SOCIAL MEDIA

KEITTIÖHAAVEITA

maanantai 23. heinäkuuta 2018
Keittiön sisustus
From this...

Tämä on siis lähtötilanne. Kiva harmaa L-muotoinen keittiö, joka ei ole liian koreileva ja paljon saa olla pöydällä näkyvillä. Tykkään siis keittiöstämme mutta tietysti kun monta vuotta katselee samoja juttuja sitä alkaa helposti haaveilla vähän uudistamisesta :D Meidän kodin pohja on minusta todella kiva kun keittiö on tavallaan oma soppensa mutta kuitenkin avokeittiö ilman väliseiniä olohuoneeseen. Vuosien saatossa keittiö on kokenut yhtä sun toista pientä pintistä, eli pintaremppaa. 

 Keittiö on periaatteessa alkuperäisessä lookissa ja minun silmääni erittäin maalaisromanttinen. Siinä ei sinäänsä ole mitään vikaa, se sopii erinomasesti koko talon tyyliin mutta kuten pintarempoista voi päätellä niin on sinne kuitenkin vähän jotain haluttu tehdä ja freesata. Ensimmäisenä kun tähän taloon muutettiin saivat välitilan laatat maalin pintaasa - koska olivat aivan jäätävän väriset (taivaan siniset!:D). Sen jälkeen on lähtenyt vähän kulma kaappia ja tilalle tullut avohyllyjä ja viimeisempänä ehkä se että maalasin ja käsittelin kaappien ovet Annie Sloan - kalkkimaalilla ja vahalla harmaiksi. 

Ajan patina alkaa kuitenkin pikku hiljaa näkymään vähän kaikissa pinnoissa ja olenkin pikku hiljaa alkanut miettimään että keittiötä voisi rempata vähän jossain vaiheessa. Koko keittiötä ei olla kuitenkaan uusimassa, koska taloudellisesti siihen ei ole tällä hetkellä varaa ja toiseksi en näe myöskään sille tarvetta nimittäin kaappien rungot ovat ihan hyvässä kunnossa ja keittiö muutenkin toimiva.

Mitä sitten haluaisin keittiössä rempata?
Ensinäkin maalaisin keittiön seinät uusiksi ja vaihdattaisin välitilan laatat, tasot, uusi liesituuletin sekä vaihdattaisin kaappeihin uudet ovet ja vetimet. Tyylillisesti haluaisin hyvin selkeät ja pelkistetyt ovet ja kahvat (ei kaverruksia tai muuta mitä meillä nyt on ovissa), seiniin kylmän harmaan maalin, vaihtaisin tumma puisen tason, hankkisin uuden liesituulettimen ja jos ihan saisin päättää niin haaveilen tiiliseinäjäljitelmää välitilan laatoissa! Haaveilen myös että muutaman yläkaapin voisi korvata avohyllyillä :D

Vaikka tykkään harmaista kaapinovista tosi paljon, ajatuksissa on seuraavaksi hankkia valkoiset kaappien ovet a.) koska ne ovat ajattomat ovat ehkä monipuolisemmat ottaen huomioon jos joskus myydään talo b.) halvemmat c.) valkoinen näyttää hyvältä tiilen väriä kuin harmaata seinää vasten! 


Kaunis keittiö
... something like this <3 (kuva lainattu)

Jotain tähän suuntaan siis haaveissa. Ei kuitenkaan kokonaisia tiiliseiniä ja oviin haluan kahvat mutta tämä kuva toimii inspiraationa siihen mitä soveltaisin omaan keittiöön. Olen jo tehnyt alustavia laskelmia ja tullut siihen tulokseen että kyllä me lähiaikointa/-vuosina pystyttäisiin tämä varmasti toteuttamaan! Olisi ihan mahtavaa ja mieleni oikeen kihisee inspiraatiosta mutta ehkä vielä hetki pitää malttaa mieli. 


Seuraavana pitäisi kai yrittää myydä ajatus miehelle...eli palaillaan asiaan sitten joskus ;)



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

KESÄKEITTIÖ JA UUSI RUOKAILURYHMÄ

torstai 19. heinäkuuta 2018
Terassipöytä


Kesäkeittiö

Pyöreä polyrottinki pöytä


Kesäkeittiö

Rakennettiin muutama vuosi sitten meille kesäkeittiö - mikä on ollut aivan loistava! Kesäkeittiön ideana oli juurikin rakentaa seinämä grillin taakse niin näkö- että tuulensuojaksi. Se oli todella järkevää ja seinämän toidelle puolelle tuli kuin luonnostaan paikka ruusuille ja pioneille (pionit kukki tänä vuonna ensimmäistä kertaa!<3)

 Grillille tehtiin oma paikka keskelle seinämää ja sen molemmin puolin rakennettiin kiinteät pöydät ylijäämä tavarasta (huom! Mitään ei heitetty hukkaan!) ja maalattiin ylijäämä maalilla valkoiseksi. Pöytien alle jäi mukavasti säilytystilaa grillitarvikkeille kuin myös savustimelle.

Terassipöytä sekä -tuolit ovat tänä vuonna hankittuja. Edellinen tuunattu pöytäryhmä sai väistyä näiden kestävämpien polyrottingin ja muovin tieltä. Valittiin polyrottinki siksi että tarvitsemme kestävän pöydän joka sääolosuhteisiin ja joka tarvittaessa selviää talvesta ulkona. Jostain syystä päähäni oli pinttunyt että uuden pöydän pitää olla pyöreä ja onneksi sellainen sopiva löytykin ihan hyvään hintaan! Tuolit taas olivat pitkäaikainen haaveeni. Niitä olen katsellut jo monta vuotta ja nyt vihdoin sain ne hankittua!

Tänä kesänä onkin tullut syötyä ulkona ihan ennätysksellisen monta kertaa kun on toimiva kesäkeittiö ja ihanat ilmat toukokuusta saakka!

Tänäänkin aikomus syödä ulkona itse savistettua kalaa ja uusia perunoita -NAM!



Pavilijonki | Ikea, Äpplarö
Pöytä | Jysk, Molde 
Tuolit | Jysk, Varming




SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

TUNNELMALLINEN DIY-DAYBED PIHALLE

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018


Tehtiin muutama vuosi sitten ihanan kesänvietto paikan metsänreunaan ns. daybed, mihin voi käperyä lukemaan tai ottamaan torkut. Viereisiin puihin ripustettiin myös riippumatto!

Tarvitset:

sopivan paikan
4kpl kuormalavoja
ruuveja + akkuporakone
jämä maaleja (ulkomaaleja)
Ikean Solig-hyttysverkko
sekä pari patjaa ja vanhoja tyynyjä ja vilttejä

Ensin maalasin kuormalavat jämämaaleilla valkoiseksi, mutta en ollut niin tarkka maalaamisen suhteen koska minusta lopputulos sai olla vähän rosoinen. Sen jälkeen kiinnitä kuorma ruuveilla toisiinsa tukevati. Aseta lavat haluttuun kohtaan tukevasti. Ripusta hyttysverkko esimerkiksi puuhun lavojen yläpuolelle. Laita patjat, tyynyt ja viltit paikalleen ja nauti kesäpäivästä! :)




SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

SEITSEMÄN SYNTIÄNI

tiistai 17. heinäkuuta 2018
Hejsan mereltä! Ollaan kirjaimellisesti vietetty kaksi päivää lähes tulkoon merellä nauttien meri-ilmasta ja auringosta. Ei edes vauhdin viimassa ollut kylmä, kun vielä viime viikolla piti vetää coretex-takkia ylle! Pitkän päivän jälkeen on ollut suunnattoman ihanaa palata kotiin viileän suihkun kautta sänkyyn kun raittiin ilman jälkeen on todella väsyksissä.

Blogihaaste 


Blogihaaste

Blogihaaste


Blogihaaste

Blogihaaste


Blogihaaste

Koska bloggaaja ei ole ehtinyt sen enempää paneutumaan blogiin viime päivinä mennään tänään taas tällaisella blogihaasteilla. Huomasin tällaisen hauskan haasteen (tai oikeastaan aika hirvittävän! :D) Aino Kaisa R - blogista.

SEITSEMÄN SYNTIÄNI



herkuttelusyntini...
 makeat herkut voin sivuuttaa aika helposti mutta vaikeampi on vastustaa suolaisia herkkuja kuten sipsejä, poppareita ja nachoja.


ihonhoitosyntini...
pesen meikkejä pois liian usein saippualla ja puristelen finnejä? ai kamala :'D


siivoussyntini...
koti voi olla vaikka kuinka siisti mutta auta armias jos katsot kaappien sisään...tai ikkunoita! 


pukeutumissyntini...
kävelen ryppysissä vaatteissa koska en silitä kuin ihan pakolliset vaatteet... ja nekin ovat hienompiin juhliin. Meillä tosin suuri osa vaatteista kuivatetaan henkareilla joten ne eivät edes jää älyttömän ryppyisiksi ;)


ystävyyssyntini...
hmm...en päästä kovin lähelle helposti enkä ystävysty kovin herkästi


hiussyntini...
tää on ihan hirveää myöntää mutta en harjaa hiuksiani joka päivä... tämä johtuu oikeastaan siitä että hiukseni takkuuntuvat todella herkästi oli ne harjattu tai ei niin se harjaaminen tuntuu välillä hieman turhalta :D

parisuhdesyntini...
välillä taidan olla vähän huomionkipeä...mutta eikö kaikki ole välillä? :D


bloggailusyntini...
olen laiskistunut ja ottanut ihan liian usein kuvia puhelimella viime aikoina...mutta tässä aion parantua lähiaikoina! ;)



Mitkä ovat Sinun seitsemän syntiä? 👿




SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

TAKAPIHAN LOUNGE

maanantai 16. heinäkuuta 2018
Bambukalusteet


Terassin sisustus


Tine K bambukalusteet


Terassin sisustus


Bambupöytä

Laventeli ruukussa

Indiska

Riipputuoli


Zocohome

Terassin 'sisustus' on muotoutunut vuosien varrella mutta nyt tuntuu oikeasti että se on nyt sitä mitä haettu. Sellainen selkeä mutta rento oleskelutila. Haluaisin kyllä sinne ehkä enemmän kasveja mutta koska olen vähä onneton puutarhuri niin terassilla täytyy olla vain sellaisia juttuja jotka kestävät ääriolosuhteita :D

Terassin sisustus on sekoitus Ikeaa ja Tine K:ta. Ikean Äpplarö-sarjaan kuuluva ruskea sohva on ollut meidän ensimmäisiä hankintoja tälle terassille ja tykkään siitä edelleen tosi paljon. Tosin vasta tänä kesänä ymmärsin ottaa sohvasta kaksi istuinmoduulia pois, niin että siitä tuli kulmasohvan sijaan ihan yksinkertainen sohva! Näin se minusta istuu paremmin kokoanisuuteen.

 Ikean Äpplarö sohvan lisäksi terassillamme on Tine K:n bambukalusteet; kaksi nojatuolia, sohvapöytä sekä aurinkotuoli. Kuten arvata saattaa  aurinkotuoli on minun ja Hemmon lemppari. Mutta ehkä se ihan ultimate feivöritti on kuistin riippukeinu. Siinä on niin rentouttavaa keinua!

Haaveena olisi vielä tehdä jonkinlainen seinämä näköesteeksi mihin voisi ripustaa valonauhoja kesäöihin mutta se ei onneksi ole tämän päivän asia tai edes välttämätön. Ehkä ensi kesänä? Montakohan kesää olen tätäkin projektia jo lykännyt? :D

Takapihan terassista tai patiosta tai miksi sitä nyt kutsua niin on muodostunut ihan ykköspaikasi minulle kesällä. Ei tartte lähteä etelään kesällä kun meidän terassi ajaa saman asian, ja vieläpä aika paljon edullisemmin. Uima-allas tosin puuttuu mutta nopeasti sitä hilpasee sisään suihkuun vilvoittelemaan näillä helteillä!

Nyt pitääkin rientää jo sinne nauttimaan joka sekunti näistä helteistä.
Ihanaa maanantaita! <3






SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

KANA-GUACAMOLE PATONKI

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018
Kanapatkonki

Törmäsin taannoin Valion Kana-guacamolepatonki-reseptiin. Sen verran minun kuuloinen resepti että olihan sitä pakko kokeilla. Patongit sisälsivät yksinkertaisuudessaa fajita-maustettua kanaa, itsetehtyä guacamolea, rucolaa sekä murennettua salaattijuustoa. Todella hyvää ja maukasta oli mutta varsin täyttävää - vajaa patongin puolikas molemmille riitti oikein hyvin. Guacamolea tuunasin vähän lisäämällä siihen valkosipulia ja paprikaa, mutta muuten mentiin ihan ohjeiden mukaan. 

Toimii varmaan aika hyvin eväs-/picnicsämpylänä kun ei tarvitse olla lämmin. 


Meillä ainakin tehdään tätä joskus toistekin, eli kannattaa kokeilla :) 




SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

KOIRAPERHE MATTOKAUPOILLA

perjantai 13. heinäkuuta 2018
Yhteistyössä: Suhkimatot
* matto saatu yhteistyössä Sukhimatoilta bloginäkyvyyttä vastaan

Huopapallomatto


Sukhimatot


Koiraperheen sisustaminen. Kaikki käsi ylös ketkä ymmärtävät mistä kyse? :D

Meillä on siis koira - Hemmo. Reilu kuusivuotias whippet, mikä kaikilta ominaisuuksiltaan on suhteellisen helppo koira - pieni, lyhytkarvainen (melkein karvaton! :D) ja vaatimaton (not!). Helppo kouluttaa, tottelevainen ja kiltti. Voin lämpimästi suositella :D


Mutta se mikä meille koirassa on tuottanut aina välillä harmaita hiuksia on itseasiassa sisustus. Hemmo ei ole tuhonnut asuntoa kovinkaan paljoa mutta energiaa on purettu aina milloin mihinkin, joten aina pitänyt katsoa ettei mitään tärkeätä ole missään mistä koira sen voisi sen jollain tavalla saada.


Pentuaika on oma lukunsa kaikilla mutta meillä ei tuntunut se pentuaika menevän lähestulkoon ikinä ohi, joten sellainen pikkulapsiperheille tuttu sisustaminen = kaikki mahdollisimman ylös tai piiloon ja kaapinovetlukkoon mentaliteetti oli ja on meillä jokseenkin edelleen käytössä ja moni asia on jopa niin arkipäivisiä juttuja ettei sitä edes enään mieti, esim. tuulikaapin ovi aina pidettävä kiinni kun Hemmo jää yksin kotiin (koska osaa avata lukossa olevan ulko-oven) tai keittiön laatikoissa ei voi olla mitään astioita ja aterioita kummoisempaa (siis ruokaa) koska Hemmo osaa avata tassullaan laatikot ja ne pitäisi siinä tapauksessa olla teipattu kiinni :')

Se asettaa tietynlaiset haasteet sisustajaluonteelleni, mutta haasteet on tehty voitettavaksi. Kun on koira talossa säännöllinen siivous on välttämätöntä ja kaiken pitää olla helppohoitoista ja helposti puhdistettavaa. Meillä sohva vuorataan varsinkin kura-aikoina isoilla lakanoilla ja monet matot ovat helposti pestäviä - you know kun se oksennus tähdätään suoraan siihen matolle! :D (miksi oi miksi?)



Sukhimatot
Sukhimatot
Sukhimatot
Sukhimatot

Matot. Ne ovat ehkä minusta ne vaikeimmat osa-alueet sisustuksessa. Ne ovat niin hallitsevassa asemassa, joten yleensä kun olen kerran löytänyt yhden hyvän niin pysyn niissä sitten loppuun asti. Mutta miksi sitä hyvää vaihtamaan? Ja sehän onkin tässä kulutusyhteiskunnassa ihan hyvä juttu että ei ole koko ajan ostamassa uutta. Laatu ja sen myötä ekologisuus ja eettisyys onkin onnellisesti yhä useammin niin omassa kuin muiden ihmisten ja yritysten ajatuksissa. Kun jotain hankitaan niin miksei sitä hankkisi sitten eettisesti oikein?

Pyöreä Huopapallomatto


Meillä on jo jonkin aikaa ollut tarvetta uusille matoille ja helpotusta tähän ongelmaan sain vähän niin kuin sattumalta blogiyhteistyön merkeissä Sukhimattojen kanssa. Heidän valikoimassaan on toinen toistaan hienompia muun muassa Marokkolaisia Beni Ouarain mattoja ja Intialaisia villamattoja. Itse iskin kuitenkin silmäni Nepalilaiseen valkoiseen Shirsisha - huopapallomattoon*, joka vaikutti kaikilta ominaisuuksiltaan juuri sitä mitä tarvittiin!

Huopapallomatto on käsintehty Nepalissa ja se on 100% villaa. Laadukkaan huopapallomaton tekoon tarvitaan paljon taitoa sekä kärsivällisyyttä. Sukhimatoilla ei ole varastoja tai tukkuliikkeitä, vaan Sukhi tekee yhteistyötä suoraan mattojen valmistajien kanssa. Jokainen matto tehdään siis tilauksesta ja toimitusaika on tilatun tuotteen vaativuuden mukaan sen mukainen. Tällä halutaan pitää hinnat kohtuullisena ilman välikäsiä, suoda monelle käsityöläisnaiselle muun muassa Nepalissa, Intiassa ja Marokossa, kilpailukykyinen palkka ja joustava työskentelymuoto, joka mahdollistaa työskentelyn jopa kotona! Lisäksi mikä parasta, jokaiseen mattoon lisätään matontekijän nimi. Hänen kuvansa löytyy Sukhimattojen sivuilta ja hänelle voi halutessaan välittää kiitokset sähköpostitse!





Miksi sitten valitsin huopapallomaton? Koska villa on tunnetusti hyvä ja helppo puhdistaa ja sopii  siksi tällaiselle sotkevalle koiraperheelle. Villa on luontaisesti hieman rasvainen ja likaa hylkivä, jolloin esimerkisi sen _juuri matolle tähdätyn oksennuksen_ on helppo taputella pois saippuoidulla vedellä. Mattoa siis ei juuri tarvitse pestä jos tahrat liotetaan heti pois, imuroidaan säännöllisesti ja talvella pakkasilla villamatto kannattaa viedä ulos lumihankeen raikastumaan! 


Jos kaikesta huolimatta mattoon jää tahra niin onneksi matot ovat kaksipuoleisia ja maton voi tarvittaessa kääntää! :)


Huopapallomatto




Minun mattoni valmisti äärettömän taitava nepalilaisnainen
Sonu Gurung




SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •