaapin oveen

Tammikuu sisustus
Valkoiset tulppaanit keittiön pöydällä

Talvisisustus 2019
Tulppaanit kuuluvat tammikuuhun

Keittiön talvisisustus
Tammikuinen keittiön sisustus

Talvinen sisustus

Talvinen sisustus olohuoneessa
Tammikun sisustus olohuoneessa

Paljon sisustushaaveita mielessä tälle vuodelle - niin pieniä kuin isoja. Ja aika paljon niitä samoja mitä on ollut jo kauan. Ne ovat kuitenkin vielä toteutumatta, joten niin kauan ne listalla roikkuu.

SISUSTUSHAAVEENI VUODELLE 2019

Keittiö. Isoimpana haaveenani on edelleen keittiön pieni pintaremontti. Toivon että tänä vuonna se olisi mahdollista toteuttaa. Koko keittiötä ei kannata uusia mutta ovet, vetimet, tasot ja välitilanlaatoitus olisi kiva vaihtaa. Keittiönmuutokset aloittiinkin jo viime vuonna kun vaihdettiin jo ruokapöytämme mutta pöydän ylle haaveilen edelleen uutta valaisinta.

Kodinhoitohuone. Vuonna 2017 parannettiin hieman meidän kodinhoitohuoneen toimivuutta (poistatettiin mm. kaapisto ja asennettiin kattoon tanko mihin voi ripustaa pyykkejä kuivumaan, mikä muuten on maailman paras keksintö!) ja siitä asti olen suunnitellut maalaavani kotarin lattian... ja ehkä seinätkin? Tumma lattia ja harmaat seinät kiiluvat mielessä. Haluaisin myös ostaa uuden sivustatäytettävän pyykinpesukoneen niin että sen saisi ujutettua tason alle. Kodinhoitohuoneeseen haluaisin myös oman lavuaarin ja vesipisteen. Ehkä kodinhoitohuoneen vessan kaapitkin voisi uudistaa siinä samalla sitten. Nälkä kasvaa syödessä vai miten sitä sanotaan :D 

Eteisaula. Haluan maalata seinät takaisin harmaiksi koska vihertävä väri vaan on alkanut jo tympimään. 

Olohuone. Olohuoneeseen olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen ja oikeastaan kaikki mitä sinne haluaisin on piensisustusta. Haluaisin olohuoneeseen hankkia muutaman huonekasvin sekä jonkinlaisen rahin. Olohuoneen ikkunaseinä tarvitsisi myös maalia.

Vierashuone. Vierashuoneeseen olen kaavaillut maalaavani seinät kalkkimaalilla. Sinne olisi tarkoitus myös hankkia ikkunalauta ja huonekasveja.

Makuuhuone. Makuuhuoneeseen olen myös oikein tyytyväinen tällä hetkellä mutta pienenä muutoksena sinne olen kaavaillut muuttavani seinähyllyn paikkaa ja telkkarin kiinnittämistä seinään. Makuuhuoneen seinät pitäisi maalata uudestaan kalkkimaalilla.


Pitkä on lista mutta ehkä saan sitä tänä vuonna lyhenemään...tai ainakin muuttamaan muotoaan. Suunnitelmilla kun on tapana aina muuttua :D


Hauskaa tiistaita Sinulle, kerro ihmeessä jos sinullakin on sisustushaaveissa lähinnä uudistaa koko talo niin kuin minulla! :)


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

RAHA JA TALOUS: Vuoden 2019 tavoitteena säästäminen

maanantai 7. tammikuuta 2019
* ~ Tämä postaus on osa RAHA JA TALOUS - postaussarjaa, missä paneudutaan raha-asioihin Matti Meikäläisen silmin. Postaukset julkaistaan noin kahden kuukauden välein aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina ~*


Taas olisi kuukauden ensimmäinen maanantai ja aika puhua taas rahasta!




En tänäKÄÄN vuonna tehnyt uudenvuoden lupausta koska en usko että ns. pakolla keksitty lupaus olisi mitenkään pysyvä (ainakaan yhtään itseni tuntien :D) mutta ehkä tämän vuoden tavoite voisi olla säästäminen. Tavoitteena säästää bufferi, ns. puskurirahasto.

Mietin syksyn pimeydessä että mikä olisi motivoiva tapa säästää ja minun kohdalla motivoi suuresti huomaamattomuus. Jos pienesti ja huomaamattomasti saisi säästettyä olisi parasta.

Tavoitteeni säästämisessä onkin siis aloittaa todella pienestä ja summa kasvaa vuoden kuluessa sillä periaatteella että tammikuussa siirrän säästöön 10€ ja summa nousee joka kuukausi 10€ eli helmikuussa laitan säästöön 20€ jne. niin että joulukuun säästösumma olisi 120€. Vuoden lopussa minulla pitäisi siis olla säästössä tasan 780€. Eikö olekkin aika hyvä summa? Säästämisen voisi toki aloittaa toisinkin päin ja laittaa tammikuussa säästöön 120€ ja joulukuussa säästösumma olisi 10€ mutta minä ajattelin aloittaa lempeämmin.

Palataan siis vuoden lopussa taas tähän ja katsotaan miten säästäminen onnistui :)

PS. Summan laitan automaattisesti siirtymään palkkapäivänä säästötililleni, jonka "piilotin" näkyvistä mobiilipankistani. Se on edelleen käytettävissäni mutta uskon että kun se ei ole näkyvillä koko ajan niin ei tule houkutusta lainata sieltä...


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

TILINPÄÄTÖS

keskiviikko 2. tammikuuta 2019
Hyvää Uutta Vuotta rakkaat lukijat! <3

Täällä olen vietellyt joulua ja uutta vuotta ihan muina naisina niin että tuli odottamaton blogi- ja sometauko ihan sattumalta. Kaikessa siinä juhlahumussa ja niissä muutamassa työpäivässä siinä välissä koko blogi ja ennen kaikkea kamera unohtuivat täysin. Mutta blogi yrittää palata taas pikku hiljaa takaisin normaaliin ruotuun... viimeistään ensi viikolla :D Pitää antaa itselle vähän armoa.



En aikonut tehdä yhteenvetopostausta viime vuodesta mutta ehkä tämä kuitenkin jokin sellainen on. Tuntuu luontevalta aloittaa vuoden 2019 postaukset sillä että tilipäätetään edellinen vuosi ja muistellaan mitä kaikkea kivaa siihen onkaan kuulunut.

Viime vuosi oli itseasiassa yksi parhaimmista moneen vuoteen!
Oikeasti. Edellisen vuoden surut ja uupumukset sain selätettyä ja oma terveyskin on palannut kutakuinkin ennalleen, vaikkakin _minä kuka en ikinä ole kipeä_ sairastin ikävän influenssan keväällä ja toisen flunssan nyt syksyllä juuri ärsyttävästi kun oltiin Krakovassa. Saatiin myös onnellisesti viime vuonna viettää miehen kanssa monen vuoden jälkeen kokonaisen kesäloman yhdessä samaan aikaan. Siihen kuului paljon rakkautta, yhdessäoloa, läheisiä, aurinkoa, merta ja veneilyä sekä kesällä vietettiin myös meidän yhdessäolon 9.-vuosipäivää.

Oman jaksamisen parannuttua monta vuotta piilossa lymyillyt sisustusinnostus palasi viime vuonna aivan uudella vireellä ja sormeni ovatkin syyhynneet koko vuoden päästä sisustamaan - mitä olen myös tenhyt ja haaveillut senkin edestä! Se on yksi iloisimmista asioista, koska tuntuu että olen saanut luovuuteni takaisin.

Sisustusinnostuksen palattua on blogi saanut myös ihan uudellaista potkua ja keväällä hankinkin monta vuotta haaveilemani uuden kameran, joka toivottavasti on myös näkynyt blogin kuvissa positiivisesti. Tämän postauksen kuva on kuitenkin vanha ja kännykällä otettu, hups! :D Samassa innostuksessa kuoppasin vanhan blogin ja tilalle perustin uuden blogin, joka sai aivan uuden ulkoasun, mihin olen erittäin tyytyväinen.

Kaiken tämän lisäksi pääsin vuonna 2018 matkustamaan jopa seitsemään eri maahaan ja olen tutustunut myös kotimaassa eri paikkoihin, mm. Fiskars ja Porkkalanniemi. Selkeyttääkseni blogin linjaa päätin perustaa uuden blogin retki- ja matkapostauksille (idahhhsouvenis@blogspot.com), mihin olen siirtänyt kaikki vanhat postaukset ja minne päivitän ne tulevat postaukset matkailuun liittyen.

Tältä vuodelta en voi muuta kuin toivoa että se olisi yhtä hyvä kuin viime vuosi. Toivon että terveyteni pysyisi ennallaan, saisin viettää paljon aikaa yhdessä mieheni sekä kaikkien läheisten ja ystävien kanssa, pääsisin matkustamaan ja toteuttamaan sisustusunelmiani sydämmeni kyllyydestä.


Nyt kun viime vuosi tilipäätetty ja toiveet tälle vuodelle heitetty vesille, voidaan aloittaa uusi blogi vuosi puhtaalta pöydältä, joten ihanaa alkanutta Uutta Vuotta siis kaikille <3




SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •