* Yhteistyössä: Sukhimatot
Lähes tulkoon tasan vuosi sitten mies ehdotti kuin salama kirkkaalta taivaalta että mitä jos pintarempattaisiin meidän vessa. Se oli yllätys, sillä miehellä ei ole pitkiin aikoihin ollut remppainnostusta ollenkaan. Siinä sitten aika monta päivää suunniteltiin, laskettiin budjettia ja lopulta tultiin siihen päätökseen että kyllä me se voitaisiin rempata ja alettiin hommiin. Meillä on talossa onneksi toinenkin vessa, joten valinta oli senkin takia helppo kun ei tarvinnut miettiä varatoimenpiteitä.
ENNEN
Vessamme koki aikamoisen muutoksen melkein lattiasta kattoon - vain kattopaneelit jätettiin. Vanhat 2000-luvun alussa muodikkaat terrakottavesivärikaakelit seinissä vaihtui tumman harmaiksi laastiseiniksi ja järkyttävä terrakotanvärinen lattia uusittiin. Myös vessanpönttö ja kalusteet vaihdettiin hieman moderneimpiin. Koko remppa tehtiin aika pienellä budjetilla ja hieman harmittaa etten löydä mistään sitä lopullista summaa mikä remonttiin käytettiin mutta muistaakseni kokonais summa oli noin 1500€ mutta sen hetkisillä alennusmyynneillä ja lahjakorttien jälkeen maksettavaa jäi noin 1000€. Teimme remontin suurimmaksi osaksi itse, ainoastaan LVI-hommat kävi kaverimme hoitamassa.
JÄLKEEN
Parhaimman ja edullisimman wc-kalustevalikoiman löysimme ei niin yllättävästi Ikeasta! Valitsimmekin mahtavan kokoisen tumman Hemnes-peilikaapin sekä tumman kaksilaatikoisen Godmorgon-laatikoston, jotka muuten ovat aikamoisisa tilaihmeitä! Altaaksi valittiin Ikean pyöreä Törnviken. Lisäsäilytystilaksi hankittiin allaskalusteen viereen Hemnes-säilytyshyllyn, jonne saa kivasti muun muassa pyyhkeet ja muut kylppäritarvikkeet.
Sisustus on muotoutunut pikku hiljaa. Rouheiden laastiseinien ja tummien kalusteiden vastapainoksi vanha rottinkinaulakko ja korit sopivat hyvin sisustukseen.
Uusimpana hankintana vessaan sain blogiyhteistyön merkeissä Sukhimatoilta tuon kuvissakin näkyvän Nepalissa käsintehdyn huopapallomaton*. Vaikka matoille pystyy keksimään suoralta kädeltä monta hyvää paikkaa tiesin heti että haluan uuden maton vessaan. Vessassa kun oli edelleen se vanha ja kulahtanut matto ja se tarvitsi rempan jälkeen arvoisensa maton. Ja onhan vessa yksi talon huoneista missä lähes jokainen vieraskin vierailee, joten se pääsee siellä parhaiten näytille! Meillä jo vieraat ovatkin ehtineet kovasti kehua :)
Mattoa valitessa uumoilin pitkään pienen Intialaisen palmikoidun villamaton ja tämä huopapallomaton välillä. Loppujen lopuksi valitsin tämän huopapallomaton koska tykkäsin sen pehmeästä ja yksinkertaisesta ulkonäöstä ja halusin että muuallakin talon sisustuksessa toistuvat pyöreät muodot jatkuvat myös vessassa. Huopapallomatto onkin ollut hyvä valinta (maton valinnasta ja lisätietoja Sukhimatoista voit lukea enemmän täältä*). Se on ennen kaikkea kaunis, sopii erinomaisesti sisustukseen, se on erittäin pehmeä ja se on ollut erittäin helppo pitää puhtaana!
Vielä olisi tarkoitus ostaa vessaan uusi kattovalaisin. Tykkään vanhasta kirpputorilta löytyneestä kristallikruunusta mutta paremmin vessaan sopisi ehkä sellainen pieni ja luonnonmukaisesta materiaalista tehty yksilö. Sopivaa ei ole tullut vielä vastaan.
Mitäs mieltä onnistuttiinko rempassa pääsemään edes vähän lähemäs kuluvaa vuosikymmentä? :)
Allas | Ikea, Törnviken
Allaskaluste | Ikea, Godmorgon
Taso | Ikea, Tolken
Peilikaappi | Ikea, Hemnes
Säilytyshylly | Ikea, Hemnes
Rottinkinaulakko | Kirpputori
Huopapallomatto | Shirisha, Sukhimatot

SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •
Vessasta tuli loistava, enkä sano tätä vain siksi että sieltä löytyy meidän mattomme :) . Upeasti sopii matto paikalleen!
VastaaPoistaKiitos paljon Milla! :) ollaan itsekkin oltu oikein tyytyväisiä remppaan ja matto sopii paikalleen täydellisesti!
PoistaKivannäköinen toiletti!
VastaaPoistaKiitos, niin minustakin! :)
Poista