SOCIAL MEDIA

KASVIHUONE JA MUITA PIHASUUNNITELMIA

perjantai 17. toukokuuta 2019
Heippa hei!
Vitsi ihanaa että on perjantai. Olen tällä viikolla kärsinyt kovasta migreenistä mikä tuntuu nyt onneksi hellittäneen. Siksi päänsärytön viikonloppu tuntuu erittäin houkuttelevalta kun jaksaisi vihdoinkin tehdä jotain ja varsinkin kun säätiedotukset näyttävät vain aurinkoa. Viikonloppuna pitääkin sitten vihdoin kantaa terassikalusteet terassille ja ehkä päästään jo grillaamaan ja syömään ulos! :)

Vähän uusia tuulia puhaltaa myös pihamaalla. Arvaattekos jo että mitä? ;)


Tämän kollaasi kuvan olen tehnyt jo varmaan viisi vuotta sitten, rohkenen väittää. Se on kasvihuonehaave kollaasini. Suurin osa kollaasin tuotteista ei enään varmaan edes valmisteta mutta se on toiminut kaikki nämä vuodet jonkinlaisena ohjenuorana siihen mitä kasvihuoneelta ja hyötypuutarhaltani haluan.

Haaveenani on siis aina ollut musta runkoinen kasvihuone. Iso kasvihuone oleskelutiloineen olisi aivan unelma mutta haaveeni toteutumiseen sellainen ihan pienikin riittäisi. Sinne riittäisi molemmin puolin kasvualtaat ja kasvihuoneen päätyyn haluaisin istutuspöydän jos mahdollista. Kasvihuoneen eteen unelmana olisi ehdottomasti kaksi mustaa lavakaulusta mihin tulisi raparperejä, kuten kuvassa näkyvä inspis kuva ihastuttavalta ruotsalaiselta Elin Lannsjön siirtolapuutarhasta! Kasvihuoneen viereen tai sisälle haluaisin pienen rottinkisohvan oleskelua varten. 

Olen monena vuonna selaillut nettikauppoja mutta kaikin puolin sopivaa kasvihuonetta ei tunnu löytyvän. Kriteerinä kun on ollut pieni, musta tai ainakin tummanharmaa runkoinen, pleksilasillinen ja kaiken lisäksi edullinen, ollaankin oltu aikamoisen haasteen edessä. Yleensä hankinta on kaatunut kokoon tai hintaan.

Haaveeni kuitenkin pienestä mustasta kasvihuoneesta on käymässä vihdoin toteen!

Aivan, luitte aivan oikein. Meille tulee kasvihuone! :D
Törmäsin nimittäin tässä taannoin Bauhausin valimoimassa aivan täydelliseen tumman harmaaseen pieneen kasvihuoneeseen pleksilasilla kohtuulliseen hintaan. Ja mikä parasta kyseisenä viikonloppuna Bauhausilla oli vielä tarjous että sain kotiinkuljetuksen ilmaiseksi, joten se lähti heti tilaukseen.

Kasvihuoneen hankkiminen muutenkin sattui aika hyvään saumaan koska kasvimaa on ollut tarkoitus uudistaa tässä tänä kesänä muutenkin. Uudet lavakaulukset hankittu ja odottavat käsittelyä. Ollaan myös harkittu pienen puutarhavajan rakentamista.

Eli kasvihuoneen kokoamista ja pihahommia tiedossa ensi kesäksi aika paljon, toivotaan sopivia säitä! :D


KEITTIÖHAAVEILUA, KAHVIA JA KRIIKUNAPUUN OKSIA

maanantai 13. toukokuuta 2019
Hello ja kivaa viikon alkua!
Viikonloppu vietetty, äitienpäivä juhlittu ja kaiken sen jälkeen on maanantai on itsellä lähtenyt käyntiin oikein kivasti harmaasta säästä huolimatta. Aamu lähti käyntiin hitaalla kahvilla ja myöhemmin kiertelin pihalla ja napsin oksia pois puista ja pensaista. Kriikunapuu alkaa meillä jo kukkimaan niin toin muutaman oksan sisälle maljakkoon. Että osaavatkin olla kauniita! Meillä omenapuut vielä niin pieniä ettei niitä raaski leikellä mutta haaveilen että nekin jonain päivänä olisi isoja käkkäräoksaisia.

Keittiön sisustus

Suomalainen keittiö

Wieniläistuoli 

Skandinaavinen sisustus

Keittiön sisustus

Marmorilautanen

Eklektinen sisustus


Maalaisromanttinen keittiö

Skandinaavinen keittiö

Vaikka haaveilen edelleen keittiörempasta tai ainakin pienestä uudistuksesta mutta kun katselen tällä hetkellä keittiöön en voi olla muuta kuin oikein tyytyväinen! Tykkään värimaailmasta, harmaista keittiönkaapin ovia ja nettikirpparilta löytynyt pyöreä pöytä vanhoine valkosine tuoleineen on piste i:n pälle. Vielä pitäisi löytää keittiöön joku helppohoitoinen matto, mutta millainen?


Ihanaa viikon alkua siis sinne, nautitaan nyt valkovuokoista ja kukkivien puiden oksista kun niiden aika on  <3



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

VALKOVUOKKOPÄIVÄ

sunnuntai 12. toukokuuta 2019
~ Ilomielin kirkkain
nyt metsän laitaan lähden, valkovuokot poimin
mä oman äidin tähden. ~

Valkovuokkoja

Valkovuokot

Valkovuokkokimppu

Äitienpäivän valkovuokot

Äitienpäivä voisi olla virallinen valkovuokkopäivä. Itse ostan harvoin kukkia äitienpäivänä vaan poimin juurikin kimpun valkovuokkoja. Minusta ne ovat niin valtavan kauniita ja kuuluvat niin vahvasti äitienpäivään, kuten hyasintit jouluun, koivunoksat juhannukseen ja kielot koulunpäättäjäisiin.

Poimimpa pienen kimpun itsellekin, ihan vaan koska niin kauniita :)



Ihanaa Äitienpäivää kaikille äiteille ja mummoille - varsinkin niille omille! <3



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

KAAPPIMANIA

keskiviikko 8. toukokuuta 2019
Heippa taas!
Olen tänään vietellyt vapaapäivää ja katsonut sivusilmällä marathonina vanhoja Kotoisa-jaksoja ja hääräillyt tässä kotona kaikenlaista siinä samalla. Olen muun muassa hieman konmarittanut ja tyhjentänyt ja siivonnut kaappeja tänään. Ne ovat olleet tehtävälistalla jo pitkään mutta jotenkin vaan aina jääneet :'D nyt kuitenkin sen verran ollut kalustekarusellia täällä kotona että kaapit oli pakko käydä läpi. 

Talonpoikaiskaappi
Tätä kaappia muun muassa tyhjentänyt niin että sieltä kauniit lasit pääsisivät vitriiniin.

Vanha kaappi
Tänne tarkoitus siirtää kauniita asioita esille.

Piironki
Tämä odottelee vielä täyttöä.

Eli oli sille konmarittamisellekin joku syy. No, ostin taas kaapin! (tähän silmiä pitelevä apina emoji) :D Mulla on nähtäväsi joku kaappimania tällä hetkellä. No ei mutta yleensä kun jotain kivaa löytyy kotiin sitten löytyy kaikki kerralla, niin se on ollut aikaisemminkin.

Viime viikolla haettiin kotiin aivan ihana vanha vitriiniovinen talonpoikaiskaappi, joka oli sopivan huokean hintainen minun budjettiin. Niistähän pyydetään jossain ihan riistohintoja eikä pystyisi edes kuvittelemaan että sellaisia pystyisi kotiuttamaan. Kaapin hankinnan tarkoitus olisi lisätä hieman säilytystilaa kauniille astioille ja maljakoille niin että olohuoneen toiseen kaappiin saisin paremmin tilaa keittiötarvikkeille.

Eilen taas jouduin pahasti mainoksen uhriksi kun huomasin vahingossa paikallisen kirppiksen fb-päivityksen missä kauppasivat vanhoja lipastoja 50€/kpl. Niistä iskin tietysti silmäni yhteen ja kirosin etten ehdi työistä sinne millään aukiolo aikojen puitteissa. Tänään sitten vapaapäivänä ajattelin että kun pitää kaupugilla käydä asioilla niin voin hyvin mennä katsomaan onko lipasto vielä siellä - ja jos on niin se on sitten tarkoitettu minulle. Ja niinhän se oli :D <3

Tällä kertaa hieman huonoja puhelinkuvia, mutta palaan parempien kuvien kanssa kun saan kaapit ympäristöineen kuntoon! :)


Kaappeja ei voi ikinä olla liikaa, eihän? ;D 



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •




RAHA JA TALOUS: Inspiraation lähteenäni säästämisessä

maanantai 6. toukokuuta 2019
* ~ Tämä postaus on osa RAHA JA TALOUS - postaussarjaa, missä paneudutaan raha-asioihin ihan tavallisen naisen silmin. Postaukset julkaistaan noin kahden kuukauden välein aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina ~*

Heippa!
Taas olisi massi-maanantain aika.
Pakko myöntää että säästöprojektini on lähtenyt hyvin käyntiin ja hyvällä mallilla ollaan, säästötilillä on jopa enemmän rahaa mitä pitäisi tällä hetkellä - jess! ;)

Tällä kertaa ajattelin paljastaa hyvät vinkkini mistä löytää paljon tietoa ja mitkä ovat omat inspiraationlähteeni säästöprojektissani!

Säästäminen ja sijoittaminen

Vähän niin kuin kaikki muukin elämässä kaikki lähtee siitä omasta motivaatiosta ja tahdosta, niin myös säästäminen. Itsellä meni noin vuosi valmistautuen siihen että nyt alan ihan tosissani ottamaan talouteni hallintaan ja säästämään. Pienin askelin ensin ja lopuksi sitten konkreettisesti.

Mitä siis pidemmälle tässä projektissani olen päässyt sitä innostuneempi ja motivoituneempi olen ja nyt tuleekin luettua ja seuraatua vaikka mitä rahaan ja talouteen liittyviä juttuja ja ammennettua sieltä inspiraatiota.

Ja ne hyvät inspiraation lähteet pitää ehdottomasti jakaa, eli täältä pesee! :)

BLOGIT ja PODCASTIT
Suurimman inspiraation rahan käyttöön olen yllättäin löytänyt blogien ja podcastien maailmasta ja erityisen kiinnostunut olen juurikin ollut naisista, jotka puhuvat rahasta. Seurannassa onkin muutama aivan huippumimmiä, jotka puhuvat rahasta selkokielellä niin että tällaiset taviksetkin ymmärtävät. Näistä blogeista löytyy ihan hurjasti tietoa ja ihan täsmä ohjeita miten aloittaa säästäminen ja sijoittaminen!

Blogit:
Mimmit sijoittaa
Johanna Pöysti / Massimuijat
Jasmin Hamid - Hyvän päivän varalle
Juliaihminen
Merja Mähkä / Onnellinen omistaja

Podit:
 Julia Thurén: Melkein kaikki rahasta
 Ysistä viiteen rahajaksot
 Rahamania
 Nonsense podcast rahajaksot


FACEBOOK-RYHMÄT
Itse olen löytänyt facebookin eri ryhmät vähän tälleen jälkijunassa mutta eipä sillä niin väliä jos ihan pienessä ajassa olen löytänyt sieltä paljon tietoa ja motivaatiota tähän säästöprojektiini. Muun muassa Massimuijat - ja Vauras Nainen- facebookryhmät ovat aktiivisia ja siellä käydään kaikenlaista mielenkiintoista keskustelua rahasta ja taloudesta!

PANKKIEN ARTIKKELIT
Olen myös tutustunut paljon oman pankin facebook-sivuihin artikkeleihin ja blogeihin. Sieltä löytyy erittäin paljon hyödyllistä tietoa sekä siinä samalla tutustuu myös pankin palveluihin. Itse otin esimerkiksi vuoden vaihteessa artikkeleiden perusteella käyttöön Osuuspankilla käytössä olevan Säästölipas-toiminnon, jonka avulla voi niin sanotusti mikrosäästää. Eli jokaisesta korttiostoksesta minulla siirtyy säästöön itse valitsemani summa (esim. 2€) säästöön - äly helppoa! Vaikka minulla ei kerry korttiostoksia aivan älyttömän paljoa kuukaudessa koska ruoka-ostokset tehdään yhteiseltä tililta mutta tulee siinä kuitenkin muutama roponen. Myös Nordnetin sivuilla on paljon artikkeleita, haastatteluita ja videoita, joitka kannattaa käydä lukemassa ja kuuntelemassa varsinkin sijoittamiseen liittyen!

KIRJASUOSITUKSENI
Olen ollut _todella_ huono kirjojen lukia sen jälkeen kun muutin pois kotoa mutta nyt tässä säästämisinspiraatiossani hankin itselleni jopa kaksi kirjaa säästämiseen ja sijoittamiseen liittyen. Molemmat kirjat ovat juuri sopivaa luettavaa rahasta kiinnostuneelle ja säästämistä ja sijoittamista opettelevalle!

Kirjat:
Julia Thurén: Melkein kaikki rahasta
Ninni Myllyoja, Emilia Kullas: Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta



Mistä sinä ammennat inspiraatiota säästämiseen ja sijoittamiseen? 



Seuraava Raha ja Talous - postaus ilmestyy 01.07.2019


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •


OLOHUONE INSPIRAATIO 5/2019

sunnuntai 5. toukokuuta 2019
Suloista sunnuntaita! 
Viikonloppu on taas mennyt aivan älyttömän nopeasti, mutta olen kyllä nauttinut joka sekunnista. Täällä meillä päin ollaan kyllä saatu nauttia niin sateesta auringosta kuin lumestakin, kaikkia vuorotellen. Eilen oli pakko laittaa pitkästä aikaa villasukat jalkaan ja takkaan tulet kun tuntu niin kolealta!

Koleiden säiden takia ulkona ei ole juuri nyt tullut vielä puuhailtua mitään. Ei edes terassikalusteita meillä vielä ulkona, mutta ajattelen että kyllä ne vielä kerkeää. Ei terassille nimittäin juuri vapun jälkeen ole ollut asiaa.

Mutta kun pihahommat ovat vielä vaiheessa niin kaiken sen innon ja inspiraation voikin sitten suunnata sisustamiseen sisällä. Instagram storyssa paljastinkin jo että perjantaina haettiin kotiin vanha talonpoikaiskaappi vitriiniovilla! Sellaisesta olen haaveillut jo pitkään ja vihdoin löysin sellaisen sopivan nettikirpparilta. Palaan asiaan myöhemmin sitten kuvien kera ;)

Boheemi sisustus


Talonpoikaiskaapista innostuneena tein pientä inspiraatiokollaasia olohuoneeseen. Olohuone on sinäänsä kiva ihan tällaisena mutta jotain pieni yksityiskohtia olisi kiva sinne vielä tuoda ja tuohan talonpoikaiskaappi myös taas uusia mahdollisuuksia sisustukseen.

Haaveilen muun muassa tuollaisesta yksinkertaisesta viikunapuusta olohuoneeseen. En tiedä tosin saisinko sitä pysymään täällä meidän kuivassa sisäilmassa mutta jos sellaisen saisin hankittua, tekisin kaikkeni kyllä pitääkseni sen elossa! 

Vanhat puuesineet ja koristeet kiinnostavat myös ja sellaisia haluaisin tuoda myös enemmän olohuoneeseen. Pieni marokkolaislyhtyjä ja pellavatyynynpäällisiä ei myöskään voi olla liikaa! :D Olen jotenkin tykästynyt tyynynpäällisiin missä olisi ruskeat isot napit.

Meiltä puuttuu myös olohuoneesta rahi. Kauan mietin että haluaisin sellaisen ruskeanahkaisen marokkolais poufin mutta en tiedä olisiko se kuitenkin liian iso. Tuollainen matala banaanikuituinen olisi kyllä myös aivan ihana ja se sopisi myös sujauttaa sohvapöydän alle kun sitä ei tarvita. 

Ja monen vuoden jälkeen olen myös hieman ihastunut tapetteihin! Kiitos somen :D Varsinkin Sandbergin tapetit sykähdyttävät mieltäni. Varsinkin tuo Emma-tapetti lupiineineen, koska lupiinit ovat kyllä ihan lemppareitani <3 En edelleenkään haluaisi koko seinää tapetoida mutta meiltä löytyisi  sopivasti pianonurkkauksesta ja aulasta pienet seinänpätkät, joissa itseasiassa oli tehostetapetit kun tähän taloon muutettiin! Minulla nimittäin on sellainen viha-rakkaussuhde olohuone-aulassa olevaa oliivinvihreää seinää kohtaan ja haluaisin maalata seinät takaisin harmaiksi. Vaikka tavallaan kovasti tykkään siitä niin kuitenkaan se ei tunnu oikein hyvältä. Jos kuitenkin saan aikaiseksi maalattua seinät voisi seinänpätkät samalla tapetoida. Ainoa ongelma on se että en kyllä osaa tapetoida mutta kaipa sitä voisi opetella? :D 


Sellaisia sunnuntai mietteitä tällä kertaa! Toivottavasti ensi viikolla päästään jo taas vähän ulos hääräämään :) 


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

OPERAATIO VARASTOHUONE TAKAISIN VIERASHUONEEKSI

torstai 2. toukokuuta 2019
Hauskaa toukokuun alkua!
Ihana herätä toukokuuhun. Rakastan kesää mutta on tämä kevät kyllä ihan huippu aikaa ja joskus tuntuu että kevät ja kesän odotus onkin sitä ihaninta aikaa vuodessa :) Koko huhtikuun ollaan saatu nauttia toinen toistaan kauniimmista ja lämpimistä päivistä ja tänään vihdoin tulee vähän vettä. Ei siksi että pitäisin kovasti sateesta vaan ajattelen sen enemmänkin niin että luonto tarvitsee vettä niin että kaikki kasvit saavat lisä boostia. 

Työhuone

Vierashuone

Sänkykatos

Harmaa sateinen päivä onkin mitä mainioin päivä sisustella tai ainakin suunnitella sisustusta sisällä. Tai no jos ihan rehellisiä ollaan niin tänään kannattaisi pestä ikkunat mutta jätetään ne kesäkuun sateisille päiville kun suurin siitepölykausi ohi ;D

Vierashuone on taas jäänyt ihan hunnigolle ja se tarvisi ehdottomasti hieman taas huomiota. Se on jännä juttu että heti kun tuntuu ettei sisustus siinä huoneessa toimi niin se muuttuu murto-osa sekunnissa varastohuoneeksi :D

Olen alkanut jostain syystä miettiä että pitäiskö tuo kiinteä kaapisto purkaa kokonaan pois. Jotenkin se on tuntunut alusta asti hieman turhalta ja se tuntuu aina olevan hieman tiellä ja sanelevan liikaa miten sisustus huoneessa pitää rakentaa. Kaappi ei tietenkään ole tyhjä vaan täynnä tavaraa, joten sen purkaminen tarkottaisi sitä että kaapin sisältö olisi integroitava jonnekkin muualle. Mutta siitäkin minulla on jo pieni ajatus miten tämänkin ongelman ratkaisen.

Haluaisin myös maalata vierashuoneen seinät uudelleen, se ei olisi pakollista mutta jos kaapiston poistan niin sitten huone pitäisi ainakin maalata - mikä oiva tekosyy! :D Ajatuksena olisi maalata kalkkimaalilla, koska rakastan sitä utuista tunnelmaa mikä kalkkimaalista tulee!

Huonekaluja huoneessa ei siis olisi tarkoitus kovin paljoa vaihtaa koska tykkään niistä kaikista edelleen mutta ehkä vähä järjestystä voisi tarvittaessa muuttaa ja seiniä maalata ja sillä tavalla tehdä huoneesta taas kiva ja houkutteleva ja ennen kaikkea toimivampi. Sinne olisi myös tarkoitus tuoda jokin sopiva huonekasvi ja ehkä hankkia uusi matto. Vierashuoneeseen olisi myös kiva hahmotella jokinlainen hylly seinälle ja ehkä kehystää muutama valokuva.


VIERASHUONEEN SISUSTUSSUUNNITELMA YHTEENVETO

*seinien maalaus kalkkimaalilla
*kiinteän kaapin purku
*huonekalujen uudelleen järjestely
*uusi matto
*huonekasvi, ehkä palmuvehka
*hyllykkö
*kehystettyjä valokuvia


 Sellaisia suunnitelmia vierashuoneeseen tällä kertaa! En malttaisi odottaa että saisin jotain aikaiseksi, mutta hiljaa hyvä tulee. Huomenna tapahtuu jännittäviä juttuja kun haetaan kotiin yksi uusi huonekalu (ehkä instagramin ehdin huomenna jo hieman paljastamaan että mitä) ja sen myötä kalustekaruselli ja myös vierashuoneen sisustusideat päästään toteuttamaan!
Kivaa torstai-iltaa sinne <3




SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •