SOCIAL MEDIA

KAAPPIMANIA

keskiviikko 8. toukokuuta 2019
Heippa taas!
Olen tänään vietellyt vapaapäivää ja katsonut sivusilmällä marathonina vanhoja Kotoisa-jaksoja ja hääräillyt tässä kotona kaikenlaista siinä samalla. Olen muun muassa hieman konmarittanut ja tyhjentänyt ja siivonnut kaappeja tänään. Ne ovat olleet tehtävälistalla jo pitkään mutta jotenkin vaan aina jääneet :'D nyt kuitenkin sen verran ollut kalustekarusellia täällä kotona että kaapit oli pakko käydä läpi. 

Talonpoikaiskaappi
Tätä kaappia muun muassa tyhjentänyt niin että sieltä kauniit lasit pääsisivät vitriiniin.

Vanha kaappi
Tänne tarkoitus siirtää kauniita asioita esille.

Piironki
Tämä odottelee vielä täyttöä.

Eli oli sille konmarittamisellekin joku syy. No, ostin taas kaapin! (tähän silmiä pitelevä apina emoji) :D Mulla on nähtäväsi joku kaappimania tällä hetkellä. No ei mutta yleensä kun jotain kivaa löytyy kotiin sitten löytyy kaikki kerralla, niin se on ollut aikaisemminkin.

Viime viikolla haettiin kotiin aivan ihana vanha vitriiniovinen talonpoikaiskaappi, joka oli sopivan huokean hintainen minun budjettiin. Niistähän pyydetään jossain ihan riistohintoja eikä pystyisi edes kuvittelemaan että sellaisia pystyisi kotiuttamaan. Kaapin hankinnan tarkoitus olisi lisätä hieman säilytystilaa kauniille astioille ja maljakoille niin että olohuoneen toiseen kaappiin saisin paremmin tilaa keittiötarvikkeille.

Eilen taas jouduin pahasti mainoksen uhriksi kun huomasin vahingossa paikallisen kirppiksen fb-päivityksen missä kauppasivat vanhoja lipastoja 50€/kpl. Niistä iskin tietysti silmäni yhteen ja kirosin etten ehdi työistä sinne millään aukiolo aikojen puitteissa. Tänään sitten vapaapäivänä ajattelin että kun pitää kaupugilla käydä asioilla niin voin hyvin mennä katsomaan onko lipasto vielä siellä - ja jos on niin se on sitten tarkoitettu minulle. Ja niinhän se oli :D <3

Tällä kertaa hieman huonoja puhelinkuvia, mutta palaan parempien kuvien kanssa kun saan kaapit ympäristöineen kuntoon! :)


Kaappeja ei voi ikinä olla liikaa, eihän? ;D 



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •




KEVÄTTÄ RINNASSA JA OLIIVINVIHREÄÄ ETEISAULASSA

keskiviikko 27. helmikuuta 2019
Hellou!
Vitsit kohta helmikuu on taputeltu ollaan jo maaliskuussa, ihan mahtavaa! Niin se kevät pikku hiljaa sieltä tulee. Odotan sitä kun kunnon kevättä kun kaikki lumi on jo sulanut, luonto alkaa heräämään, hiirenkorvia, valkovuokkoja ja sellaista. Mutta sinne on vielä tovi.

Ajattelin julkaista pitkästä aikaa kuvia eteisaula-olohuoneesta. Tämä tila toimii niin olohuoneen jatkeena kuin tavallaan eteisenä ja aulana. Tykkään siitä että tila on iso ja siihen saa mahdutettua paljon erilaisia toimintoja.









Ennen mustaksi maalatun Hemnes vitriinin kohdalla oli pitkä kiinteä kaapisto, joka vei todella paljon hyödyllistä tilaa ja kokonaista seinä pinta-alaa. Meidän talo on todella kompakti ja ehjää seinätilaa ontodella naftisti. Punnitsin kauan ratkaisua ja lopulta päätin sitten kaapit otetaan pois että saadaan enemmän tilaa hyödynnettyä muuhun. Silloin laitettiin tuohon meidän työpöytä ja tietokoneet. Se olisi edelleen ihan hyvä ratkaisu mutta tällä hetkellä meillä on tietokoneet vierashuoneessa koska olen huomannut että silloin tila pysyy vähän paremmin kuosissa (hups :D).

Vitriini on oikea #ikeatuunaus! Se on siis alunperin Ikeasta, Hemnes sarjaa. Olin kovin tykästynyt tuohon kaappiin mutta sitä myytiin silloin ainoastaan punaisena ja keltaisena eikä väritykseltään sopinut meidän sisustukseen, joten ostin kaapin, maalasin sen vanhahtavan näköiseksi kiiltävällä öljypohjaisella maalilla mustaksi ihan pensselillä. Lopuksi vaihdoin laatikoiden vetimet vanhoihin messikisiin. Tittidii ja niin vitriini sai ihan uuden elämän eikä sitä uskoisi että se on edes Ikeasta! Harmillisesti kyseistä vitriiniä ei enään ilmeisesti myydä.

Tällä hetkellä vitriini syö sisälleen meidän kaikki kirjat, säästetyt lehdet, kynttilät ja muut media  varusteet. Seinälle olen ripustanut muun muassa Gambiasta ostamiamme puumaskeja ja muita koristeita. Vitriinin päällä on mieheltäni joululahjaksi saama Kartellin musta Bourgie valaisin, jota silloin aikanaan toivoin. Se edustaa aivan eri tyylisuuntaa mutta minusta se vaan sopii niin täydellisesti meille edelleen ja tuo sellaista kivaa kontrastia. Vitriinin päällä on myös iso hirvensarvi, jonka vaarini on aikanaan löytänyt metsästä. Siinä se on näytillä ja muistuttaa Vaarista<3

Mustaa vitriiniä vastapäätä on meidän vanha musta piano (pianon tarina ja muista kirppislöydöistä voit lukea täältä*), jonka edessä vanha ruskea pöytäkalusto vanhempieni luota. Tämä tila toimii tosi kivasti olohuoneen jatkeena ja pöydän ääressä istutaan lähes päivittäin, luetaan postit tai askarrellaan ja on se suosittu paikka myös vieraiden keskuudessa. Pöydän ääressä on helppo istua, siitä näkee koko olohuoneen ja television ja siitä on helppo keskustella kaikkien kanssa ympäri tilaa.

Eteisen puolella meillä on iso peili sekä ikean musta lipasto, joka syö sisälleen mahtavasti kaikki pipot ja tumput. Lipaston yllä on avohyllyjä mihin on saanut laitettua vähän jotain koriste-esineitä, mutta myös pientä säilytystilaa kaikelle tarpeelliselle kuten kuiteille ja sen sellaiselle. Peilin edessä roikkuu Fiskarsista löytämäni kaunis bambuhylly, minne saa kivasti hiusharjat ja tarvikkeet niin että ne ovat aamulla ihan käden ulottuvilla. Peilin alla meillä on Hemmon ruokakupit sekä iso metalliämpäri kuivamuonalle. Koiran kuivamuonan säilytys on ollut minusta aina hankalaa sillä me olemme aina suosineet ostaa isoja pusseja ja meillä on todella niukasti säilytystilaa, joten tuollainen iso ämpärisysteemi on ollut ihan pelastus. Tämän tietysti mahdollistaa myös se että meidän koira ei ole niin perso ruualle että se ahmisi suoraan ämpäristä, mikä voisi taas toisten kohdalla olla kohtalokasta.

Viime vuonna maalasin tämän eteisaulan seinät tuollaisella oliivinvihreällä ihan perusseinä maalilla. Ehdin jo hetken olla todella kyllästynyt tuohon väriin mutta nyt olen taas vähän lämmennyt sille enkä ainakaan ihan ensimmäisenä sitä meinaa maalata, ainakaan toistaiseksi :D

Tällä hetkellä tykkään tästä tilasta tosi paljon ja minusta se on kivannäköinen mutta myönnettäköön sisustaja sisälläni välillä haaveilee kaikenlaisesta ja tällä hetkellä se haaveilee ehkä vanhasta kaapista mustan vitriinin viereen tai tilalle. En tosin ole aikeissa luopua tuosta vitriinistä, joten sitten tarvittaisiin varmaan vähän kalustekarusellia että kaikki löytäisivät oman paikkansa.


Toistaiseksi mennään siis näillä ennen kuin keksin taas jotain muuta :D
Kivaa keskiviikkoa!



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •


VALOKUVASEINÄ ( +ALENNUSKOODI )

perjantai 21. joulukuuta 2018
Yhteistyössä: Rajala Pro Shop

Heippa ja hyvää perjantaita! :)
Meillä on ollut aina kotikotona paljon valokuvia seinillä - on koulukuvia ja vanhoja mustavalkoisia isovanhemmista ja heidän isovanhemmista. Jatkoin tunnollisesti perinnettä ja valokuvia meillä oli myös meidän edellisissä asunnoissa mutta jostain syystä ne ovat tyystin jääneet kun muutettiin tähän taloon. Aika paljon toisaalta ollaan tehty muutoksia tässä asunnossa niin ehkä ne ovat vaan odottaneet omaa aikaansa ja paikkaansa.

Nyt tuntuu viimein että on aika saada vähän valokuviakin seinille.


Valokuvakollaasi instakuva

Valokuvakollaasi instakuva

Valokuvakollaasi instakuva

Valokuvakollaasi instakuva

Valokuvakollaasi instakuva

Valokuvakollaasi instakuva

Työhuone sisustus

Olenkin jo monesti kertonut täällä blogin puolella että olen suunnitellut että voisi muutaman valokuvan seinälle laittaa. Olen vatvonut että haluanko valokuvat kehykseen vai ilman vai olisiko ratkaisuna kuitenkin canvastaulut? Tällä kertaa mentiin silleen sitä kultaista keskitietä eli tavallaan kehyksillä mutta kuitenkin ilman. Ihastuin kovasti Rajalan instakuva * 10cm x 10cm valokuvakokoon ja päätin totetuttaa niiden avulla vierashuoneen/työhuoneen seinälle pienen valokuvakollaasiseinämän niin että teippasin kuvia kiinni sattuman varaisesti ja kivannäköisesti kalkkimaalilla maalattuun korkkitauluun. Korkkitaulun avulla valokuvat pysyvät tavallaan kehystettynä mutta ne voi kuitenkin sijoittaa miten haluaa. Korkkitaulu on myös helppo maalata ja sen voi maalata myös saman väriseksi kuin seinä on jolloin se tavallaan ei erotu seinästä samalla tavalla.

Valokuviksi valtisin vanhoja kuvia jostain kivoista hetkistä tai muistoista. Siellä on muun muassa kuvia meidän ensimmäiseltä yhteiseltä ulkomaanmatkalta tai siitä kun Hemmo tuli taloon, ihansta iltapyörälenkistä ja isosta kimpusta lempparikukkiani lupiineita. Tai kuva eräästä kauniista elokuisesta työpäivän aamusta kun jäin ihailemaan auringonnousua ja kukkien päälle tullutta kastetta.


Sellaisia kauniita hetkiä elämässä.


Alennuskoodi:
Saat lukijanani alennuskoodilla I40N1 20% alennuksen Rajala Pro Shopin kuvapalvelun tuotteista!

*valokuvat saatu yhteistyön merkeissä. Bloggaaja ei hyödy linkkien klikkauksesta.

LUE MYÖS POSTAUS MUISTOT JOULULAHJOIKSI (täältä*)



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle • 


ETEISAULAN SISUSTUSINSPIRAATIO 11/2018

perjantai 2. marraskuuta 2018
Heips ja hauskaa perjantaita! :)
Tällä hetkellä olen ihan sinisen pauloissa ja sininen jatkaa kodinvalloitusta sisustuksessa.

Tine K-juuttimatto, Lifestylenordic | Plyysimatto, Veke.fi | Säilytyskori, Hobbyhall | Tummansininen pyöreä matto, Ikea | Valokuvakehykset, Ikea | Siniset koriste-esineet, Ikea

Viime keväänä maalasin hetken mielijohteesta eteisaulan seinät oliivinvihreiksi koska jotenkin tuntui että talossa on ihan liikaa harmaata. Nyt kun olen kuitenkin katsonut näitä seinä niin olen vähän sitä mieltä että kyllä ne voisi kuitenkin olla harmaat. Joten ehkä minä jossain vaiheessa otan ja maalaan ne takaisin vaalean harmaiksi.

Kesän lopulla tulin myös siihen tulokseen että tummansininen on se väri mikä tuntuu parhaimmalta olohuoneessa. Se on tarpeeksi rauhallinen mutta kuitenkin jotain ihan muuta kuin muu olohuoneen värimaailma. Tummansininen voisi jatkua näin ollen myös eteisaulaan esimerkiksi mattojen muodossa. Iso itämaiskuvionen plyysimatto voisi olla oiva valinta kahvipöydän alle ja eteisaulan käytävään olen kaavaillut jo pitkään pyöreätä mattoa.

Näin kerran Keltainen Kahvipannu - blogissa (tämä kaunis koti nähtiin myös Suomen Kaunein Koti ohjelmassa tänä syksynä!) että sängyn yläpuolelle oli ripustettu pyöreä juuttimatto ja se näytti vaan niin kivalta että itsekin haluaisin ripustaa juuttimaton seinälle. Meille se ei kuitenkaan tulisi sängyn yläpuolelle vaan olen kaaveillut sen paikaksi eteisaulaan pianonurkkaukseen.

Teetin aikoja sitten kolme neliön muotoista valokuvaa, jotka on ollut tarkoitus kehystää ja ripustaa seinälle. Ikealta löytyy juurikin oikean kokoiset kehykset kuville ja ne olisi tarkoitus ripustaa eteisaulan seinälle. Ennen mietin että kehykset pitävät olla mustat mutta nyt olen jotenkin lämmenyt noille puunvärisille.

Tummansininen väri voisi jatkua yksityiskohdissa eteisaulan ihan toiseen kulmaan asti. Tummansiniset lasiesineet hivelevät tällä hetkellä silmääni kovasti ja Ikean uudet huonetuoksut kiinnostavat myös kovasti.


Löytyykö muita siniseen hurahtaneita? :)



SEURAA BLOGIA

• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

#OLEN SISUSTAJA

perjantai 28. syyskuuta 2018
Ihana Emilia Uusikuu-blogin takana haastoi minut Ikean kehittämään haasteeseen pohtimaan omaa sisustusta, mitä se minulle merkitsee ja mikä siihen vaikuttaa.

Keittiömme haluaisin pintarempata jossakin vaiheessa. Haaveilen valkoisista keittiönkaappien ovista, harmaista seinistä ja tiilijäjitelmä välitilasta. Haluaisin myös muutaman avohyllyn.

Vieras- /työhuoneessa olen sisustellut viime aikoina hieman enemmän ja nyt se alkaa näytää oman silmään oikein kivalta. Ei mitään maata mullistavaa, lähinnä tavaroiden karsimista ja kalustekarusellia. Hemmokin vissiin tykkää kun sänky on muhkea ja paljon tyynyjä ja peittoja!

Työpöytä väsätty vanhasta 50-luvun komeronovesta ja Ikean pukkijaloista. Siinä on juuri loistavasti tilaa kahdelle. Vanha arkku syö sisäänsä järjettömän määrän lakanoita ja vanha kirjasinlaatikko, jonka äitini löysi Loviisan Wanhat Talot - tapahtumasta pääsi vihdoin seinälle! Tarkoitus olisi vielä löytää jokin kiva kasvi tänne huoneeseen.

Eteisaluassa meillä on iso Ikean kokovartalopeili, joka on kulkenut matkassani sitten ensimäisestä omasta kodistani. Sain peilin tupari tai synttärilahjaksi silloin <3

Kesällä ostin hieman heräteostoksena tuon kauniin Stockholm penkin/pöydän - onneksi sillä niiden valmistus ilmeisesti lopetettiin. Se löysi paikkansa makuuhuoneen peilin edestä.  


Eteisaulan seinälle olen koonnut kaikenlaisia kivoja koreja sekä Gambiasta ostamia puumaskeja. Ikean Hemnes-lasivitriinin olen maalannut mustaksi ja vaidoin vetimet tuollaisiin vanhoihin messikisiin. Ei olla kovia lukijoita joten sinne mahtuu kaikki tämän talouden kirjat ja muut opukset. Vanha musta Cartellin valaisimen olen saanut mieheltäni lahjaksi ja tykkään siitä edelleen vaikka se on tyylillisesti todella poikkeava mutta sopii minusta siihen kuitenkin täydellisesti.

Rakastan meidän olohuonetta ja se on todellakin meidän talon sydän. Sen sisustus on täynnä kontrasteja ja sekoitus vanhaa ja uutta, kiiltävää ja mattaa, tummaa ja vaaleaa, kovaa ja pehmeää, lämmintä ja kylmää. 

Meillä telkkari on paraatipaikalla ja se saa näkyä - sitähän tulee katsottua kuitenkin usein niin miksi se pitäisi piilottaa? Olohuoneen seinä meillä on maalattua harmaalla kalkkimaalilla ja rakastan tuota sävyä edelleen. Se antaa kivan kontrastin vanhalle kaapille ja mustille korkeakiiltosille Ikean TV-kalusteille.

Olohuoneen kalusteissa on myös omat tarinansa. Sohvapöytä on tehty miehen sukulaisen vanhan riihen lattialankusta. Vanha ruskea kaappivanhus on puolestaan minun lapsuudenkodistani. Ikean musta nahkainen nojatuoli taas on hankinta ensimmäiseen omaan kotiini. Olin sen kesän tehnyt niin paljon ylitöitä ja ollut lähes joka päivä töissä (niin se ainakin tuntui) että minulla oli opiskelijabudjettiini nähden hirvittävä summa rahaa. Niillä ostin silloin tämän haaveilemani tuolin palkinnoksi itselleni. Se on edelleen matkassa ja olohuoneessa paraatipaikalla <3

Tykkään hirmusti huonekasveista mutta jostain syystä en saa niitä oikein viihtymään meillä. Meillä tosin on ilmalämpöpumppu, joka kuivattaa ilmaa kiitettävästi eli kukkia pitäisi vissiin muistaa suihkutella. Meidän talo on myös hassusti silleen että olohuoneen isot ikkunat ovat pohjoiseen päin ja talon pienimmät ikkunat etelään, joten olohuoneeseen sijoitettavat kasvit täytyvät olla sellaisia jotka eivät viihdy suorassa auringossa.

Makuuhuoneessa meillä on hieman vaaleampi sisustus mutta siinä kuitenkin noudatetaan samaa kaavaa kun muissakin huoneissa. Makuuhuoneessa meillä on vanha talonpoikaskaappi, jonka löysin muutama vuosi sitten huuto.netistä ihan pilkkahintaan. Olen siitä edelleenkin niin onnellinen <3 Makuuhuoneen seinässä meillä on myös Kalklitirin kalkkimaali Emma-sävyssä.

Mitä kotisi tyyli kertoo sinusta?
 Toivon että sisustus kertoo olevani lämmin, kodikas, käytännönläheinen mutta leikkisä. Olen löytänyt oman makuni neutraalien värien ja käytännönläheisyyden kautta ja olen aina pyrkinyt pysyvyyteen sisustuksessa. Kun perusjutut ovat toimivat ja neutraalit niin niitä ei ole tarpeen muuttaa ja jos muutosta haluaa niin siihen on helppo tuoda lisämausteita aina sesongin mukaan. Sisustuksemme on suloinen sillisalaatti vähän kaikkea mitä jäänyt käteen vuosien varrelta. Tykkään sanoa sitä skandinaavisen boheemiksi.


Mikä on kotisi persoonallisin sisustusesine?
Tämä on itseasiassa tosi vaikea kysymys, koska persoonallinen mitä tarkoittaa persoonallinen? Onko se jotain mitä olen ihan itse keksinyt ilman vaikutteita tai ehkä jotain sellaista mitä muilla ei ole. Haluaisin sanoa että meidän sohvapöytä vanhasta riihen lattialankusta olisi se mutta ei se ehkä ole persoonallinen jos sellaisia löytyy muiltakin ja inspiroiduin sellaisen hankkimaan juurikin Uudenkuun Emilian pöydän nähtyäni? Olisiko se eräästä vanhasta Annon sisustuksesta napatusta ideasta kyhäilemäni männynoksa valoineen ja tilpehööreineen vierashuoneessa? Ei ehkä, koska siihenkin olen saanut vaikutteita jostain muualta.

Mutta olisiko se vessasta löytyvä ikoni, jonka olen joskus saanut tädiltäni. Minulla on aina ollut se vessassa ja se minusta kuuluu vaan sinne. En tiedä miksi mutta oiskohan sillä ollut vaikutusta kun ruotsiksi sanotaan ska vi gå på den heliga? mikä suoraan käännettynä tarkoittaa että pitäisikö käydä siellä pyhällä/pyhimmällä.

Onko kotonasi jokin sinulle tärkeä esine, jota et ole esitellyt julkisesti? Miksi?
Eipä taida olla. Jotkut asiat ehkä vilahtaneet kuvissa mutta niitä en sen kummemmin halunnut tarkentaa.

Miten sisustustrendit tai muiden mielipiteet vaikuttavat sisustusvalintoihisi?
En voi kieltää etteivätkö ne vaikuta. Juurihan ostin syksyn trendiväreihin lukeutuvan curryn värisen torkkupeiton ja tyynyn. Koen että tämä nykyinen Tine K-henkinen sisustustyylini oli aikansa trendi, mihin olen vaan jumittunut tai ihastuin niin kovaa että se jäi osaksi minua. Koska se tuntui niin omalta. Se on neutraali ja käytännönläheinen etnisellä vivahteella, joka sopi talomme henkeen täydellisesti, se on monipuolinen ja salliva ja siihen on helppo tuoda uusia trendejä pienemmässä mittakaavassa.

Oletko jättänyt jotain ostamatta, koska se ei ole vallitsevien trendien mukainen tai ei sovi Insta-feediisi?
En ole. Nykyään ostelen niin harvoin mitään ja jokainen ostos on yleensä harkittu niin siihen ei kyllä vaikuta trendit eikä instagram.

Oletko hankkinut jotain kotiisi vain siksi, että koet sen sopivan imagoosi tai miellyttävän muita?
En halua sanoa oikeastaan mistään etteikö mikään vaikuttaisi mihinkään. Vaikka en ensisijaisesti osta mitään mikä ei itseä miellytä tai mitä en oikeasti halua mutta uskon että siihen päätöksen kuitenkin voi alitajuntaisesti vaikuttaa monikin asia. Onhan siitä uutisoitu paljonkin kuinka paljon sosiaalinen media meihin vaikuttaa, miten sitä voidaan käyttää manipulointiin ja miten se ruokkii meidän sen hetkisiä intressejä. Vähän niin kuin kalkkimaalit itsellä joskus muutama vuosi sitten niitä näkyi omassa somekuplassani joka paikassa ja jokaisella ja loi minulle kalkkimaali-illuusion mutta yksikään ystävistäni ei tietänyt niistä silloin mitään! Kaisalla hyvä postaus aiheesta No Home Witout You - blogissa.

Koetko paineita ostaa pieniä tai isoja kodinsisustusta päivittäviä tuotteita – olipa ne sitten tuoreita kukkia tai samettisohva, jotta saisit kauniita kuvia?
En koe. En ole ammattitasonbloggaaja joka saisi tästä leipänsä. Arki rullaa kuitenkin päivätyön ja muiden pakollisten menojen mukaan ja valokuvia tulee otettua aika sponttaanisti silloin kun näen jotain kaunista ja kuvaamiseen on aikaa ja inspistä, oli niitä kukkia pöydällä tai ei mutta kyllähän ne kauniit kukat inspiroi...

Mitä asioita kotisi sisustuksessa rajaat pois kuvista?
Yleensä en rajaa kuvia ollenkaan vaan vaihtoehdot ovat minulla yleensä kaksi; joko en ota kuvaa ollenkaan tai en julkaise sitä. Ja voin myös myöntää että koska olen niin spontaani kuvaaja en välttämättä nää kuvaushetkellä kaikkia epäkohtia niin siksi välillä kuvissani jossain saattaa pilkistää Hemmon lelu tai tyhjä lasi tiskipöydällä. Mutta en anna sen häiritä, se ainakin kertoo että meillä eletään! :D





Mitä sisustus kertoo Sinusta? 
Tartu sinäkin haasteeseen tai kerro vaikka kommenttiboksissa :) 


SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •

OLIIVINVIHREÄN ETEISAULAN SISUSTUS

maanantai 6. elokuuta 2018

Eteisen sisustus

Eteisen sisustus

Eteisen sisustus

Eteisen sisustus


Eteisaulan sisustus Eteisaulan sisustus

sisustus maali

Harmaata. Harmaata. Harmaata.
Aivan liikaa harmaata. Olisin halunnut harmaat seinät meidän eteisaulaan, mutta päädyinkin sitten loppujen lopuksi maalaamaan seinät oliivinvihreällä viime keväänä. Ehkä siksi että meillä on aika monta seinää harmaana. Ja arvaatteko mitä? Olen aika tyytyväinen. Aikaisemmin meillä oli ongelma tuossa läpikulkuhuoneessa se että harmaat seinät näyttävät helposti sinisiltä enkä halunnut että lopputulos olisi tällä kertaa liian sininen - joten vedin varman päälle sitten vihreällä :D

Sen suurempia sisustuksellisia muutoksia en tehnyt mutta vähän hyllyjen tavaroita muuttelin ja gambiasta tuomamme puumaskit kiinnitin korkkitauluun vanhan simpukkakaulakorun kanssa. Vanhaan mustaan kehykseen laitoin Deseniolta taannoin saadun unisieppari-kuvan. Vaarin metsästä löytämä seitsemän piikkinen hirvensarvi pääsi taas pitkästä aikaa paraati paikalle. Kaktuslautasen koristelin myös gambiasta keräämillä kivillä ja simpukoilla. Murrettu oliivinvihreä aulassa jatkuu kivasti olohuoneessa viherkasvien muodossa. 

Pieniä muutoksia minulla on ollut mielessä eteisaulan suhteen, mutta en ole oikein varma että miten sen toteutan. Gambiasta ostetut ihanat puumaskit haluaisin jotenkin paremmin esille, ostaa uuden maton (mielessä olisi pyöreä matto!) ja pienen sivupöydän haluaisin myös ehkä vaihtaa toiseen pöytään, mutta katsotaan nyt. Minusta näyttää kuitenkin suht kivalta jo näin, vai mitä mieltä olet? :) 



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •