SOCIAL MEDIA

HYVÄT YSTÄVÄT OVAT KUIN LYHTYJÄ TIELLÄ...

torstai 14. helmikuuta 2019
- he eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen turvallisemmaksi kulkea."

Muista ystävää

Niinpä. Mitään muuta sitä ei toivoisi kuin että jokainen ihminen löytäisi edes yhden elämänmittaisen ystävän kulkemaan rinnalla - olemaan se lyhty tiellä valaisemassa. Niin moni suru olisi niin paljon pienempi ja niin moni ilo olisi niin paljon suurempi ja elämä niin paljon rikkaampaa.

Ystävät ovat minulle todella tärkeitä jo ihan siksi että minulla ei ole sisaruksia (lue postaus millaista on olla ainut lapsi*) ja ystävät omalla tavallaan paikkaavat tätä kohtaa elämässäni. Olenkin erittäin onnekas saadessani sanoa p*skat niistä sisaruksista sillä minulla on niin monta hyvää ystävää! Vanhimmat ovat ihan tarhaikäisestä asti olleet ystäviäni, toiset olen tavannut ylä-asteella kun taas toiset ovat tulleet kuvioihin vasta aikuisiällä. Mutta niin rakkaita kaikki <3 Toivon että minäkin olen heille se lyhty matkan varrella kuten he valaisevat minun tietäni.

Postauksen kuvitukseen olisi löytynyt monen monta ihanaa kuvaa ystävistäni ja kaikista niistä elämän timanttihetkistä, mutta kertokoon tämä hauska kuva Hemmosta ja Hemmon parhaasta kaverista Pablosta miten tärkeitä ystävät ovat - ikkunan takana naapurinkin väijyminenkin on tuplasti turvallisempaa kun kaveri turvaa selustaa! ;)


♡ Muistetaanhan kaikkia ihania ystäviä tänään pienellä kiitoksella siis koska kulkevat vierellämme vuoden jokaisena päivänä ♡



SEURAA BLOGIA
• facebook • instagram • bloglovin • blogit.fi • blogipolku • blogjungle •


Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla! :)