SOCIAL MEDIA

PÄIVÄ PIHALLA

maanantai 27. toukokuuta 2019
Hejsan täältä pihalta!
Ensimmäinen lomapäivä on ollut suhteellisen tehokas päivä pihahommissa. Aamulla aikaisin kauppaan ja sen jälkeen olen käsitellyt kasvihuoneen runkoa ja lavakauluksia. Sen jälkeen oli vuorossa kasvihuoneen paikan raivaus ja pohjatöiden aloitus. Huh! Rankkaa mutta nyt sekin on tehty! Miehen tullessa kotiin kannettiin kasvihuoneen runko paikoilleen ja tehtiin hieman pohjatöitä. Sitten loppui puhti ja luovutettiin tältä päivältä. Mutta onnellinen olen silti että kasvihuone projekti etenee! :)


Hyötypuutarha ja kasvihuone kuvia saatte kuitenkin odotella vielä mutta onneksi meillä on kesäkeidas valmiina <3


Nyt takaisin kultajuhlien pariin ;) kivaa iltaa sinne!



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

HELPPO RAPARPERIPIIRAKKA ILMAN KERMAVIILIÄ (munaton,maidoton)

sunnuntai 26. toukokuuta 2019
~ ** Tämä on osa SUNNUNTAI SAPUSKAA-postaussarjaa. Sunnuntait olen tässä sisustuspainoitteisessa lifestyleblogissa pyhittänyt siis ruualle ja resepteille! ** ~

Ihanaa toukokuista sunnuntaita! :)
Sateesta huolimatta ollaan puuhailtu ulkona lähes koko päivän ennen kuin juuri siirryttiin takaisin sisään seuraamaan formuloita ja illemmalla luvassa jännittämistä MM-kiekon parissa!


Siinä ulkona hääräillessä huomasin meidän raparperin kasvaneen hurjasti ja tänä vuonna se näyttää ensimmäistä kertaa tekevän ihan hyvää satoa. Päätin ottaa muutaman varren raperperipiirakkaa varten mutta selaillessani raparperipiirakka ohjeita netistä aiheutti hieman harmaita hiuksia kun kaikissa oli jotain hapamaitotuotteita ja eihän meillä tietenkään sellaista ollut jääkaapissa eikä jaksanut millään lähteä kauppaan sen takia.

Viimenään löysin tämän Suklaapossu - blogin aivan älyttömän helpon ja mehevän raparperipiirakka ohjeen, joka kaikenlisäksi on vielä munaton ja maidoton!

HELPPO RAPARPERIPIIRAKKA
piirakkavuoka n. 27cm halkaisija

pohja:
1,5dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
0,5tl suolaa
2,5tl leivinjauhetta
2,5tl vanilliinisokeria
2,25dl sekamehua tai vettä
1dl öljyä 

päälle:
n. 6dl raparperinpaloja
n. 3rkl sokeria

lopuksi:
sokeria / tomusokeria

- Sekoita kaikki kuiva-aineet keskenään sekaisin ja lisää sen jälkeen mehu ja öljy.
- Sekoita seos nopeasti sekaisin kunnes ovat sekoittuneet mutta älä vaivaa!
- Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.
- Ripottele päälle raparperinpalat sekä sokeri.
- Paista 200 asteessa n. 25-30min. Älä paista liikaa, jottei piirakka menetä mehevyyttään!
- Kun otat piirakan pois uunista, ripottele päälle sokeri


Piirakka oli älyttömän mehevä ja toimi mainiosti sellaisenaan. Mutta jos kotoa löytyy piirakan kruunaa tietysti vanilijajätski tai -kastike! ;) 



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

OLOHUONEEN KESÄSISUSTUS

keskiviikko 22. toukokuuta 2019
Ei vitsi mitä päivä meille luontoäiti onkaan tarjoillut! Päivästä toiseen toinen toistaan aurinkoisempia ilmoja. Tänään ollaan Hemmon kanssa koko päivä nautittu vapaapäivästä ulkona auringossa. Terassista kuoriutuu näin kesän tullen kuin toinen olohuone.

Boheemi sisustus

No ollaan me vähän muutakin tehty kuin vain ulkona lekoteltu. Ollaan katsottu sisustusohjelmia, tehty viikkosiivous, tiskattu, maalattu ja ompa uunifetapastakin uunia vaille valmis jääkaapissa odottamassa. Kun aamulla herää aikasteen sitä kerkeää kaikenlaista :D

Äsken sai kerätä vauhdilla pehusteet laatikkoon ja tulla sisälle kun iso musta pilvi vyöryi päälle. Kohta varmaan sataa. Mutta ei se mitään, sade tekee hyvää kuumien päivien jälkeen ja nyt onkin hyvä aika tulla sisälle ja kirjoitella blogia. 


Tumma sisustus

Tine K valaisin

Skandinaavisen boheemi

Sisustus 2019

Tine K tuikku

Kaunis asetelma pöydällä

Tine K tuikut

Sisustus kesä 2019

Pitkästä aikaa vähän kuvia olohuoneesta kun sain kaivettua kameran taas kaapista. Jotenkin kun vähän kaikki nurkat odottavat jotain fixausta niin on ollut niin vaikea tarttua kameraan. On ollut paljon helpompi vaan mennä ulos terassille :D

 Olohuone on itsesään varmaan ainut kohta kotona, joka on hyvä sellaisenaan. Tosin olohuoneen "takana" eteisaula/olohuone on räjäytetty ja odottelee nyt maalaamista ja tapetointia ensi viikolla :D

Mutta muuten olohuone on saanut hieman kesäisemmän ilmeen kun lampaantaljat (paitsi yksi tuossa tuolilla) saivat siirtyä kaappiin odottamaan syksyä ja lehtikuusenoksat isossa ruukussa siirsin sohvapöydältä ihanasti tuoksuvien angervonoksien tieltä. Siinäpä suurimmat muutokset hah eikä muita muutoksia juuri tulossa. Kukat ja muut pienet jutut saavat tehdä sen vuodenaika-silauksen. 

Kuten niin monesti olen todennut tykkään sisustuksessa siitä että se toimii sellaisenaan niin jouluna kuin juhannuksena <3


Näyttääkö teidänkin olohuone samalta niin jouluna kuin juhannuksena? :D


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

TAKAPIHAN TERASSI VALMIINA KESÄÄN

sunnuntai 19. toukokuuta 2019
Kesäistä sunnuntaita!
Viikonloppu on mennyt lähe tulkoon vain ulkona häärätessä. Iho punoittaa, nenä täynnä siitepölyä ja päänahassa multaa :D mutta näiden säiden takia olen valmis antamaan senkin anteeksi. Tästä se kesä tästä alkaa <3

Terassin sisustus
  
Ruukkupuutarha

Terassikasveja


Terassin sisustus
 
Patio

Ihana ilma aiheutti sen että tuli pakottava tarve vihdoin kantaa terassikalusteet ulos terassille. Muilla ne on varmaan ollut jo pääsiäisestä mutta kylmän jakson takia ne jäi meiltä vielä varastoon. Niiden roudaaminen sieltä varastosta kun ei ole mikään helppo juttu. Mutta tämä viikonloppu oli täydellinen ajankohta.

Pation kalustus on jo muutaman vuoden vanha mutta pidän siitä niin paljon! Tykkään siitä että ollaan saatu meidän takapihasta tosi kiva ja kutsuva. Se on kesäisin kuin toinen olohuone ja vietetäänkin siellä tosi paljon aikaa. Sohva on Ikean Äpplarö ja bambukalusteet ovat Tine K:lta. Aurinkovarjot ovat Ikeasta ja toinen balivarjo on Zocohomelta.

Päästiimpä myös grillaamaan ja syömään ulkona nyt viikonloppuna ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Miten se grilliruoka maistuukin kaikessa yksinkertaisuudessaan niin hyvältä? :D Ollaan myös niin tyytyväisiä rakentamaamme kesäkeittiöön! Se on kyllä ollut ihan super hyvä ja toimiva. Viime vuonna Jyskistä ostettu ruokailuryhmä on myös lunastanut kaikki odotukset olemalla kestävä, helppohoitoinen mutta kuitenkin kaunis!

Kun terassikalusttet olivat paikoillaan huristelin suorinta tietä hakemaan kesäkukkia ruukkuihin. Ne tuovat niin paljon kodikkuutta. Meidän patio on eteläseinällä, joten se on todella kuuma ja paahteinen paikka mihin aurinko paistaa iltamyöhää lukuunottamatta, joten kasvit on valittava sen mukaan. Hyviksi havaittuja kasveja paahteiselle paikalle on muun muassa pelargoniat, muratit ja heinäkasvit. Terassillamme vihtynee myös pikkusyreeni ja oliivipuu ruukussa. Tällä kertaa istutin myös kivikkokasveja ruukkuun. Katsotaan miten ne viihtyvät.

Nyt kun terassi on valmiina kesään niin seuraavaksi tartutaan varmaan kasvimaan kimppuun. Siellä pitääkin tyhjentää kasvulaatikoita ja tehdä perustukset kasvihuoneelle seuraavaksi- jeejee! :) 



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

KASVIHUONE JA MUITA PIHASUUNNITELMIA

perjantai 17. toukokuuta 2019
Heippa hei!
Vitsi ihanaa että on perjantai. Olen tällä viikolla kärsinyt kovasta migreenistä mikä tuntuu nyt onneksi hellittäneen. Siksi päänsärytön viikonloppu tuntuu erittäin houkuttelevalta kun jaksaisi vihdoinkin tehdä jotain ja varsinkin kun säätiedotukset näyttävät vain aurinkoa. Viikonloppuna pitääkin sitten vihdoin kantaa terassikalusteet terassille ja ehkä päästään jo grillaamaan ja syömään ulos! :)

Vähän uusia tuulia puhaltaa myös pihamaalla. Arvaattekos jo että mitä? ;)


Tämän kollaasi kuvan olen tehnyt jo varmaan viisi vuotta sitten, rohkenen väittää. Se on kasvihuonehaave kollaasini. Suurin osa kollaasin tuotteista ei enään varmaan edes valmisteta mutta se on toiminut kaikki nämä vuodet jonkinlaisena ohjenuorana siihen mitä kasvihuoneelta ja hyötypuutarhaltani haluan.

Haaveenani on siis aina ollut musta runkoinen kasvihuone. Iso kasvihuone oleskelutiloineen olisi aivan unelma mutta haaveeni toteutumiseen sellainen ihan pienikin riittäisi. Sinne riittäisi molemmin puolin kasvualtaat ja kasvihuoneen päätyyn haluaisin istutuspöydän jos mahdollista. Kasvihuoneen eteen unelmana olisi ehdottomasti kaksi mustaa lavakaulusta mihin tulisi raparperejä, kuten kuvassa näkyvä inspis kuva ihastuttavalta ruotsalaiselta Elin Lannsjön siirtolapuutarhasta! Kasvihuoneen viereen tai sisälle haluaisin pienen rottinkisohvan oleskelua varten. 

Olen monena vuonna selaillut nettikauppoja mutta kaikin puolin sopivaa kasvihuonetta ei tunnu löytyvän. Kriteerinä kun on ollut pieni, musta tai ainakin tummanharmaa runkoinen, pleksilasillinen ja kaiken lisäksi edullinen, ollaankin oltu aikamoisen haasteen edessä. Yleensä hankinta on kaatunut kokoon tai hintaan.

Haaveeni kuitenkin pienestä mustasta kasvihuoneesta on käymässä vihdoin toteen!

Aivan, luitte aivan oikein. Meille tulee kasvihuone! :D
Törmäsin nimittäin tässä taannoin Bauhausin valimoimassa aivan täydelliseen tumman harmaaseen pieneen kasvihuoneeseen pleksilasilla kohtuulliseen hintaan. Ja mikä parasta kyseisenä viikonloppuna Bauhausilla oli vielä tarjous että sain kotiinkuljetuksen ilmaiseksi, joten se lähti heti tilaukseen.

Kasvihuoneen hankkiminen muutenkin sattui aika hyvään saumaan koska kasvimaa on ollut tarkoitus uudistaa tässä tänä kesänä muutenkin. Uudet lavakaulukset hankittu ja odottavat käsittelyä. Ollaan myös harkittu pienen puutarhavajan rakentamista.

Eli kasvihuoneen kokoamista ja pihahommia tiedossa ensi kesäksi aika paljon, toivotaan sopivia säitä! :D


KEITTIÖHAAVEILUA, KAHVIA JA KRIIKUNAPUUN OKSIA

maanantai 13. toukokuuta 2019
Hello ja kivaa viikon alkua!
Viikonloppu vietetty, äitienpäivä juhlittu ja kaiken sen jälkeen on maanantai on itsellä lähtenyt käyntiin oikein kivasti harmaasta säästä huolimatta. Aamu lähti käyntiin hitaalla kahvilla ja myöhemmin kiertelin pihalla ja napsin oksia pois puista ja pensaista. Kriikunapuu alkaa meillä jo kukkimaan niin toin muutaman oksan sisälle maljakkoon. Että osaavatkin olla kauniita! Meillä omenapuut vielä niin pieniä ettei niitä raaski leikellä mutta haaveilen että nekin jonain päivänä olisi isoja käkkäräoksaisia.

Keittiön sisustus

Suomalainen keittiö

Wieniläistuoli 

Skandinaavinen sisustus

Keittiön sisustus

Marmorilautanen

Eklektinen sisustus


Maalaisromanttinen keittiö

Skandinaavinen keittiö

Vaikka haaveilen edelleen keittiörempasta tai ainakin pienestä uudistuksesta mutta kun katselen tällä hetkellä keittiöön en voi olla muuta kuin oikein tyytyväinen! Tykkään värimaailmasta, harmaista keittiönkaapin ovia ja nettikirpparilta löytynyt pyöreä pöytä vanhoine valkosine tuoleineen on piste i:n pälle. Vielä pitäisi löytää keittiöön joku helppohoitoinen matto, mutta millainen?


Ihanaa viikon alkua siis sinne, nautitaan nyt valkovuokoista ja kukkivien puiden oksista kun niiden aika on  <3



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

VALKOVUOKKOPÄIVÄ

sunnuntai 12. toukokuuta 2019
~ Ilomielin kirkkain
nyt metsän laitaan lähden, valkovuokot poimin
mä oman äidin tähden. ~

Valkovuokkoja

Valkovuokot

Valkovuokkokimppu

Äitienpäivän valkovuokot

Äitienpäivä voisi olla virallinen valkovuokkopäivä. Itse ostan harvoin kukkia äitienpäivänä vaan poimin juurikin kimpun valkovuokkoja. Minusta ne ovat niin valtavan kauniita ja kuuluvat niin vahvasti äitienpäivään, kuten hyasintit jouluun, koivunoksat juhannukseen ja kielot koulunpäättäjäisiin.

Poimimpa pienen kimpun itsellekin, ihan vaan koska niin kauniita :)



Ihanaa Äitienpäivää kaikille äiteille ja mummoille - varsinkin niille omille! <3



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •